Joulun tähti: Bruce Springsteen: Santa Claus Is Comin` To Town

Ajankohtaista juuri nyt: joulupukki matkaan jo käy. Bruce Springsteen tosin on esittänyt Santa Claus Is Comin` To Town -kappaletta esimerkiksi Suomessa ihan kesälläkin, mutta silti Anakonda.fi valitsee juuri Pomon luomaan joulutunnelmaa. Hyvää joulua!

Bruce Springsteen on kirjoittanut satoja kappaleita, mutta ottanut E-Street Bandinsa keikoilla haltuunsa myös monia muiden kirjoittamia ikivihreitä niin, että biisit aletaan mieltään Pomon materiaaliksi.

Santa Claus Is Comin`To Townia tuskin kukaan ajattelee Springsteenin omaksi kappaleeksi, onhan biisi kirjoitettu jo 1930-luvulla, levytetty useasti - ja tulkittu  suomeksikin levylle jo vuonna 1959 (ensimmäisenä ehti Vieno Kekkonen), Joulupukki matkaan jo käy -käännöksen teki hiljattain edesmennyt sanoittajalegenda Sauvo "Saukki" Puhtila.

Mutta selkeästä lainabiisin luonteestaan huolimatta Santa Claus Is Comin`To Town on Springsteenin ja E-Street Bandin keikkabravuuri. Kun Pomo ja bändi ovat asialla, biisi loihtii iloisen joulutunnelman minne tahansa, milloin tahansa.

Siksi juuri sen tahdissa on hyvä toivottaa joulua tänäkin vuonna, vaikkapa oheista vuoden 2007 Pariisissa tehtyä taltiointia katsellen.

Anakonda.fin Joulun tähti -sarja esittelee ikivihreitä joululauluja.

Katso myös:

Joulun tähti: Ray Charles: Merry Christmas, Baby

Joulun tähti: Elvis Presley: Blue Christmas