Haastattelut

Robin

Haastattelussa Robin:"Ensimmäinen kesä lähinnä festareilla!"

Viime juhannuksen Robin vietti perheensä kanssa veneillen. Tänä vuonna on toisin: on neljättä kesää keikkailevan laulajatähden ensimmäisten juhannusfestarien aika. Anakonda.fi:n haastattelussa Robin kertoo, että kesän keikoista suurin osa on muutenkin festivaaleilla toisin kuin aikaisemmin.

Huh, Ruotsista tulee muutakin kuin prinsessahäitä - Lue José Gonzálezin haastattelu

Ruotsalainen José González vertaa musiikin tekemistä noutopöytä-ateriaan. Anakonda.fi tapasi yhden Helsingin Sideways -festarin pääesiintyjistä.

Petri Nygård riimittelee nyt näin:"Laiturinnokassa kupilla, kestohymy kuin Stubbilla!"

Petri Nygårdin uusi kesähitti tarjoaa tuttua menoa, märkää ja huoletonta. Nygård kertoo Anakonda.fi:lle kahden kappaleen julkaisustaan - ja siitä, kuinka riimit syntyvät. Mukana myös linkki uusiin biiseihin.

Bob Geldof perjantaina Suomessa - "Mikään ei ole muuttunut punk-vuosista!"

Viime vuosikymmenten suuriin rock-julkkiksiin kuuluva Bob Geldof tuo pari vuotta sitten perustamansa Boomtown Rats -yhtyeen Suomeen. Anakonda.fi:n haastattelussa Geldof sanoo punk-rokkiin ja uuteen aaltoon kanavoitava turhautuneisuus on edelleen ajankohtaista.

Anakonda tapasi Slashin: "Mistä hankit t-paitasi?"

Slashin keikka Helsingissä on osa tien päällä viihtyvän legendan kiertuetta. Anakonda.fi tapasi kitaristin Helsingin jäähallissa juuri ennen keikkaa, puhui musiikin tekemisestä, bändifiiliksestä - sekä t-paidoista.

Loreen, miksi Ruotsi menestyy Euroviisuissa?

Ruotsi on Euroviisujen kestomenestyjä. Anakonda.fi kysyi syytä tähän vuoden 2012 viisujen ruotsalaisvoittaja Loreenilta - ja sai uskottavan, järkevän vastauksen.

Samu Haber ennen Sunrise Avenuen jäähallikeikkaa - "Viimeksi p--koin housuun!"

Sunrise Avenue aloittaa Euroopan kesäkiertueensa lauantaina Helsingistä. Anakonda.fi kysyi laulaja Samu Haberilta tunnelmia konserttipäivän aamuna - ja sai kuulla, että kaksi vuotta sitten hän jänisti juuri ennen vastaavan keikan lipunmyynnin aloittamista.

Eicca, mitä mahtui Apocalyptican välivuoteen?:"Kaksi levytystä, talon rakentaminen..."

Yksi Suomen ahkerimmista vientibändeistä on Apocalyptica. Anakonda.fi tavoitti Eicca Toppisen Apocalyptican Pohjois-Amerikan -kiertueelta ja kysyi, miltä meno maistuu välivuoden jälkeen. Se välivuosi ei tosin ollut pelkkää lepoa sekään.

White Knuckles Trio - Uutta hyvää bluesia vai liian "softia lällyä"?

Knucklebone Oscar -yhtye on käsite, villi ja hullu juuribändi, joka on tehnyt musaa ja keikoja jo 20 vuotta. Mr Knucklebone Oscar on yhtyeen kitaristi, ja nyt hän on perustanut nimikkobändinsä rinnalle toisen kokoonpanon, bluesyhtye White Knuckles Trion. Mistä on kyse? Anakonda.fi kutsui kitaristin selittämään.

Jonne Aaron:"Koen saaneeni ekstra-elämän!"

Jonne Aaron kertoo Anakonda.fi:n haastattelussa, miten henkilökohtaiset menetykset kuuluvat lauluissa - ja miten Negativen jäsenet eivät villeinä vuosina osanneet arvostakaan kaikkea kokemaansa.

Tukholman viisi parasta ravintolaa - valitsijana hittiduo Say Lou Lou

Suomessa vieraileva ruotsalais-australialainen sisarusduo Say Lou Lou vinkkaa Anakonda.fi:n lukijoille Tukholman parhaat ravintolat. Mukana suomalaisväriä!

