21. helmikuu 2017
Cool Britannia ruletti 1990-luvun puolivälissä. Oasis, Blur ja Pulp soivat joka paikassa. Labour oli noussut valtaan 18 vuoden oppositiokauden jälkeen Tony Blairin johdolla. (Blairista tuli myöhemmin Liar, jonka kädet ovat veressä Irakin sodasta ja joka vei Labourin niin oikealle, että duunarit putosivat vasemman laidan yli.) Jalkapallo palasi kotiin EM-kisoissa. Englanti olisi pelannut loppuottelussa, jos Gazza olisi ollut pari kiloa keveämpi.
Ja tämän lisäksi elokuvateattereihin tuli Trainspotting. Jos moppitukkaiset brittipopparit nostivat brittiläisen musiikin taas kansainväliseen keskiöön, edinburghilaiset nistit nostivat brittiläiset elokuvan. Heroiini-höyryissä ei ole mitään coolia, mutta Trainspotting oli keskeinen osa 1990-luvun Cool Britanniaa.
Musiikki ja elokuvat voivat olla parhaimmillaan sukupolvikokemuksia. Nelikymppisille Trainspotting on elokuvana sukupolvikokemus. Eräs kaverini innostui elokuvasta jopa niin paljon, että saatuaan duunistaan fudut ja irtisanomispaketin, muutti hän Leithiin asumaan. Hän kävi katsomassa Hibsin pelejä ja haisteli Trainspottingin tunnelmaa, mutta ei kuitenkaan sentään heroiinin kokeilemiseen asti.
Eikä Leithissä 2000-luvun loppupuolella mitään heroiini-helvettiä ollut. Kun viimeksi kävin Edinburghissa 2010, oli Leith pikemminkin gentrifikoitunut trendikkääksi hipsteri-alueeksi. Itse asiassa Trainspottingin ankeimmat kohtaukset piti kuvata Glasgowssa, kun Edinburghissa ei löytynyt riittävän rankkoja alueita enää.
* * *
Elokuvan myötä myös kirjailija Irvine Welsh nousi suosikiksi. Trainspotting, Paska, Liima, Porno ja Mestarikokkien sänkykamarisalaisuudet käännettiin suomeksi. Näistä Liima nousee selvästi parhaaksi teokseksi.
Minulta löytyy koko Irvine Welshin tuotanto kirjahyllystä (kuva). Kiersin Edinburghissa kirjakaupat ja keräsin kasaan kirjat. Yritys lukea skotlantia oli kuitenkin minulle liikaa. Vuonna 2012 tuli kova uutinen. Irvine Welsh oli löytänyt vanhalta kovalevyltä Trainspottingin esiosan. Skagboysia yritin lukea muutaman kymmenen sivun verran, mutta skotlannin tankkaaminen oli niin hidasta, että jouduin luovuttamaan jälleen.
Kun nyt Trainspotting on uudestaan esillä, Otavan kaunokirjallisuuspäällikkö Antti Kasperin pitäisi pikaisesti tilata käännös Skagboysta. Jo kulttuuriministerinä toimiessani pyrin käyttämään asemaani hyväksi ja painostamaan Otavaa kääntämään kirjan.
* * *
Tältä pohjalta moni kaltaiseni nelikymppinen, keskivartaloltaan hyvin kehittynyt pälvikalju suuntasi Trainspotting 2:n ensi-iltaan. Liput varattiin vasta myöhäisnäytökseen, jotta lapset ehdittiin laittaa nukkumaan. Elokuvasalin tarkistettiin kassit, ettei ollut alkoholia mukana. Huumekoiria ei sentään ollut. Ensi-illan jälkeen sai tai joutui sentään kokemaan alkuperäisen Trainspottingin henkeä, kun Kurvissa baarissa alkoi kunnon mylly viereisessä pöydässä.
Jotkut menivät katsomaan elokuvaa nostalgisessa hengessä, osittain itsekin. Mutta ennen muuta menin suurin odotuksin katsomaan hyvää leffaa. Eikä Trainspotting 2 pettänyt. Kaksikymmentä vuotta sitten ensimmäisen osan myötä elokuvamaailman tähtikartalle nousseet näyttelijät ovat odotetun kovia, käsikirjoitus toimii paremmin kuin Porno (kirja jonka pohjalle tehty) ja ohjaus pystyy tavoittamaan ajan henkeä.
Minun on vaikea arvioida, kuinka hyvin T2 toimii ilman Trainspottingin näkemistä. Joten suosittelen sen katsomista etukäteen, jo sen vuoksi, että kysymys on yhdestä 1990-luvun merkittävimmästä elokuvasta.
Paavo Arhinmäki
Kansanedustaja, musiikki- ja jalkapallofani Paavo Arhinmäki kirjoittaa Anakonda.fi -sivustolle blogivieraana. Hänen aiemmat kirjoituksensa voi lukea tästä:
Blogi:"Odotimme tapaavamme kulttuuriministerin, emme jalkapallohuligaania”
Paavo Arhinmäen blogi:"Eppu Normaali ei edusta minulle ironiaa"