Nyt on myynti-ilmoituksessa teksti: "On laulettu, ryypätty ja rällätty"

Nettiauto.comissa myydään Ford Mondeota vuodelta 1993 harvinaisen suorasanaisella ilmoituksella.

Perustylsä ilmoitus kuuluisi siten, että kerrottaisiin auton hyvistä puolista ja vakuutettaisiin, että puutteistaan huolimatta on vielä kelpo kulkupeli - ainakin hintaansa nähden.

Onneksi loppilainen yksityishenkilö ei ole vuoden 1993 Ford Mondeota myydessään sortunut tavalliseen jargoniin. Nettiauto.comin ilmoituksessa hän kertoo autosta aluksi sen luonnehistoriaa, millaisessa ajossa 1,8 litrainen, manuaalivaihteinen ja varsin persoonalliseksi maalattu auto onkaan 372 019 kilometrin mittaisella taipaleellaan ollut:

"On laulettu, ryypätty ja rällätty. Varmasti kedon kaunein kukkanen."

Ylisanoihin ilmoituksessa ei sorruta - lukijalle syntyy vaikutelma, että myyjä tietää, mitä myy eikä aliarvioi ostajaehdokkaita.

"Rehellisesti sanoen koneen huolloista tai remonteista en tiedä mitään. En ihmettele vaikka jakohihna katkeaisi matkalla kotiin."

Omistajan ajossa auto on kuitenkin ilmoituksen mukaan toiminut.

"Tällä olen töihin ja kotiin ajanut päivittäin, matkaa 60km/suunta. Yllättävän mukava ajaa. Suurempia ongelmia ei ole minun aikana ilmennyt."

Seuraava katsastus on 7. heinäkuuta mennessä. Laitettavaa leiman saamiseksi kuulemma löytyy.

Hintapyyntö on 400 euroa, mutta...

"Hinta ei ole kiveen hakattu, mutta autoon kylläkin."

Vaihtoa voi ehdottaa BMW E34:n vanteisiin ja ajokuntoisiin renkaisiin.

Lue Anakonda.fi:stä myös:

Nettiauto.com: Myytävänä Saab 900 - ikää 25 vuotta, ajettu vain 36 tkm!

Nettiauto.com: Myytävänä "tsekkiferrari", joka "ei sovellu ujoille"

"VW-skandaali suomalaisittain:"Huono autohan tuo on, sysip--ka ja ruma!"

"Vaikka luotisateeseen!" - Nettiauto.com: myynnissä panssaroitu diplomaattiauto

Myytävänä: elokuvasta tuttu klassikkoauto

Juhani Tammisen 1970-luvulla tuoma museojenkki myytävänä - "Tamin kirjallinen tuotanto mukaan"

Ostaisitko 90-vuotiaan auton? Ajokunnossa, Suomi-auto...

Ostaisitko Brezhneviä kyydinneen Cadillacin? - Katso linkki myynti-ilmoitukseen

No nyt on autolla myyntilause:"Tällä lyhytkin matka tuntuu pitkältä"

Myynti-ilmoitus lupaa: Dodgessa riittää ääntä:"Naapurit p--kovat housuihinsa!"

No nyt on äijäkilvet autossa:"Saa +10 miespistettä"

Nettihitti: Aidon Kummeli-Saabin myynti-ilmoitus!

Vanha virka-auto myytävänä - "Olisko Halosen Tarjalla vaikutusvaltaa hankinnassa?"

Miten tämä on mahdollista? Myytävänä Opel Calibra vm.-92, ajettu vain 582 km!

Lähes 400 tkm ajettu maasturi-Mersu huutokaupataan - "Kilometrit ei näy kuin mittarissa!"

Kevät tuli automyyntiin:"Etsitkö pieniruokaista tilaihmettä perheellesi? Olet väärässä paikassa"

Nyt on tyly autonmyynti-ilmoitus:"Vaimo sanoi, että Sierra tai hän lähtee!"

Miten myydään avo-Cadillac talvella? - "Stetson kaupan päälle!"

Nettiauto.comissa myydään kiisteltyä klassikkoa - "Molempien merkkien huonot puolet!"

Nyt on BMW:n myyntiteksti kohdallaan:"Insinööritaidon mestariteos korskuu kuin kiimainen saksanhirvi!"

Nettihitti: Toyota Corollan myynti-ilmoitus - "Pyssyy kynnenaluset puhtaina!"

Nettihitti: Nyt myydään Lapissa prätkää -"Vessanpöntön valakia seriffi-Honda!"