27. syyskuu 2017
"Urheilua ja politiikkaa ei pidä sekoittaa!"
"Onneksi Suomessa urheilu on saatu erotettua politiikasta!"
Tämän sisältöiset kommentit toistuvat vuodesta toiseen, mutta ne ovat historiattomia eivätkä myöskään vastaa tämänhetkistä todellisuutta. Kommentit kertovat silmien sulkemisesta.
* * *
Urheilu on ollut aina myös politiikkaa, halusimme tai emme. Itsevaltiaat tai diktaattorit ovat aina halunneet järjestää urheilun arvokilpailujen pönkittääkseen asemaansa.
Esimerkistä käyvät Berlinin olympialaiset (1936) tai jalkapallon Argentiinan MM-kisat (1978) aikaisemmin - siinä missä nykyään vaikkapa Sotshin olympialaiset (2014) tai Qatarin jalkapallon MM-kisat (2022).
Urheilu ei ole irrallaan muusta yhteiskunnasta, ja urheilijoilla pitää olla yhtä lailla oikeus ottaa kantaa politiikkaan siinä missä kaikilla muillakin ihmisillä. Miksi urheilija ei voisi ottaa kantaa siinä missä esimerkiksi taiteilija?
Urheilua on käytetty ennen muuta kansallistunteen ja kansan yhtenäisyyden pönkittämiseen. Se ei ole vain tai aina positiivinen ilmiö. Esimerkiksi Jugoslavian sota alkoi lähes suoraan jalkapallokentältä ja -katsomoista.
Siksi erityisesti sellaiset urheilijat, jotka ovat lähteneet uhmaamaan valtaapitäviä, ovat saaneet huomiota ja herättäneet pahennusta.
Tästä varmasti ikonisin esimerkki lienee vuoden 1968 Meksikon olympialaisten palkintopallille nyrkkinsä ilmaan maansa rotuerottelupolitiikkaa vastaan nostaneet USA:n Tommie Smith ja John Carlos (mutta myös vähemmälle huomiolle jäänyt australialainen Peter Norman, joka piti rotuerottelunvastaista pinssiä rinnassaan).
Kohua herätti myös esimerkiksi Moskovan MM-kisoissa 2013 Emma Green Tregaron sateenkaarikynnet.
Tätä vasten kannattaa peilata myös käynnissä olevaa nokkapokkaa Yhdysvaltain presidentin Trumpin ja NFL:n pelaajien välillä siitä, että mustat pelaajat haluavat protestoida siten, etteivät seiso kansallislaulun aikana.
* * *
Entä Suomi, eikö täällä politiikka ja urheilu ole irrotettu toisistaan viimeistään 1990-luvun alussa?
Suomessa urheilussa pyritään näyttelemään, että se olisi politiikasta vapaata. Tämä näennäinen epäpoliittisuus on tosiasiassa sitä, että urheilujohtajat ovat pitkälti kokoomuslaisia. Kokoomuslaisuus ei ole urheilussa ilmeisesti poliittista.
Esimerkiksi nykyinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli Palloliiton puheenjohtaja, ilman minkäänlaista jalkapallotaustaa.
Parempi olisi, että suomalainen urheilu avoimesti poliittista kuin yritettäisiin esittää, että urheilu on Suomessa epäpoliittista.
Paavo Arhinmäki (Kuva: Angelo Cozzi - Meksikon olympialaiset 1968, miesten 200 metrin palkintojenjako: yhdysvaltalaiset Tommie Smith ja John Carlos järjestävät kuuluisan protestin palkintopallilla afroamerikkalaisten puolesta ja nostavat mustaan hanskaan verhotun nyrkkinsä ilmaan.)
Kansanedustaja, musiikki- ja jalkapallofani Paavo Arhinmäki kirjoittaa Anakonda.fi -sivustolle blogivieraana. Hänen aiemmat kirjoituksensa voi lukea tästä:
Blogi:"Odotimme tapaavamme kulttuuriministerin, emme jalkapallohuligaania”
Paavo Arhinmäen blogi:"Eppu Normaali ei edusta minulle ironiaa"
Paavo Arhinmäen blogi: Minä ja Tolkien
Paavo Arhinmäen blogi: "Bileissä soi aina Oasis, edelleen!"
Paavo Arhinmäen blogi: Trainspotting - 20 vuotta ja 20 kiloa myöhemmin