03. toukokuu 2016
Helsinkiin on avattu puolen vuoden aikana monia kiinnostavia, omaperäisiä ja kunnianhimoisia ravintoloita. Baskeri ja basso, Grön, Vinkkeli, Ox ja monet muut ovat omat juttunsa ansainneet. Sellaiset ne tulevat saamaan, mutta herätellään Anakonda.fi:n ravintolasarja käyntiin ehkäpä puhutuimmalla tulokkaalla. Finnjävel on suorastaan mahtipontinen yritys yhdistää 2010-luvun suomalainen osaaminen kotimaiseen ruokaperinteeseen. Se on jotain muuta, mitä ravintolan perustaneet tähtikokit Henri Alén, Tommi Tuominen ja Timo Linnamäki ovat aiemmin tehneet, nuo muun muassa Murun, Demon ja Pastisin tämän vuosisadan kestomenestyjiksi aiemmin loihtineet herrat.
Ja kolmikko on tosiaan liikkeellä kunnianhimoisesti - ja näkyvästi.
Ensinnäkin se kunnianhimo, se on suurieleisyydessään ihan omalla tasolla mitä ravintolan lähtöajatukseen tulee. Kuten Anakonda.fi ravintolan avajaisraportissa kertoi, sisustus, huonekalut, astiat ja aterimet sekä muun muassa valaisimet ovat Tuuli ja Kivi Sotamaan nimenomaan Finnjävelille suunnittelemia. Ravintolassa soi musiikki, mutta sekin on sellaista, mitä ei muualla kuule - säveltäjä Tuomas Kantelinen on sen kirjoittanut varta vasten Finnjävelille.
Ravintola on myös saanut julkisuutta - ja tulee saamaan. Se ei sinänsä ole yllätys, sillä perustajakolmikon ammatilliset näytöt ovat hyvät. Lisäksi Henri Alén on tv:stä tuttu kokki ja Suomen vaikutusvaltaisimpien twiittajien tuoreella listalla korkealla 40 000 seuraajallaan. Finnjävelin perustamisesta ja kaikista matkan varrella kohdanneista vaikeuksista on myös kuvattu reality tv-sarja Finnjävel - ravintola helvetistä, joka on nähtävissä MTV:n Katsomossa.
Miten panostuksen ja huomion antamat lupaukset sitten lunastetaan?
Anakonda.fin maiskutus ja selitys alkaa tästä:
Mikä?
Finnjävel.
Mitä?
Suomalaista ruokaa kunnianhimoisesti tuunattuna. Fine diningia? Ainakin sinne päin.
Millaista?
Jo alkujuomaksi tarjottava ravintolan oma mustikkajuoma hivelee, se on raikas ja aidosti mustikkainen saman tien. Kun juoman laittaa Sotamaiden pöytään upottaman kirkkaan valon päälle, juoma hohtaa punaisena kuin Batmanin puhelin soidessaan. Drinkki vie Finnjävelin maailmaan kerralla - siinä on vain yksi vika, josta tuonnempana.
Hiljattain avatun ravintolan uutuus, henkilökunnan innostus ja se, että kaikkeen tunnutaan totisesti panostetun tekee vaikutuksen.
Hyvää?
Ruoka, pääasiassa koko seitsemän ruokalajin menu on odotusten arvoinen ja lunastaa ravintolan avajaiskohun lupaukset.
Niitä odotuksia täytyy toki miettiä. Henri Alén, Tommi Tuominen ja Timo Linnamäki ovat taitavia kokkeja jokainen, ja Finnjävelin he ovat ravintolan nettisivuilla julistaneet henkilökohtaisesti isänmaalliseksi projektikseen:
"Finnjävel on syntynyt tarpeesta tutkia omia juuria, suomalaista ruokakulttuuria ja käsityötä. Ravintolassamme pääsette nauttimaan Suomen metsistä, järvistä, tuntureilta ja pelloilta kumpuavia makuja ja elämyksiä.
Finnjävel on kunnianosoitus suomalaisen ruoan todellisille taitureille. Heille, jotka Pohjanmaalla, Lapissa ja muualla Suomessa pitävät yllä ja jalostavat ylpeää suomalaista ruokaperinnettä. Olkaa hyvä, lautasillanne hehkuu Suomi ja satoja vuosia pohjoista ruokakulttuuria."
Mahtipontista menoa, tuliko jo sanottua?
