Sian lisäksi muutakin: Iggy Pop ja Massive Attack Flow Festivalille

Iggy Pop ja Massive Attack ovat uusimmat lisäykset Helsingissä elokuussa järjestettäville Flow Festivaleille.

Vahvaa paluuta tekevät takavuosikymmenten sankarit Iggy Pop ja Massive Attack saapuvat Flow Festivalille, mutta eivät vain vanhoilla näytöillään: molemmilta ollaan julkaistu ja julkaistaan uutta musiikkia ennen elokuun Helsingin -konserttia.

Jo 1960-luvulla aloittanut rocklegenda Iggy Pop, 68, on tehnyt uuden albumin Josh Hommen (Eagles of Death Metal, Queens of The Stone Age) tuottamana ja kuvaillut yhteistyötä itsensä haastamiseksi. Post Pop Depression -albumi julkaistaan maaliskuussa.

Massive Attack muistetaan yhtenä 1990-luvun kehutuimmista brittinimistä. Tänä vuonna myös Massive Attackilta saadaan myös uusi albumi, siitä maistiaisiksi julkaistiin tammikuussa ep Ritual Spirit. Sen voi kuunnella Spotifyn kautta tästä:

Ep:llä Massive Attackin apuna ovat Tricky, Roots Manuva, Azekel ja Young Fathers -trio, joka tulee mukaan Helsingin -keikallekin.

Lisäksi Flow Festival julkisti esiintyjälistaansa brittiduo Sleaford Modsin, amerikkalaisräppäri Lil B:n, jazz-fonisti Kamasi Washingtonin, muun muassa kehutun ja hiljattain Grammyjä voittaneen Kendrick Lamarin kanssa työskennelleen Thundercatin sekä suomalais-tanskalaisen Liiman, josta Anakonda.fi kertoi viime viikolla.

Aiemmin kerrottuja esiintyjiä Flow Festivalille ovat muun muassa New Order, The Last Shadow Puppets, Sia, Jamie xx, M83, Chvrches, Descendents, Four Tet, Hercules & Love Affair, Thee Oh Sees, Ata Kak ja Stormzy.

Lue Anakonda.fi:stä myös:

New Order ja nämä brittipop -tähdet Flow Festivaleille

Iggy Pop, 68, uudesta levystä:"Monet ikäiseni eivät halua tulla haastetuksi"

Liima, suomalais-tanskalainen puheenaihebändi - Katso video