07. maaliskuu 2016
Raskaan sarjan ammattinyrkkeilijä Robert Helenius voitti joulukuussa EM-tittelin sairaana. Nyrkkeilijän isä, valmentaja-manageri Karl Helenius paljastaa asian Anakonda.fi:lle.
"Robert sattui saamaan viimeisellä viikolla (ennen ottelua) kauhean yskän ja flunssan Pajulahdessa (valmistautumisleirillä). Sen takia ottelusta palautumiseenkin meni pari viikkoa enemmän aikaa", Karl Helenius kertoo.
"Kyllä se vaikutti otteluunkin, ei voinut lyödä mitään pidempiä sarjoja. Hän olisi saanut yskänkohtauksen."
Miksi tästä ei ole aiemmin kerrottu julkisuudessa?
"No ei ole, ja nyt kun mainitsen sen Suomen mediassa, niin siinä on vähän selityksen makua. Sitä kuitenkin ihmettelen, että hän pystyi menemään kehässä 12 erää ilman yskänkohtausta. Robbe itse sanoi, että aina kun hän tunsi yskän tulevan, hän otti pakkia ja sai yskänkohtauksen rauhoittumaan."
Joulukuun 19. Hartwall Arenalla juhlittiin Heleniuksen voittoa. Saksalainen haastaja Franz Rill tarjosi kuitenkin kovan vastuksen - monen mielestä yllättävän kovan. Voitosta huolimatta Heleniukselta ehkä odotettiin enemmän, näyttävämpää suoritusta ja selkeämpää voittoa.
"Jos hän olisi pystynyt nyrkkeilemään, matsi olisi ollut ohi parissa erässä. Nyt se meni jahtaamiseksi", isä-Helenius arvioi.
Nyt, nelisen viikkoa ennen seuraavaa otteluaan, Robert Helenius on kunnossa. Edessä on taas leiri Pajulahden urheiluopistolla - ei ollut Karl Heleniuksen mukaan paikan vika, että virus iski.
"Sama virus iski minuunkin ja oli sitkeä. Robbe toipui hyväkuntoisena parissa viikossa. Minulla meni paljon pidempään."
Poikansa seuraavaa vastustajaa, WBC -liiton Silver MM-titteliottelussa vastaan tulevaa ranskalaista Johann Duhaupassia Karl Helenius kuvailee näin:
"Ei hänellä oikeastaan mitään erityisiä lahjoja ole, mutta hänellä on hirveä kunto. Puskee päälle koko ajan. Iskuja tulee vähän joka puolelta."
Tähän iskusateeseen Robert Heleniuksen on löydettävä lääkkeet, jos mielii päästä eteenpäin varsinaiseen MM-otteluun. Se odottanee Silver -MM-taiston voittajaa vielä tämän vuoden aikana.
Fakta: Robert Helenius ja Johann Duhaupass sekä muun muassa Juho Haapoja ja Tamas Lodi kohtaavat Helsingin Hartwall Arenassa 2. huhtikuuta. Lisätietoja tästä.
Teksti ja kuva: Pasi Kostiainen
Lue Anakonda.fi:stä muut Heleniuksen huhtikuun otteluun liittyvät jutut:
Ammattinyrkkeilijä Juho Haapoja mietti kehässä:"Mitä v--tua teen täällä?"
Helenius MM-otteluun - Ainahan sitä odottaa näyttävää tyrmäystä
Chisora ja EM-titteli eivät riitä - Helenius luopuu EM-vyöstä
Lue Anakonda.fi:stä EM-ottelua käsitelleet jutut:
Isä, poika ja Kuuban henki - Lue Robert Heleniuksen tarina
Erkan Teper loukkaantui - Heleniuksen ottelun titteliarvo säilyy, vaikka vastustaja vaihtuu
Robert Helenius, miksi kohtasit Teperin kuin nallekarhu?
Robert Heleniuksen titteli-illan esiotteluissa on paljon pelissä
Robert Helenius pääsee maailmanmestarin sparraukseen - "Lähden näyttämään kuka on pomo"