Musiikki

Sara Maria Forsberg, kassalta Kaliforniaan - "Tämä on utopistinen juttu!"

Sara Maria Forsberg on tänä vuonna kohonnut tuntemattomuudesta tähteyteen. Anakonda.fi tapasi Kaliforniassa laulajan- ja näyttelijänuraa luovan Forsbergin, joka ei enää halua tulla kutsutuksi "Kielinaiseksi". Urakehitystään hän pitää "utopistisena".

Hämeenlinnan uusi Tapahtumapuisto avaa komeasti: AC/DC!

Hämeenlinnassa jyrähtää kesällä 2015: Rock or Bust -kiertueelleen lähtevä AC/DC tekee Suomen-keikkansa uudessa tapahtumapuistossa.

First Aid Kit, Ruotsin amerikkalaisin bändi? - Katso väitteen todistava video

Loppuunmyytyihin Helsingin-konsertteihin tämän vuoden kiertueensa lopettanut First Aid Kit tulee Enskedestä, Tukholman lähiöstä. Upeita harmonioita laulavan sisarusduon vaikutteet tulevat kuitenkin Yhdysvalloista. Anakonda.fi valitsi yhtyeen tuotannosta hienon kappaleen ja videon, jossa yhtyeen musiikin juuret ovat pinnalla.

Menikö ohi? Röyksopp: The Inevitable End - norjalaiset jäähyväiset

Musiikkivuosi 2014 on loppusuoralla. Anakonda.fi muistuttaa vuoden aikana julkaistuista levyistä, jotka ovat ehkä jääneet vaille ansaitsemaansa huomiota. Norjalaisen Röyksoppin marraskuun alussa julkaistu "viimeinen albumi" The Inevitable End sisältää surumielisyydessään lohduttavaa elektronista poppia.

Sami Yaffa ei sammaloidu - TV-sarja, kirja ja kolme bändiä!

Keikkoja Michael Monroen basistina, levytys Atomirotan kanssa, Soundtracker -tv-ohjelma ja -kirja sekä nyt Suomeen oman Mad Juana -yhtyeen kanssa. Anakonda.fin haastattelussa Sami Yaffa käy läpi elämänsä eri roolit - ja kertoo viihtyvänsä niissä kaikissa.

U2 kärjessä - Amerikkalaismedia Rolling Stone valitsi 50 vuoden parasta levyä

U2:n paluulevy Songs of Innocence on vuoden 2014 paras albumi arvostetun amerikkalaismedia Rolling Stonen mukaan. Anakonda.fi esittelee listan parhaimpien albumien levylinkkeineen.

Hanoi Rocksin rumpalin kuolemasta 30 vuotta

Razzle eli Nicholas Dingley kuoli 8. joulukuuta 1984. Hanoi Rocksin englantilaissyntyinen rumpali oli 24-vuotias.

ABBA-muusikko Anakondalle:"Tämä on ABBAn suosion salaisuus!"

Kohta kuusikymmentä vuotta sitten kiertuemuusikon uransa aloittanut saksofonisti Ulf Andersson soitti alkuperäisen ABBA -yhtyeen konserteissa sekä levyllä. Anakonda.fin haastattelussa myös Juice Leskisen levyllä soittanut Andersson kertoo, mikä hänen mielestään on Abban suosion salaisuus, millainen ammattilainen ja lahjakkuus on Benny Andersson - ja miltä tuntuu soittaa tulvivalla lavalla.

Menikö ohi? Ryan Adams: Ryan Adams - Aitoa amerikkalaista

Musiikkivuosi 2014 on loppusuoralla. Anakonda.fi muistuttaa vuoden aikana julkaistuista levyistä, jotka ovat ehkä jääneet vaille ansaitsemaansa huomiota. Vuoden loppuun ulottuvan sarjan aloittaa laulaja-lauluntekijä Ryan Adams. Onko ajatonta amerikkalaista rockia tekevä Adams väliinputoaja, joka on liian tuttu aktiivisille musiikkiharrastajille - ja tuntematon suurelle yleisölle?

