Anakonda keikalla: Tällainen on Suomeen tuleva AC/DC -show!

Pelko pois. AC/DC ei ole muuttunut eikä mullistunut, vaikka yhtyeessä on kaksi uutta jäsentä sitten edellisen kiertueen. Anakonda.fi näki heinäkuussa Suomeen tulevan bändin Sveitsissä. Mutta mikä onkaan naisen paikka AC/DC:n konsertissa?

Lippispäinen laulaja. Kitaristi koulupuvussa. Kymmenkunta rock-klassikkoa ja saman verran lähes samalle tasolle yltäviä kappaleita. Tykkien jylinää - ja 50 000 ihmistä, jotka käyttäytyvät kuin viettäisivät yhtä elämänsä huippuhetkistä.

Sveitsin Zürichissä tuo koettiin perjantaina. Suomessa sama on edessä 22. heinäkuuta Hämeenlinnassa.

Mikään ei siis ole muuttunut. AC/DC on samanlainen kuin edellisilläkin kiertueillaan. Suomen konserttikesän suurin tapahtuma viedään siis läpi tutusti. Se ei ollut itsestään selvää, koska AC/DC on kokenut isoja muutoksia muutaman viime vuoden aikana.

Mutta miksi ne eivät vaikuta AC/DC:n esitykseen lainkaan?

 

Zürichin Letzigrundin stadionilla järjestetään vuosittain Timanttiliigan yleisurheilukilpailu. Stadionin juoksurataa pidetään nopeana - ja kisojen voittopalkkiot ovat yleisurheilun kovimpia. Siksi juuri tällä kauniilla ja sopusuhtaisella stadionilla on tehty useita maailmanennätyksiä ja juostu unohtumattomia kilpailuja.

Mutta AC/DC:n konserttiin minuuteissa lipunostaneiden ihmisten takia rata ja jalkapalloseura FC Zürichin käyttämä nurmikenttä on nyt peitetty.

Se on kohtuullista. Ihmiset saavat riehaantua rauhassa. Sen vaatiminen, että yleisö astelisi nurmella varoen, on sama kuin päiväkotiryhmää pyytäisi istumaan pari tuntia hiljaa paikallaan. AC/DC:n keikalle yleisö tulee sitä paitsi riehaantumaan ja taantumaan. Kun päälle puetaan korneilla iskulauseilla koristettu bändipaita, johtajat ja duunarit ovat samaa jengiä. Kaikki uhoavat rinta rinnan korkeajännitteisen rockin tahdissa. AC/DC on täysikasvuisten Fröbelin palikat. Ja monien lastenkin. Australialainen yhtye on periytynyt isältä pojalle.

Ja useimmiten juuri niin. Naiset ovat AC/DC:n konsertissa vähemmistö. Vaikka AC/DC:n sanoitukset eivät kaikilta osin taida päästä Naisasialiitto Unionin huoneentauluksi, katsomon puolella naiset kyllä huomataan.

 Ja paikalle tulleet naiset näyttävät osaavan myös ottaa ilon irti konserttitunnelmasta. Hei, eihän siihen vaadita mitään sukupuolta, että laittaa pirunsarvipannan päähän, Rock or Bust -t-paidan päälle ja kädet ilmaan!

Sillä AC/DC:n konsertti jos joku on yhteinen kokemus. Kun bändi soittaa keikan neljäntenä kappaleena illan ensimmäisen klassikon, Back In Blackin, nähdään kuvio, joka toistuu illan kuluessa kaikkien klassikkobiisien tahdissa: Angus Young survaisee kitarastaan pari ääntä niin, että yleisö tunnistaa biisin ja juhlii saman tien kuin oman suosikkijoukkueen maalia.

AC/DC:n keikalle ei tulla yllättymään, vaan saamaan tuttu hoito. Back In Blackin jälkeen saman reaktion aiheuttavat Dirty Deeds Done Dirt Cheap, Thunderstruck, High Voltage Rock` n` Roll, Hells Bells, You Shook Me All Night Long, TNT, Whole Lotta Rosie, Let There Be Rock, Highway To Hell ja For Those About To Rock. Loput kahdeksan kappaletta jäävät noiden rinnalla täytteiksi, mutta tarjoavat tarpeellisia suvantohetkiä. Tauoton kliimaksi saattaisi viedä varttuneimmilta ja heikkokuntoisimmilta yleisön jäseniltä kuka ties vaikka hengen.

