Koripallo

Kenestä Susijengin johtaja Hanno Möttölän paikalle? - Tässä Suomen joukkue EM-kisoihin

Suomen koripallomaajoukkue lähtee Ranskan EM-kisoihin viime vuoden Bilbaon MM-hurmoksen jälkeen uusiutuneena. Anakonda.fi muistuttaa, että MM-joukkueen johtavat persoonat, kaikkien aikojen suomalaispelaajat Hanno Möttölä ja Teemu Rannikko eivät enää kuulu Susijengiin.

Pekka Neva: Tapiolan Honka 2014 - 2015: Nuorta ja lupaavaa

Pekka Neva kirjoittaa Anakonda.fi -blogissaan koripallosta ja erityisesti Tapiolan Hongasta. Tällä kertaa hän esittelee Hongan kotihallin, yleisön asenteen - ja tietysti joukkueen.

Uusi bloggaaja: Pekka Neva kirjoittaa koripallosta

Anakonda.fi ylpeänä esittää: uusi bloggaaja Pekka Neva kirjoittaa koripallosta - ja erityisesti joukkueestaan Tapiolan Hongasta. Esittelykirjoituksessaan Neva kertoo missä kaikissa rooleissa on Hongassa toiminut - pelaajasta pizzamestariksi.

Uusi Dream Team? USA tyly MM-finaalissa: 129-92!

Ennen Espanjan MM-turnausta sanottiin, että Yhdysvallat lähettää kisoihin joukkueen, josta puuttuvat tähtipelaajat. Parissa viikossa koripallomaailma sai uudet kuninkaat.

Tunnetuilla Susijengi -faneilla aito suhde korikseen

Koripallon MM-huuma veti Bilbaoon kulttuuri- ja media-ammattilaisia, joiden elämässä koripallo on pomppinut jo pitkään.

Susijengi tapasi fanit yöllä - katso kuvat

Suomen koripallojoukkue tapasi torstain ja perjantain välisenä yönä faninsa. Kun turnaus on ohi, Susijengikin pääsi vihdoin Sudenpesään.

Ohhoh! Susijengille löytyi nimikkoviini

Cueva des Lobos - Sudenluola, voisiko punaviinilla olla Susijengin kannalta osuvampaa nimeä?

Susijengi ottaa selfien - katso myös muut kuvat fanitapaamisesta

Koripallon MM-turnauksessa Suomen 8000 fania pääsee tiistaina taas huutamaan. Äänekkäät fanit ovat tällä kertaa todellakin "kuudes kenttäpelaaja", joukkue kehui tapaamisessa.

"Jeesus" ja "Nasse-setä" Sudenpesässä - katso kuvat

Bilbaossa on 8000 suomalaista koripallofania. He eivät masentuneet Yhdysvaltain ylivoimasta Susijengin avausottelussa. Katso sinivalkoista - ja punavalkoista - väriloistoa kisakaupungista.
Susijengi, Suomen koripallomaajoukkue, koris, Bilbao, 2014

Jopa 7000 suomalaista koripallon MM-kisoihin - viihteeksi luvassa JVG, oma kisakylä...

Elokuun lopussa Espanjan Bilbaossa järjestettäviin koripallon MM-kisoihin on lähdössä jopa 7000 suomalaista. Heille järjestetään paljon erikoisohjelmaa - jopa oma kisakylä.