Samu Haber ja Coldplay kohtasivat - "kommando -vitsi nauratti"

Kovia Kölnissä - molemmat! Sunrise Avenuen Saksassa supersuosittu solisti Samu Haber tapasi Voice of Germanyn lähetyksessä ohjelman tähtivieraan, brittibändi Coldplayn. Haberin vitsi sai Chris Martinin nauramaan.

Olisiko Finlandia Suomelle sopivampi kansallislaulu?

Itsenäisyyspäivänä on ajankohtaista miettiä Suomen kansallislaulua. Aika-ajoin on noussut puheenaiheeksi Maamme -laulun korvaaminen toisella hyvin suomalaisella laululla, Finlandialla. Anakonda.fi muistelee kansallislaulusta käytyä keskustelua, joka aiheutti kansalaisaloitteen tänä syksynäkin - ja on nostanut Finlandia -hymnin puolustajiksi nimekkäitä taiteilijoita.

Martti "Huuhaa" Innanen 1931-2014 - kuuntele humoristin parhaat

Yleisradion mukaan suomalainen naivismin mestarimaalari ja huumorimuusikko Martti "Huuhaa" Innanen on kuollut. Anankonda.fi muistelee Innasta hänen musiikkinsa kautta.

Popeda sai Suomi-palkinnon - katso linkki vanhaan taltiointiin

Nyt on muistettu kansankulttuuria! Asunto- ja kulttuuriministeri Pia Viitanen on jakanut tämän vuoden kulttuurin Suomi-palkinnot. Palkittujen joukossa on jo 1970-luvulla uransa aloittanut tamperelainen rockyhtye Popeda. Anakonda.fi kaivaa onnittelulauluksi tallenteen vuodelta 1986.

Jari Sillanpäälle keikka olympiastadionille?

Kesä 2014 Cheek, kesä 2015 Jari Sillanpää. Siinä Helsingin olympiastadionin suomalaiset tähtikeikat. Anakonda.fin tietojen mukaan Sillanpää vetää ensi kesänä stadionkeikan!

Tällä videolla Rollarit onnitteli Keysiä viimeisenä syntymäpäivänä

Rolling Stonesin jäsenet ovat ilmaisseet surunsa yhtyeen pitkäaikaisen saksofonisti Bobby Keysin kuoltua. Mutta vielä noin vuosi sitten ei ollut aihetta muistosanoihin, vaan iloon - Anakonda.fi näyttää videon, jolla Rolling Stones onnitteli Keysiä.

Bobby Keys 1943 - 2014 - linkit Rollari-fonistin parhaisiin albumeihin

Rockmaailma menetti yhden kuuluisimmista saksofoneistaan, kun Rolling Stonesin keikkakokoonpanoon yli 40 vuotta kuulunut Bobby Keys kuoli tiistaina. Anakonda.fi on poiminut Spotify -linkit viiteen mielenkiintoiseen albumiin, joilla Keys soitti. Mukana on muitakin legendoja kuin Stones.

Hups! Madonnan uusi biisi karkasi hetkeksi verkkoon - Anakonda kuunteli

Madonnan uudesta levytyksestä karkasi perjantaina 40 sekunnin pätkä nettiin. Lauantaina Rebel Heart -kappale oli hetken aikaa jo kokonaan kuunneltavissa. Anakonda.fi ehti kuunnella biisin, ennen kuin se poistettiin.

Päivän levy: AC/DC: Rock Or Bust - Uudet riffit, vanha meno

On bändejä, jotka pyrkivät uusiutumaan. Ja sitten on AC/DC.

Kent ja Cardigans täydentävät mega-Provinssia!

Uusin voimin järjestettävä Seinäjoen Provinssirock palaa rytinällä Suomen ykkösfestarien joukkoon: ensi kesänä Seinäjoelle saapuvat myös ruotsalaisveteraanit Kent ja Cardigans.

