10. huhtikuu 2016
Neljä viikkoa ensi-iltaan. Kaikki palikat ovat sekaisin. Jotkut kohtaukset ovat aivan valmiita yleisölle, toisista tiedetään mitä halutaan sanoa, mutta muotoa ei ole löydetty. Näyttelijöistä jotkut tekevät aivan valmiita tyyppejä tekstit päässään, toiset hapuilevat käsikirjoitus kädessään tarjoillen milloin mitäkin tulkintaa. Musiikkinumeroita on vasta päästy aloittamaan. Lavastusta ja valaistusta päästään tekemään vasta parin viikon päästä.
Parhaassa kunnossa on tuotanto. Kaikki painomateriaali on tehty, nettisivut, kutsut, facebook. Muutama täsmämarkkinointikampanja on ulkona ja kuudesosa kaudesta on jo myyty. On sellainen perstuntuma, että kausi myydään loppuun.
Totiseksi touhu ei vielä ole mennyt. Hauskaa on edelleen sekä näyttämöllä että katsomossa, jossa tosin ei vielä ole kuin minä ja satunnainen lavastaja tai puvustaja.
Tapasin muuten näytelmän kirjoittaneen Rosa Liksomin Keravan kirjastossa, jossa hän oli keskustelemassa venäläisestä kirjallisuudesta. Tilaisuuden luonteesta kertonee yleisökysymys: “Ketkä Tsehov-kääntäjistä ovat mielestänne onnistuneet parhaiten?”. Junassa matkalla Helsinkiin kysyin kirjailijalta, että voidaanko muutella vuoden -93 käsikirjoitusta tähän päivään. “Muuttakaa ihan mitä vaan!” Rosa vastasi. Olen sitten muuttanutkin. Ja haluan heti pyytää anteeksi Antti Tuiskulta. Ei mitään henkilökohtaista.
Kuvassa Family Affairsin Suomisen perheen vanhempi tytär Isadoora (Kaisla Flood). Hän on Abba-friikki ja seksuaalisen häirinnän expertti.
Jalmari Jalonen
Ohjaaja Jalmari Jalonen valottaa blogissaan teatteriesityksen syntyä. Jalonen on aikaisemmin ohjannut ryhmälähtöisellä devising -menetelmällä koostettuja esityksiä sekä dramatisoinut näytelmät Juha Seppälän Super Marketista ja Pertti Jarlan Fingerporista.
Lue Jalosen aikaisempi blogi Anakonda.fi -sivustolle tästä:
Blogi: teatteriesityksen synty - Läpimenon jälkeen posket kipeinä, nauramisesta
Blogi: teatteriesityksen synty - "Haistattaa kaikelle poliittiselle korrektiudelle!"
Blogi: teatteriesityksen synty - "Nyt ollaan kaukana realismista"