Suomeen saapuva Macy Gray Anakondalle:"Tein musiikkia kauan ennen Amy Winehousea!"

Amerikkalaislaulaja Macy Gray palaa Suomeen runsaat kymmenen vuotta Pori Jazz -esiintymisensä jälkeen, keikka on lauantaina 28. helmikuuta. Anakonda.fi tavoitti soul-tulkin Los Angelesista - ja huomasi tämän karheiden laulujensa kaltaiseksi.

Anakonda-haastattelu: Melrose - "Tokela, loppuunmyyty Tavastia, How cool is that?"

Suomen energisimpiin rockbändeihin vuodesta toiseen kuuluva Melrose sai julkaistuksi uuden albumin - ensimmäisensä sitten vuoden 2002. Anakonda.fi kysyi bändin pomo Tokelalta fiiliksiä yhtyeen paluutriumfin keskellä.

Pelle Miljoona, 60, Anakondalle:"Ikä on antanut työkalut huonon fiiliksen käsittelyyn"

Pelle Miljoona on nyt onnellisempi kuin suuren Moottoritie on kuuma -klassikkonsa suuren suosion aikohin. Anakonda.fin merkkipäivähaastattelussa hän kertoo työrytminsä rauhoittumisesta ja ihmettelee, miksi suurin osa suomalaisesta musiikista kuulostaa nykyisin iskelmältä.

Jorma Kääriäinen lavalle Helsingissä Elviksen bändin kanssa - "Lapsuuden haave on toteutumassa!"

Elvis Presleyn kanssa soittanut yhtye pääsee esiintymään Jorma Kääriäisen kanssa - ja toisin päin. Anakonda.fi tavoitti laulaja ja Elvis-fani Kääriäisen, joka on innoissaan keikasta legendaaristen soittajien kanssa. Jutussa myös Spotify -linkki Elvis -levyyn, joka teki Kääriäisestä laulajan.

Kokin koulutuksen saanut Sara Maria Forsberg:"Burger King on p---aa!"

Anakonda.fin videohaastattelussa Sara Maria Forsberg - ja suoraa puhetta lempinimistä sekä yhdestä hampurilaisravintolasta.

Sara Maria Forsberg, kassalta Kaliforniaan - "Tämä on utopistinen juttu!"

Sara Maria Forsberg on tänä vuonna kohonnut tuntemattomuudesta tähteyteen. Anakonda.fi tapasi Kaliforniassa laulajan- ja näyttelijänuraa luovan Forsbergin, joka ei enää halua tulla kutsutuksi "Kielinaiseksi". Urakehitystään hän pitää "utopistisena".

Sami Yaffa ei sammaloidu - TV-sarja, kirja ja kolme bändiä!

Keikkoja Michael Monroen basistina, levytys Atomirotan kanssa, Soundtracker -tv-ohjelma ja -kirja sekä nyt Suomeen oman Mad Juana -yhtyeen kanssa. Anakonda.fin haastattelussa Sami Yaffa käy läpi elämänsä eri roolit - ja kertoo viihtyvänsä niissä kaikissa.

ABBA-muusikko Anakondalle:"Tämä on ABBAn suosion salaisuus!"

Kohta kuusikymmentä vuotta sitten kiertuemuusikon uransa aloittanut saksofonisti Ulf Andersson soitti alkuperäisen ABBA -yhtyeen konserteissa sekä levyllä. Anakonda.fin haastattelussa myös Juice Leskisen levyllä soittanut Andersson kertoo, mikä hänen mielestään on Abban suosion salaisuus, millainen ammattilainen ja lahjakkuus on Benny Andersson - ja miltä tuntuu soittaa tulvivalla lavalla.

Atomirotan Rane Raitsikka sanoittajakaveristaan - "Vanha rokkarikin herkistyy!"

Levysyksyn iloisia yllättäjiä on helsinkiläisyhtye Atomirotta. Notkea Rotta -ryhmän lähiöräppäreistä on tiivistynyt trio, joka yhdistelee räppiä, rokkia, poppia, bluesia - ja jopa jatsia. Oma juttunsa ovat Mikko "Rotta" Sarjasen sanoitukset, jotka saavat bändikaveritkin tolaltaan.

Marco Hietala Raskaiden joululaulujen paheksujille:"En jaa ahdasmielisyyttänne!"