Päivän levy: Paleface: Luova tuho - Kukkahattudädi hurvittelee suomeksi

Mikä on parasta, mitä suomalaisessa räpissä on tapahtunut sen uuden tulemisen aikana? Palefacen laulukielen vaihtuminen englannista suomeksi.

One Direction vahakabinettiin ja rikkaiden listalle - Jo kaikkien aikojen poikabändi?

Ensi kesänä Helsinkiin saapuva englantilaisyhtye One Direction on saavuttanut tällä viikolla kaksi merkkipaalua: Madame Tussaud ja Forbes. Yhtyeen voittokulku alkaa jo olla historiallista, bändi on jo päässyt myös Guinnesin ennätystenkirjaan.

Nettihitti: ne on siinä - katso linkki brittinaisen riisuttuihin versioihin klassikkobiiseistä

Jess Greenberg, 20, on englantilainen YouTuben supertähti. Hänen akustisa versioitaan muun muassa Oasiksen, Led Zeppelinin, Daft Punkin, David Guettan ja Jimi Hendrixin klassikkokappaleista on katsottu kymmeniä miljoonia kertoja.

Def Leppard Suomeen - katso linkki livehitteihin

Tampereella kesäkuussa järjestettävä Radio City South Park -festivaali on julkaissut pääesiintyjänsä. Anakonda.fi virittelee konserttitunnelmiin Def Leppardin livetallenteella kolmen vuoden takaa.

Atomirotan Rane Raitsikka sanoittajakaveristaan - "Vanha rokkarikin herkistyy!"

Levysyksyn iloisia yllättäjiä on helsinkiläisyhtye Atomirotta. Notkea Rotta -ryhmän lähiöräppäreistä on tiivistynyt trio, joka yhdistelee räppiä, rokkia, poppia, bluesia - ja jopa jatsia. Oma juttunsa ovat Mikko "Rotta" Sarjasen sanoitukset, jotka saavat bändikaveritkin tolaltaan.

Jimmy Ruffin 1936 - 2014 - linkki soul-tähden hitteihin

Taas lähti legenda: soul-laulaja Jimmy Ruffin kuoli 78-vuotiaana Las Vegasissa. Anakonda.fi muistelee 1960- ja 1980-luvulla menestyneen laulajan uran tähtihetkiä.

Winter Wonderland paisuu - "Luvassa talvinen Weekend!"

Helsingin Messukeskuksessa helmikuussa järjestettävä EDM -tapahtuma on täydentänyt esiintyjälistaansa muun muassa hollantilaisilla house -nimillä R3habilla ja Laidback Lukella.

Marco Hietala Raskaiden joululaulujen paheksujille:"En jaa ahdasmielisyyttänne!"

Raskaan joulun vietto on syytä aloittaa jo nyt! Kiertue alkaa lauantaina Joensuusta ja uusi levy on juuri julkaistu. Nightwish - ja Tarot -yhtyeistä tuttu laulaja ja basisti Marco Hietala ihmettelee Anakonda.fille, miten isoksi Raskasta joulua -projekti on kasvanut. Ja sitä, kuinka joululaulujen heviversioita paheksuvat niin uskovaiset kuin uskonnottomat.

Päivän levy: Foo Fighters: Sonic Highways - Instant-klassikko!

Foo Fightersin kahdeksas levy osoittaa, että yhtyeen nokkamies Dave Grohl on noussut biisintekijänä esikuviensa, ajatonta rockia raskaalla kädellä tehneiden legendaaristen bändien, kuten Led Zeppelinin rinnalle.

Morrisseyn konserttiin lisää lippuja myyntiin

Morrisseyn loppuunmyytyihin konsertteihin Helsingin Finlandia-talossa on saatu lisää lippuja myyntiin.

Lynyrd Skynyrd Suomeen - katso linkki "viimeiseen" keikkaan

Legendaarinen juurirockyhtye Lynyrd Skynyrd saapuu toukokuussa Suomeen keikalle. Anakonda.fi kaivoi netin kätköistä linkin yhtyeen kuuluisan kokoonpanon viimeiselle keikalle vuodelta 1977.

Sivut