13. kesäkuu 2014
Ensin sämpylä halki - ja sitten... tähän saakka on varmaan edetty juuri niin kuin kuka tahansa elämässään hot dogin syönyt arvelee.
Minuuttia myöhemmin on kuitenkin tapahtunut ihmeitä, joiden ansiosta Lintsi Linnanmäki voi sanoa:
-Ei oo tänä kesänä tämän parempaa hodaria!
Hot dog on pikaruokaklassikko, joka on ollut muotia muutaman viime vuoden ajan. Helsingissä hodarin arvoa on nostanut erityisesti Kaartin hodari ja hummeri, jossa asiakaskunta venyy pukumiehistä hipstereihin. Kaartin hodaria ja hummeria isännöivät tv:stä tuttu huippukokki Henri Alén - ja Linnanmäki.
Tämän viikonlopun ajaksi Linnanmäki, Alén ja Kaartin hodari ja hummeri ovat muuttaneet tavallisesta keittiöstään Helsingin Kansalaistorille, Taste of Helsinki -gourmet -festivaaleille monien muiden kunnianhimoisten ravintoloiden kanssa. Tarjolla on monenlaista hyvää paitsi pääkaupungista, myös muun muassa Tampereelta ja Ahvenanmaalta.
Mutta maistuuko hot dog myös tekijälle itselleen?
-No jos ihan suoraan sanotaan, niin ei nyt ainakaan työaikana. Tuskin maistuu mikään, jota tekee näin paljon: ennen tätä ollaan tänään tehty jo 300 hodaria, Linnanmäki sanoo.
FAKTA: Taste of Helsinki sunnuntaihin saakka Kansalaistorilla Sanoma- ja Musiikkitalon välissä. http://www.tasteofhelsinki.fi/