Raskaan joulun vietto on syytä aloittaa jo nyt! Kiertue alkaa lauantaina Joensuusta ja uusi levy on juuri julkaistu. Nightwish - ja Tarot -yhtyeistä tuttu laulaja ja basisti Marco Hietala ihmettelee Anakonda.fille, miten isoksi Raskasta joulua -projekti on kasvanut. Ja sitä, kuinka joululaulujen heviversioita paheksuvat niin uskovaiset kuin uskonnottomat.

Hector piti kymmenen vuoden levytystauon - "Mistä tiedän, onko odotettu?"

Heikki "Hector" Harman, 67, uusi albumi Hauras julkaistaan perjantaina, samaa nimeä kantava kiertue starttaa keskiviikkona Jyväskylästä. Anakonda.fin haastattelussa suomenkielisen rockin suuri mies puhkuu hyvää fiilistä ja keikkaintoa, mutta tunnustaa pelkäävänsä ihmisten unohtaneen hänet.

"Miljoonia tahkoava alaston kohulaulaja pettää suosikkiyhtyeensä?"

Sunrise Avenue on ollut saksankielisen Euroopan ilona jo kymmenen vuotta. Samu Haber kertoo Anakonda.fin haastattelussa, miltä menestys maistuu - ja katuuko hän mitään. Ja mikäs tuo otsikko on?

Robin Anakonda.fi:n videohaastattelussa - "Oletteko nyt Jari Sillanpään kanssa samassa sarjassa?"

Teinitähti Robin, 16, on tehnyt uransa kypsimmän levyn. Vuoden 1995 Tangokuningas Jari Sillanpää, 49, puolestaan uransa nuorekkaimman. Molemmat julkaistaan samana päivänä. Ovatko artistit nyt samassa sarjassa?

Robin, miten suojaat itsesi, ettei sinulle käy kuin Justin Bieberille?

Myytyään 400 000 äänitettä lähinnä hyvin nuorelle yleisölle, Robin lähtee tavoittelemaan 16-vuotiaana myös vähän vanhempia kuulijoita. Onko ura edennyt tyydyttävä tahtia?

Don Huonot vuonna 2014 - "Näen vieläkin bändistä painajaisia!"

We Want More -tv-ohjelman innoittamana uudelleen yhteen palannut Don Huonot puhuu Anakondan haastattelussa avoimesti vanhoista kriiseistään. Ajautuisiko bändi niihin yhä?

Suomessa esiintyvän orkesterin johtaja oli kotoisin "Saturnuksesta" - "Mikä minä olin häntä epäilemään!"

Helsingin Savoy-teatterissa kuullaan torstaina kosmista rytmimusiikkia yhtyeeltä, jonka johtaja uskoi syntyneensä toisella planeetalla. Anakonda.fi tapasi The Sun Ra Arkestran 90-vuotiaan nykyjohtajan Marshall Allenin. Kuvasimme myös videonäytteen yhtyeen esiintymisestä Kauppakeskus Kampissa. Tarjolla on jotain muuta kuin normitavaraa.

Wailers -basisti 52 lapsestaan - "Se tapahtui kultaisena aikana!"

Bob Marley kuoli vuonna 1981, mutta reggae-legenda elää. Helsingissä keskiviikkona esiintyvän Marleyn taustayhtyeen perustaja Arthur "Family Man" Barrett oli Anakonda.fi:n haastattelussa aito reggae-mies - tuli tarinaa kaikkivaltiaasta ja Wailersista elämäntehtävänä - sekä liukas väistöliike isyyskysymykseen.

Flow-vieras Manics -James:"Levymme ovat kuin Kain ja Abel!"

Manic Street Preachers esiintyy Helsingin Flow Festivalissa lauantaina. Yhtyeen uutta levyä on ylistetty paluuksi bändin huippuvuosien tasolle. Bändin laulaja James Dean Bradfield kuvailee lyhyen ajan sisällä julkaistuja kahta levyä toistensa vastakohdiksi raamatullisin säkein.

Suomalais-amerikkalainen Emma Olivia, 14, laulaa kuin enkeli - kuuntele ensisingle

Emma Olivia ilmoitti äidilleen viisivuotiaana, että aikoo "rokkilaulajaksi". Yhdeksän vuotta myöhemmin unelma on toteutumassa. Hänestä on tulossa uusi suomalainen teinitähti Robinin ja Isac Elliotin jälkeen.

Sivut