10 totuutta Madonnasta 2 - Hän uudistuu koko ajan

Madonna on tehnyt musiikkia neljällä vuosikymmenellä. Hän kuulostaa tuoreelta jatkuvasti, koska vaihtaa yhteistyökumppaneitaan.

Mitä yhteistä on Madonnalla ja Ismo Alangolla?

Tai Madonnalla ja Tuomari Nurmiolla, Kauko Röyhkällä tai J. Karjalaisella?

He kaikki ovat pysyneet kiinnostavina musiikintekijöinä 1980-luvulta saakka - ja osittain siksi, että he ovat vaihtaneet säännöllisin väliajoin yhteistyökumppaneitaan. Kaikki suomalaisartistit ovat hajoittaneet useita bändejä ja perustaneet uusia sekä vaihtaneet levyjensä tuottajia.

Madonnan tuottajaruletti on suorastaan käsite.

Uuden Rebel Heart -levyn useista tuottajista mainittakoon esimerkiksi ruotsalainen Avicii, omaperäisellä tavalla EDM -tanssisoundia amerikkalaiseen roots-musiikiin yhdistänyt hitintekijä. Devil Pray -kappale kuulostaa Madonnan tunnistettavan lauluäänen sekä hänelle tyypillisen provosoivan sanoituksen ansiosta ihan Madonnalta, mutta taustoissa tapahtuu. Biisissä on Aviciille tunnusomaisia gospel- ja kantri-vaikutteita sekä modernia tanssisoundia.

Ihan kuin suomalaismuusikot, Madonna uudistuu koko ajan. Hän tekee sen epäilemättä kahdesta syystä: pysyäkseen kiinnostavana sekä itselleen että yleisölleen. Vaikka hän ei ole tavannut J. Karjalaista, hän toteuttaa tämän vanhaa haastattelussa sanomaa periaatetta, jonka mukaan artistin pitää uudistua, koska yleisökin haluaa sitä vaikkei aina sitä tiedostakaan.

Devil Pray -kappaletta Madonna ei olisi koskaan tehnyt vaikkapa vuonna 2000, jolloin hän löysi tanssittavan Music -albuminsa tuottajaksi ajankohtaisen ranskalaisnimen Mirwais.

Tuo oli ajankohtaisinta soundia 15 vuotta sitten, silloin se merkitsi Madonnan paluuta tanssilattialle ihan toisella tavalla komean Ray Of Light (1998) -albumin jälkeen. William Orbitin tuottamalla Ray Of Light sisälsi toki myös tanssittavia rytmejä, mutta levyn nostivat yhdeksi Madonnan uran parhaista ennen kaikkea 1990-luvun uusien musiikkityylien, muun muassa trip hopin käyttäminen. Ne sopivat yhteen myös Madonnan henkistymisen kanssa, juuri Ray Of Lightin aikaan Madonnan kabbala-uskosta alettiin puhua ja laulaja perehtyi myös muun muassa hindulaisuuteen.

Ray of Lightin Madonna-soundista saa hyvän kuvan levyn johdantosinkusta Frozen. Siitä saa tekijänoikeustuloja ja ison plussan ansioluetteloonsa Madonnan ja Orbitin lisäksi myös laulutekijä-tuottaja Patrick Leonard. Tämä amerikkalaistunut kanadanranskalainen on tärkeimpiä yhteistyökumppaneita koko Madonnan uralla, Patrick Leonard on ollut tekemässä niin läpimurtolevy Like A Virginiä, tämän komeaa seuraajaa True Blueta kuin vuoden 1989 jättihittiä Like A Prayer. Se on merkitty sekä Patrick Leonardin että Madonnan itsensä tuottamaksi. Gospel -kuoroineen sekä seksuaalisuutta ja uskonnollisuutta yhdistävine videoineen biisi on Madonnan uran tärkeimpiä sekä hänen omien kertomustensa mukaan myös henkilökohtaisimpia. Koko Like A Prayer -albumin Madonna on sanonut olevan "tunnustuksellinen", ammentavan niin henkilökohtaisista muistoista, muun muassa varhaisesta äidin menettämisestä.

Like A Prayer -albumin 1980-luvun tyyliin läiskähtelevistä virvelirummuista on pitkä matka Rebel Heartin vuoden 2015 muotisoundeihin. Mutta Madonna on kulkenut tuon matkan kuskin paikalla. Hän on itse päättänyt, mitä tahtoo ja miten uudistuu.

Anakonda.fi:n juttusarja 10 totuutta Madonnasta esittelee kymmenen syytä siihen, miksi maaliskuussa uuden albumin julkaissut artisti on supertähti jo neljännellä vuosikymmenellä.

Pasi Kostiainen, kuva Hans Schaft, Madonna vuonna 1990

Lue myös Anakonda.fi:stä:

10 totuutta Madonnasta 1 - Kaikkien aikojen roolimalli, ei mikään esi-Kardashian