Kolmikko on perehtynyt juuriinsa ja suomalaisiin makuihin, mutta perinneravintola mielessään Finnjäveliin ei ole syytä mennä. Ravintolan ylläolevasta "Sielu" -esittelytekstistä on syytä alleviivata sana käsityö. Sillä sitä kolmikko tekee Finnjävelissä yhä. Maut ovat Suomesta, raaka-aineet läheltä - ja suomalaisen kolmikon voimin niitä kehitetään eteenpäin edelleen. Tässä onnistutaan taivaallisesti muun muassa Bovikin tytinässä, josta kyllä pitää paljon, jos lihahyytelön päälle ymmärtää.
Huonoa?
Makuasioitahan nämä, hyvät ja huonot. Eikä mikään Finnjävelissä nyt sanan armottomimmassa merkityksessä ole huonoa. Mutta kahta asiaa sopii ihmetellä - ja toista vähän moittiakin.
Ensinnäkin, ravintolan etukäteen puhutuin annos on "karjalanpiirakka". Se ei tosin näytä yllä olevassa kuvassa tai tässä HS:n NYT -liitteen jutussa lainkaan perinteiseltä karjalanpiirakalta. Samat ainekset tuossa toki on riisipuurosta, ruiskuoresta ja munavoista lähtien, mutta sinänsä esteettisesti kauniiksi aseteltu piirakka on kuin sekopäinen taiteilija-keksijä olisi purkanut osiin moottoripyörän, sanotaan nyt vaikkapa Harley Davidsonin, ja rakentanut siitä jotain ihan muuta, jolla pääsee eteenpäin.
Karjalanpiirakka on kotimaisen pikaruoan Harrikka, miksi sitä muuttamaan?
Ja sitten on se mustikkajuomaan liittyvä asia, mutta maltetaan sen kanssa vielä hetki.
Palvelu?
Erinomaista, ystävällistä ja ammattitaitoista. Jos johonkin ruokaan liittyvään kysymykseen ei heti muistunut vastausta, asia kysyttiin joltain, joka tiesi - hymy huulessa eikä lainkaan juoksemisesta vaivautuneena.
Hintataso?
Ruokailijoille on tarjolla kaksi vaihtoehtoa: 7 - (79 €) tai 12 -ruokalajin (115 €) menu. Molempien kylkeen myydään viinipakettia - johon kuuluu muun muassa sahtia.
Mutta sitten se mustikkajuoma, jota tarjoilija kehuu vuolaasti ja kannustaa ottamaan - ja joka täyttää näiden kehujen herättämät, järjettömän suuriksi kasvaneet odotukset. Sen hinta on 18,50 € - eikä tarjoilija mainitse hintaa sitä tyrkyttäessään.
En tiedä, miten hänen pitäisi toimia. Saattoihan tarjoilija ajatella, että ilta menee pilalle, jos kesken kalliiden syöminkien aletaan puhua rahasta. Saattoihan olla, että hänet oli jopa ohjeistettu siihen.
Tulipahan juotua drinkki, joka saattaa olla koko Suomen kallein näinä aikoina.
Otetaanko uusiksi?
Otetaan, mutta säästetään jonkin aikaa rahaa, että on taas varaa kohdata Finnjävel.
Ravintolan omin sanoin:
"Uskomme hienostuneeseen nautiskeluun. Se ei mene koskaan pois muodista. Laadukkaiden ruokien ja mielenkiintoisten juomien lisäksi siihen tarvitaan tunnelmaa."
Missä?
Eteläranta 16, Helsinki
Helsingin kaunein drinkki? Ja kallein?
Viiliä Finnjävelin omasta meijeristä.
Hiukopaloja eli savumuikkuja, kylmäsavulohta, hevosen suolalihaa nauriin sisällä ja talon omaa hapankorppua - toimii silmälle, toimii suulle.
Tämä oli syntisen hyvää: pehmeän perunarieskan päällä suussa sulavaa laardia.
Bovikin Tytinä eli lihahyytelö maistui seurueessamme sille, jolle lihahyytelö maistuu. Pikkelöidyt kanttarellit ja lipstikka täydensivät hienosti herkullista karitsasta, kateenkorvasta ja kielestä tehtyä hyytelöä.
Rössy eli veripalttu tarjottiin perunamuusin ja karamellisoidun sipulin kanssa.
Jälkiruoka eli Pappilan hätävara. Pullaa, kardemummakreemiä ja vadelmasorbettia. Tämän jälkeen tunsi itsensä kylläiseksi mukavalla tavalla, ei ähkyn kautta.
Teksti ja kuvat: Pasi Kostiainen