15. lokakuu 2015
Edellinen kausi on unohdettu melkein ja rahoja odotellaan edelleen.
Kesä meni lämmitellessä ja uutta työtä etsiessä.
Suunnaksi löytyi Latvia ja maan pääsarja.
Joukkue koostuu hylkiöistä jotka eivät ole kelvanneet taitojensa puolesta minnekään muualle. Nuoria kloppeja joiden ”taidot” ovat kyseenalaiset tai olemattomat. Itseluottamus on kuitenkin kunnossa. Syöttöjä ei saatu alkuun kenenkään lapaan. Ei edes vastustajan. Onneksi kuitenkin lätkässä on käytössä laidat niin ei tarvinnut etsiä kiekkoja pitkin parkkipaikkaa.
Seuran tavoitteena on kehittää toimintaa ja saada sen myötä lisää vetoa seuran suuntaan. Toimintaa pyritään kehittämään ammattimaisempaan suuntaan.
Tällä hetkellä porukka on töissä ja opiskelee. Hankala kehittää peliä ja pelaajia jos ukkoja ei näy treeneissä.
Latvialainen mentaliteetti perustuu Neuvostovallan aikaiseen touhuun ja muutoksen aikaansaaminen on kovan työn takana.
Alkukausi on mennyt kirvelevien tappioiden sävyttämänä. Toki ollaan maalejakin saatu aikaiseksi muuallekin kuin omiin. Viime kauden mestarin häkkiin ladottiin kuusi maalia. Jos se nyt ketään lohduttaa, kun kärsään tuli 12-6.
Pelimatkat on lyhkäisempiä kuin aamuruuhka Kehä Ykkösellä. Jos vertaa viime kauden reissuihin, joilla mittaa oli jopa 2200 kilometriä. Ammatinvalintakysymyshän tämä on, ei siinä mitään.
Homma on välillä kuin elokuvasta Päivä Murmelina. Seuraavana päivänä treeneissä tuntuu kuin edellisenä päivänä ei olisi mitään treenattukaan. Kaikki alkaa taas alusta. Ei puutu kuin Puksutawney Phil, se murmeli.
No, tätä tarinaa voisi jatkaa loputtomiin ja se alkaisi kuulostamaan valitukselta. Ei kuulu tapoihin.
Jääkiekkomaailma on ihmeellinen maailma. Nyt ensimmäiset valmentajat ovat jo saaneet kenkää KHL:ssä. Yhdessäkin joukkueessa valmentajat vaihtoivat paikkaa. Nyt entinen kakkosvalmentaja seisoo oikealla ja entinen ykkönen vasemmalla - ja joukkue jatkaa häviämistä. Mikähän siinä paikkojen vaihtamisessa oli idea? Jätkät ovat varmasti innoissaan. Groundhog Day sielläkin.
Suomen liiga pyörähti myös käyntiin. Uusi joukkue Mestiksestä otettiin mukaan ja homma näyttää hienolta. Itärajalla kiekkobuumi jyllää. Tulokset vaan antavat odottaa - mikä on aika odotettua.
Kävin viikko sitten vilkaisemassa yhden liigapelin ja ymmärrän kyllä hyvin miksi väki ei ole löytänyt katsomoon. Keleistä se ei ainakaan voi olla kiinni. Kesä oli Suomessa tänä vuonna peruttu. Ehkä ensi vuonna sitten voi taas vedellä coppertonea pintaan sitäkin runsaammin.
Täällä pelataan Latvian Cup jääkiekossa. Mukana on myös kakkossarjan joukkueita, mikä sinällään on mielenkiintoista. Kaikilla on mahdollisuus paikkaan auringossa. Meille se vaan tietää riesaa kun pitäisi harjoitella, että peleissä olisi jonkunlainen tolkku. Välillä tuottaa hankaluuksia asettua pelaajien saappaisiin, kun treenaaminen olisi hyödyllisempää kuin mieletön sekoilu jäällä vastustajan ja tuomareiden seassa.
Ei pääse onneksi sormenpäät puutumaan kun ei joudu jatkuvasti olemaan kädet pystyssä maaleja tuulettelemassa. Siis oman joukkueen maaleja.
Periksi ei kuitenkaan anneta tuumaakaan. Yritetään pitää maalinsuu tiukemmin kiinni kuin Suomen raja pohjoisessa.
Kaikkea sitä oppii kun saa vanhaksi elää. Kohti uusia seikkailuja ja voittoja.
Vesa Surenkin
Vesa Surenkin on suomalainen jääkiekkovalmentaja, joka on valmentanut kymmenessä maassa. Hän puhuu kuutta kieltä. Tällä hetkellä Surenkin valmentaa latvialaista HASC Tukumsin joukkuetta.
Anakonda.fin blogissaan Surenkin kirjoitti kaudella 2014 - 2015 kokemuksia työstään kazakstanilaisen Kökşetaw -kaupungin Arlan -joukkueen päävalmentajana. Arlan sijoittui sarjassa toiseksi. Surenkinin vanhat, värikkäät tarinat voi lukea tästä:
Näin jääkiekosta tuli pysyvä osa elämääni
Korruptiota jääkiekon ammattilaissarjassa - "Pelikiellosta selvisi maksamalla"
Vastustaja lähetti suomalaisvalmentajalle ääninauhan oman koutsin huutopalaverista!
Jääkiekkojoukkueen kauhujen matka - "Kuski ei huomannut, että bussista puuttuu rengas!"
Lätkäarkea Kazakstanissa: Poliisi antoi joukkueen bussikuskille sakot, tämä kieltäytyi maksamasta
Blogi: Vesa Surenkin:"Jäämestari oli ajokunnossa viimeksi joulukuun alussa!"
Blogi: Vesa Surenkin:"Saimme jäähyn, kun vastustajan valmentaja kompastui vesipulloon!"
Blogi: Vesa Surenkin:"Vastustajan lääkäri pyysi, ettei tehdä 20 maalia enempää!"
Blogi: Vesa Surenkin - "Valmentajatutkinto vankilassa?"
Täältä tullaan Kökşetaw! Surenkin valmentamaan jo kymmenenteen valtioon