26. syyskuu 2014
Anakonda.fi tapaa Robin Packalenin hänen 16 -uutuusalbuminsa takia. Lukion ensimmäistä luokkaa käyvä turkulainen on karannut pääkaupunkiin, koska on levyn markkinointipäivä.
Robin, 16, onko 16 hyvä?
On, se on älyttömän hyvä.
Olet tehnyt kahden ja puolen vuoden aikana neljä levyä, esiintynyt Hartwall Arenassa, olympiastadionilla, Ruisrockissa ja ties missä. Tuntuuko, että homma etenee koko ajan?
Tuntuu. Just siltä tuntuu, että homma menee koko ajan eteenpäin. Nyt tulee jo neljäs albumi, ja tällä olen saanut ottaa entistä isompaa roolia kappaleiden tekijänä. Tai olisin saanut aikaisemminkin, mutta ihan rehellisesti sanottuna, en vaan vielä pari vuotta sitten osannut. Nyt on kiva, kun pystyy ihan täysin allekirjoittamaan kaikki biisit, mitä levyllä on.
Miten muut biisit ovat valikoituneet mukaan? Siis ne, joita et ole ollut tekemässä.
Mulle on tarjottu biisejä, jotka ovat olleet mun mielestä niin hyviä, että ne ovat on pitänyt ottaa mukaan. Esimerkiksi Asikaisen Risto tarjosi kappaletta Kuvitellaan. Se oli mun mielestä heti ihan sairaan hyvä, me ihan vähän vaan väännettiin siihen lisää Riston studiolla - siis niin vähän, ettei mun nimeä lue tekijätiedoissa. Ja sitten Thomas Kirjosen eli Kasmirin ja Jaakko Salovaaran Paperilennokki kuulosti heti niin hyvältä, että halusin sen levylle. Se on yks levyn parhaista biiseistä.
Vuosi sitten Boom Kah -albumia valmisteltiin biisileirillä, johon oli kutsuttu laulunkirjoittajia. Teit sitten siellä leirillä näiden kirjoittajien kanssa yhteistyötä. Levyn kiitostekstin mukaan nyt teillä oli sama kuvio.
Joo leiri pidettiin. Ihan yhtä paljon ei ollut tyyppejä mukana kuin vuosi sitten, koska niin me se itse haluttiin tehdä. Tosi hyvää matskua tuli sieltäkin. Mutta sen lisäksi oli tosi paljon sellaisia pieniä sessioita, että pyysin Jimin (Robinin "isoveli", alusta asti teinilaulajaa auttanut Jimi Constantine, ex-Jimi Pääkallo) ja DJPP:n meille kotiin ja tehtiin musaa siellä.
Kun olit nyt vuotta vanhempi, niin olitko rohkeampi ehdottamaan eri ratkaisuja biisintekijöille?
Otin sellaisen roolin, että mä nyt päätän itse, millaista musiikkia tahdon tehdä.
Kuinka paljon esiintymisesi vaihtelee yleisön mukaan? Kesällä esiinnyit muun muassa Ruisrockissa riehakkaalle, täysikäiselle festariväelle - ja vastapainoksi oli keikkoja, jossa valtaosa kuulijoista oli vielä alle kouluikäisiä.
Kyllä se on aina yleisöstä kiinni. Ruisrockin keikka oli kesän paras keikka. Ihan heittämällä. Kun siellä meni lavalle, jengiä oli älyttömän paljon ja se oli heti mukana. Se vaikuttaa esiintymiseen tosi paljon, tuo järjettömästi lisää energiaa. Jos kaikki vaan seisoo ja kattoo, niin kyllä se vie fiilistä vaikka kuinka pitäis aina vetää täysillä.
Kesällä keskusteltiin siitä, että onko sopivaa kun alaikäinen laulaa YleX:n ehkäisyvalistusbiisin (Robinin Kesärenkaat). Tuntuuko sinusta siltä, ettet saa olla ikäisesi 16-vuotias nuori sen takia, että osa yleisöstäsi on leikki-ikäisiä lapsia?
Pikkufaneja on ollut ekasta levystä lähtien. Kesärenkaat ja Parasta just nyt ovat puolestaan sellaisia biisejä, että ne ovat tuoneet vanhempaakin yleisöä. Nyt olen kuullut, että jotkut vanhemmat ovat diggailleet näistä uusista biiseistä niin paljon, että he ovat opettaneet lapsensakin tähän Robin -kulttuuriin. Se on mun mielestä siistiä. Mutta koska siellä (yleisössä) on lapsia, en voi tehdä mitään tyhmää. Eikä sellaista tarkoitusta olekaan. Kun pikkuset kerran diggaavat, niin antaa diggailla.
Kun katsotaan kovin kiltisti esiintyneitä kansainvälisiä teinitähtiä, jotka ovat aikuistuneet, esimerkiksi Justin Bieber ja Miley Cyrus...
...Se Miley Cyruksen meininki on tosiaan, kun kattoo sen Instagramiakin, niin häh? Onks tää se Hannah Montana?
...Mutta oletko ajatellut, miten suojaat itseäsi ettei sinulle tulle tuollaista hurjasteluvaihdetta? Niin, että tahtoisit pyyhkiä kiltin maineen hurjilla ja laittomillakin tempauksilla.
No ei ole kyllä käynyt mielessä. Musa on se ykkösjuttu. Sitä haluan tehdä ja sitä haluan oppia. Tulla siinä hyväksi. Mitä järkeä olis tehdä jotain tuollaista tyhmää? Voi olla, että nuo ovat tuolla suuressa maailmassa niin isoja staroja, etteivät he voi rentoutua millään muulla tavalla kuin tekemällä jotain tyhmää. Mä olen kuitenkin Suomessa. Mulla on perhe, ystäviä ja aktiviteetteja. Ne kyllä pitävät jalat maassa.
Teksti ja kuva: Pasi Kostiainen