Atomirotan Rane Raitsikka sanoittajakaveristaan - "Vanha rokkarikin herkistyy!"

Levysyksyn iloisia yllättäjiä on helsinkiläisyhtye Atomirotta. Notkea Rotta -ryhmän lähiöräppäreistä on tiivistynyt trio, joka yhdistelee räppiä, rokkia, poppia, bluesia - ja jopa jatsia. Oma juttunsa ovat Mikko "Rotta" Sarjasen sanoitukset, jotka saavat bändikaveritkin tolaltaan.

Rane "Raitsikka" Jäntti (kuvassa vasemmalla) on stadilaisen rockhistorian ydinhahmoja, 1980-luvulla Smack -yhtyeessä soittanut kitaristi, joka muutti Los Angelesiin lähes 20 vuodeksi - ja palasi kuin ei olisi poissa ollutkaan. Rane solahti saman tien soittamaan muun muassa Problems? -, Lama- ja Notkea Rotta -yhtyeissä sekä teki kiertueen Marjo Leinosen ja Dave Lindholmin kanssa.

Nyt Rane on siirtynyt seuraavaan vaiheeseen: Notkea Rotta -yhtyeestä on siinnyt Atomirotta -trio. Bändin Aurinkoon -kesähitti on saanut juuri jatkokseen albumin Atomirotta 1, jonka julkaisua juhlitaan 21. marraskuuta Helsingin Tavastialla.

"Luvassa on vapaamuotoista soitantaa ja juhlintaa. Vedetään niin, että kattokruunut heiluu", kitaristi lupaa.

Esikoislevyllä vierailevat muun muassa Michael Monroe ja Ranen 14-vuotiaasta tuntenut Sami Yaffa. Levy kurottaa moneen suuntaan musiikillisesti, mutta myös sanoitukset ovat suomalaisten biisitekstien joukossa hyvin omaperäisiä. Notkea Rotta kertoi sanoituksissaan sekoiluista, hurjasta lähiöelämästä tai siitä, kun Itä-Helsingistä lähdetään Aasiaan virkistysmatkalle.

Atomirotassa solisti Mikko "Rotta" Sarjasen (kuvassa oikealla) sanoitukset ovat edelleen katu-uskottavia, mutta hän on vapautunut lähiörotan roolista.

"Notkis oli yhden hahmon ostari-juttu, mutta on ollut nasta nähdä, että Mikolla on ollut paljon muutakin sanottavaa. Tässä vanha rokkarikin herkistyy, kun vieressä katsoo", Rane naurahtaa.

Fakta: Atomirotta Helsingin Tavastialla perjantaina 21. marraskuuta.

Teksti ja kuva: Pasi Kostiainen