07. huhtikuu 2016
Kulinaristinen Suomi katsoo näinä aikoina Etelä-Helsinkiin. Muutaman korttelin säteelle avataan tai on hiljattain avattu useita kiinnostavia ja kunnianhimoisia ravintoloita. Ox saatiin jo Pikku-Roballe, Vinkkelin lattioita öljytään parhaillaan ja tänään avaa ovensa Finnjävel vanhaa kauppahallia vastapäätä Finnjävel. Siis samoille kulmille, jossa ovat jo muun muassa Pastis, Spis, Krug Roba, Cock ja Bystro.
Finnjäveliä nimetessään Mötley Crueta diggaava tähtikokki Henri Alén on toiminut suomalaisen ruuan suhteen rokkilegenda Remu Aaltosen tavoin: tämähän ohjeisti aikanaan isoa nenäänsä ujostellutta Cisse Häkkistä tekemään nenästä "oman juttunsa", kampaamaan hiukset taakse ja kulkemaan pystypäin. Tietäen tai tietämättään Remun ohjeita Alén on ottanut suomalaisen perinneravintolansa nimeksi haukkumasanan. Finnjävel eli "suomalaispiru" oli Urbaanin sanakirjan mukaan 1950- ja 1960-luvuilla ruotsalaisten vähemmän lempeä nimitys suomalaissiirtolaisille.
Sillä Suomesta Alén ja ravintolan muut perustajat, Tommi Tuominen ja Timo Linnamäki ammentavat. Idea on tarjota kunnianhimoisesti tehtyjä ja tähän päivään tuunattuja perinneruokia kuten koparakeittoa.
Ajatusta ainutlaatuisesta ravintolasta on viety myös muualle kuin keittiöön. Kivi Sotamaa ja Tuuli Sotamaa ovat suunnitelleet Finnjävelille omat aterimet, huonekalut ja valaisimet. Melkein kaikki on ravintolassa vain sinne tehtyä - jopa musiikki on säveltäjä Tuomas Kantelisen Finnjävelille vartavasten kirjoittamaa.
Melkein? Mikä sitten ei ole?
Kauittimet ovat vielä samoissa tiloissa aiemmin olleen Havis -kalaravintolan perua. Mikähän suomalainen kaiutinbrändi tekee diilin Finnjävelin kanssa? Genelec? Amphion? OR? Gradient?
Tässä kuvasatoa Finnjävelin avajaisten aatosta. Ravintolan varsinaiseen ruokatarjontaan palataan myöhemmin.
Tommi Tuominen (vas.), Timo Linnamäki ja Henri Alén vastaavat Finnjävelistä.
Astiat, aterimet ja huonekalut ovat vartavasten Finnjäveliin suunniteltuja.
Kivi Sotamaa (vas.) on suunnitellut Finnjäveliin muun muassa astiat, aterimet ja valaisimet yhdessä Tuuli Sotamaan kanssa, Tuomas Kantelinen on säveltänyt ravintolassa kuultavan musiikin.
Fakta: Finnjävel osoitteessa Eteläranta 16, Helsinki 7. huhtikuuta 2016 lähtien. Lisätietoja tästä.
Teksti ja kuvat: Pasi Kostiainen
Katso Anakonda.fi:stä myös Finnjävelin Lintsi Linnanmäen videovinkki täydellisen hot dogin tekemiseen:
"Näin syntyy kesän paras hodari" - Katso video!
Käsitelty: korjattu kirjoitusvirheitä, lisätty Tuuli Sotamaan nimi