10. joulukuu 2014
Soiva peli!
Siinä hokema, jonka Putous -hamo Salme Pasi opetti suomalaisille tänä syksynä.
Mutta on myös ihan oikeasti niin musikaalisia ihmisiä, että he soivat.
Niin kuin esimerkiksi Sami Yaffa.
Yaffa, 51, on suomalaismuusikko, joka on ollut monessa mukana ihan teinivuosistaan lähtien. Hän hengasi Helsingin punk-piireissä - ja treenasi musikaalisessa kodissaan, jazzia soittavan isobroidinsa Jonen vaikutteiden alla itsensä taitavaksi basistiksi. Ja musikaalisilla basisteillahan vientiä riittää. Yaffa on ollut jäsenenä muun muassa seuraavissa bändeissä: Pelle Miljoona Oy, Hanoi Rocks, Jetboy, Jerusalem Slim, Demolition 23, Joan Jett & The Blackhearts, New York Dolls, Michael Monroe ja Atomirotta.
Soiva peli!
Suomessa hän on lähiaikoina ajankohtainen kuitenkin muuten kuin basistina: tällä viikolla hän tekee bändinsä Mad Juanan kanssa minikiertueen - tässä New Yorkissa jo 1990-luvulla perustetussa bändissä Yaffa soittaa myös akustista kitaraa. Ja syksyllä Yaffa on nähty vetämässä myös kansainvälisille markkinoille tehtyä tv-ohjelmaa Soundtracker. Ohjelmassa - ja samannimisessä kirjassa - Yaffa tutustuu ruohonjuuritasolla eri maiden ja kaupunkien musiikkikulttuureihin New Yorkista Buenos Airesiin.
Anakonda.fi:n haastattelussa Yaffa käy läpi elämänsä tämänhetkiset työprojektit:
Soundtracker (Tv-ohjelma)
"Kun duunasin Anthony Bourdain ohjelman Suomi-jaksoa, kelasin, miksei kukaan ole tehnyt vastaavaa musiikkikulttuurin näkökulmasta kuin hän tekee kulinaristisesta. Kun sitten pääsin niistä kuvauksista himaan New Yorkiin, mua venas sähköposti, jossa Otso (Tiainen) kysyi, huvittaisko mua lähteä tekemään tällaista ohjelmaa. Hell yeah! Pari kuukautta myöhemmin tehtiin Iso-Roballa demo Rikulle ja Tunnalle eli Madventuresin tyypeille, ihan vaan yhdellä kameralla. Siinä mä selitin, mitä me oltiin siitä ohjelmasta kelattu. Haluttiin heidät messiin tähän juttuun. Ne innostuivat, ja tehtiin New Yorkissa sitten parempi demo - käytiin kuubalaisessa ja muun muassa bulgarialaisessa illassa - ja näytti siltä, että oltiin jo kierretty ympäri maailmaa, vaikka oltiin vaan oltu New Yorkissa. Ylen Teema innostui - ja päästiin tekemään koko sarja. Se on kyllä ollut hienoa. Tää on ollut varmaan mahtavinta krääsää, mitä olen koskaan päässyt tekemään."
Soundtracker (kirja)
"Jokainen tv-ohjelman jakso on 50 minuuttia pitkä. Kelattiin, että sitä vois jotenkin syventää - ja tuoda mukaan myös Otson näkökulmaa. Olemme vastakohtia ja täydennämme toisiamme: meikäläinen on kaikesta innoissaan, Otso sanoo:"Emmätiedä, ne vaan takoo jotain palikoita!" Jokaista ohjelmaa valmisteltiin pitkään, toisissa paikoissa oltiin jopa kolme viikkoa - ja siihen pre-production päälle. Se onkin kaikkein tärkein vaihe koko juttua. Toisissa mestoissa kaikki oli valmiiksi suunniteltua, toisissa ei lainkaan. Esimerkiksi Serbiassa, jossa me ei saatu mitään listaa etukäteen siitä, mitä tehdään, fikseri sanoi vaan:"Don´t worry boys" - ja Otso oli jo ihan hiessä kun ei pystynyt tekemään mitään kuvaussuunnitelmaa. Silti kaikki meni sielläkin hyvin. Yllätyksiä tuli koko ajan, koska eiväthän tyypit olleet etukäteen tuttuja. Ja jossain oli ensin sellainen fikseri, joka halusi vain rahaa. Sanoin:"Sori, ei voi lähtee tähän, jos tästä lähtee fiilis saman tien." Muusikot lähtivät yleensä puhumaan minulle avoimesti, koska olen itsekin muusikko. Se oli vitun nastaa.
