13. marraskuu 2014
Amerikan Yhdysvaltojen eteläosien musiikkiperinteestä ponnistavaa Southern Rockia tuskin tunnettaisiin ympäri maailman ilman Lynyrd Skynyrdiä, sen klassikkobiisejä Sweet Home Alabamasta Free Birdiin - ja yhtyeen traagista tarinaa.
Nykyisin bändin olemassaolo ja aktiivisuus ovat muistutuksia vaikeuksien voittamisesta ja sitkeydestä.
Suomessa useasti aiemminkin esiintynyt Lynyrd Skynyrd saapuu tänne taas ja esiintyy Helsingin jäähallissa 5. toukokuuta.
Keikalla nähdään nykykokoonpano, jossa soittavat aulaja Johnny Van Zant, rumpali Michael Cartellone, basisti Johnny Colt, kosketinsoittaja Peter Keys, taustalaulajat Dale Krantz Rossington ja Carol Chase sekä kitaristit Gary Rossington, Rickey Medlock ja Mark "Sparky" Matejka. Sama ryhmä oli asialla, kun yhtye levytti kaksi vuotta sitten uusimman albuminsa Last Of A Dyin’ Breed.
Kolme on kuitenkin joukosta poissa. Vuonna 20. lokakuuta 1977 rockmaailma pysähtyi, kun Lynyrd Skynyrd joutui lento-onnettomuuteen. Yhtyeen laulaja Ronnie Van Zant, Steve Gaines ja Cassie Gaines kuolivat moottoriviasta kärsineen koneen pakkolaskun epäonnistuttua, samoin kiertuemanageri ja koneen kaksi lentäjää. Yhtyeen muut jäsenet saivat vakavat vammat.
Seurasi kymmenen vuoden suruaika, ennen kuin Ronnie Van Zantin pikkuveli Johnny kokosi bändin uudelleen.
Juureva boogie irtoaa yhä, mutta Helsingin konserttiin voi alkaa valmistautua vaikka katsoen Lynyrd Skynyrdin 1970-luvun kokoonpanon viimeisen taltioidun keikan. New Jerseyn Asbury Parkissa 13. heinäkuuta 1977 vedetty keikka löytyy tästä.
Kuva: Andrew King, 2010