11. huhtikuu 2015
Vajaan vuorokauden aikana Madonnan, Fallonin ja Rootsin esitys on katsottu The Tonight show Starring Jimmy Fallonin YouTube -tililtä lähes 900 000 kertaa.
Tämän jutun oheen upotetun videon esityksenä kajahtaa Madonnan kappale Holiday. Kuten nähdään ja kuullaan, biisi on kestänyt aikaa mainiosti. Holiday julkaistiin sinkkuna jo helmikuussa 1983 lohkaisuna 24-vuotiaan Madonnan ensilevyltä. Listamenestystäkin biisi sai, se nousi julkaisunsa jälkeen Billboardin Top100 listan kuudenneksi. Holiday oli hyvä pohja seuraavana vuonna koetulle Like A Virgin -hitin ja -albumin isolle läpimurrolle.
Holiday on kuulunut myös näihin päiviin saakka Madonnan kiertueohjelmistoon, se kuultiin myös edellisellä MDNA -kiertueen Helsingin -keikallakin kesällä 2012.
Ehkä Madonna on itse valinnut kappaleen, jonka esittää Fallonin kanssa, ehkä ei. Madonnalla on paljon biisejä, jotka ovat kuorittavissa ajanmukaisen ja runsaan tuotantonsa alta rämpytettäväksi ja hoilattavaksi kuten Holiday.
Tässä vertailun vuoksi Holiday myös Spotify -linkkinä alkuperäisversiona esikoislevyltä Madonna :
Anakonda.fi:n juttusarja 10 totuutta Madonnasta esittelee kymmenen syytä siihen, miksi hiljattain uuden albumin julkaissut artisti on supertähti jo neljännellä vuosikymmenellä.
Pasi Kostiainen
Lue myös Anakonda.fi:stä:
10 totuutta Madonnasta 1 - Kaikkien aikojen roolimalli, ei mikään esi-Kardashian