Michael Monroe (bändi)
"Monroen bändi on ollut pääjuttu viimeiset viisi vuotta. En halua häiritä sitä muilla duuneilla, koska siitä riippuu niin monen ihmisen elanto. Ensi vuonna meillä tosin on breikkiä. Teemme keväällä uuden levyn, mutta keikkoja tehdään vain muutama kesällä. Viisi vuotta sitä on tosiaan vedettykin ihan putkeen. Kaikki voivat käyttää sitä breikkiä sitten hyväkseen haluamallaan tavalla. Jos saamme tehdä toisen sesongin Sountrackeriä, yritämme kuvata sen puolessa vuodessa. Ensimmäiseen meni yhteensä 16 kuukautta - muiden duunien ehdoilla. Ja mulla on passi voimassa, toivon mukaan. Mutta bändistä vielä, yleensä ne tässä vaiheessa alkaa hajoilemaan: tehdään kolme levyä ja viimeistään sitten tulee huumeongelmat ja muuta. Me ollaan kuitenkin onnistuttu, vaikka helppoa ei ole ihan sen takia, kun kaikki asuvat eri puolilla maailmaa, tällä hetkellä Nykissä, Tukholmassa, Berliinissä ja Turussa. Niin kauan kuin tämä on nastaa, tätä kuitenkin jatketaan - ja mulla on aina ollut Makken kanssa nastaa tehdä musaa, ihan Hanoista lähtien. Ja me ollaan tultu vanhemmiksi, kaikki turha extra-career-killing-activities on jäänyt pois. Kiitos Luoja! Ja me ollaan aina tehty sellaista musaa kuin on itse haluttu eikä kelattu sitä, mikä on muodissa. Oltaishan mekin voitu vetää flanellipaidat päälle ja alkaa vetää grungea. Mutta se ei kiinnostanut."
Mad Juana (bändi)
"Meillä ei ole ikinä ollut mitään ideaa, mitä me lähdetään tällä bändillä tekemään. Otetaan vaan eri ainekset, heitetään ne kitchen sinkiin ja katsotaan, tuleeko hyvää. Ja se toimii. Meillä on ollut samat äijät soittamassa nyt aika pitkään, neljä vuotta. Sekin toimii. Aikaisemmin meillä oli meksikolaisia soittajia - ja soittajathan osoittavat suuntaa, mihin sen musan kanssa mennään. Nyt mukana olevat trumpetti, foni ja kolme perkussionistia vaikuttavat tietysti soundiin paljon, lavalla on yhteensä yhdeksän tyyppiä. Homma tulee kuin tykin suusta. Paljon on touhu muuttunut sieltä 1990-luvun lopusta, jolloin aloiteltiin. Tällä hetkellä sähköbasso on ainoa sähkösoitin, aloitimme eletronisena, mutta 2000-luvun puolivälistä olemme panostaneet akustisuuteen.
Atomirotta (bändi)
"Sehän on loistava! Rane (Rane "Raitsikka" Jäntti) on vanha veli, mehän ollaan tunnettu 14-vuotiaasta lähtien. Rane soitti silloin, kun he alkoivat tehdä Notkean Rotan levyä ja kutsui vääntämään funkia. Päästin sitten irti sisäisen Bootsy Collinsini. Nyt kun he alkoivat vetää Atomirottaa, olen tavallaan neljäs jäsen siinä - ja se on aivan vitun nastaa. Ryhmä on hyvää ja rakastan funkia ja soulia, reggaeta, skata ja punkia."
FAKTA: Sami Yaffa kiertää Mad Juanan kanssa Suomea seuraavasti: 10.12.2014 Helsinki, Tavastia, 11.12.2014 Turku, Klubi, 12.12.2014 Tampere, Klubi jaLa 13.12.2014 Hämeenlinna, Suisto-klubi
Teksti ja kuvat: Pasi Kostiainen