Tämä ei ole vitsailua, sillä yhtye itse on varoittava esimerkki. Vaikka Angus Young, 60, pukeutuu yhä koulupukuun ja säntäilee kuin energiajuomapataan pudonnut lapsi ennen nukkuumaanmenoa, yhtye joutui pohtimaan jatkoaan viime talvena sen jäsenen parantumattoman sairauden takia.

 

Julmaa sanoa, mutta Malcolm Youngin poissaoloa ei huomaa. Anguksen veli, ja yhtyeen yhtenä kulmapalana pidetty komppikitaristi sairastaa mediatietojen vakavaa sairautta, eikä samojen tietojen mukaan enää pysty osallistumaan perustamansa bändin toimintaan.

Lavalla hänen koreografiansa basisti Cliff Williamsin rinnalla korvaa Stevie Young, Anguksen ja Malcolmin veljenpoika - eikä kenelläkään taida olla mussuttamista. Molemmat saahaavat rumpuriserin edestä lavan etuosaan ja takaisin samoja askelmerkkejä keikan alusta loppuun. Niin on AC/DC:ssä tehty aina ennen ja tehdään näköjään yhä. Tallaajien henkilöllisyys näyttää olevan yhdentekevää.

Myös rumpali vaihtui tälle kiertueelle. Chris Slade palasi yhtyeeseen 20 vuoden tauon jälkeen.

Sen sijaan lippalakki päässään kähisevä äijien äijä Brian Johnson ja Angus Young ovat korvaamattomia. Johnson astui bändiin alkuperäisen laulajan Bon Scottin kuoltua vuonna 1980, ja sen jälkeen AC/DC on tehnyt menestyneimmät levynsä ja esiintynyt miljoonille ihmisille. 35 vuoden aikana Johnson on noussut kyseenalaistamattomaan asemaan AC/DC:n solistina.

Sveitsiläisessä kesäillassa Johnson ei turhia rupattele, heittää muutaman asennetta tihkuvan välispiikin ja ärjyy biisit niin kuin hän vain voi.

 

Angus Young on kuitenkin päällikkojen päällikkö Sveitsissäkin. Kun  Chuck Berry ei enää ole esiintymiskunnossa ja Ramonesin jäsenet ovat kuolleet, Angus Young ja AC/DC ovat Rolling Stonesin ja Kissin ohella rockin viimeisiä sarjakuvasankareita. Rämpyttäviä karikatyyrejä, joiden musiikki on muovannut käsitystämme rockista - ja muovaa samoin ottein yhä edelleen.

Kun AC/DC herättää Angus Youngin johdolla jonkun klassikkobiisinsä henkiin, ollaan elävän rockhistorian ytimessä. Tällaista se on ollut, tällaista se on yhä.

Yleisö tosiaan palvoo Angus Youngia. Kun hän soittaa illan ensimmäisen pitkän soolonsa Dirty Deeds Done Dirt Cheapin lopuksi, hänelle hurrataan kuin maraton-juoksun voittajalle.

Illan huipentuma on, kun Young juoksentelee lavalla yksin Marshall -vahvistinseinänsä edessä Gibson SG -kitara kaulassaan Whole Lotta Rosiessa ja Let There Be Rockissa ja vääntää pitkän, itselleen tyypillisen blues -pohjaisen soolon.

 

Kannattaako Hämeenlinnaan sitten mennä, jos on nähnyt AC/DC:n aiemminkin? Jos luvassa on samaa shittiä kuin ennenkin, niin miksi vaivautua?

Näin minulle on jo tultu kommentoimaan.

Riippuu näkökulmasta. Minusta AC/DC:n konserttia voi verrata saunareissuun. Ei löylyhuoneeseenkaan mennä yllättymään, vaan puhdistautumaan tuttujen rituaalien avulla.

Sama vaikutus on AC/DC:n keikalla.

 Sitä saa, mitä tilaa. Ei voi valittaa.

 

Pasi Kostiainen, Zürich, Sveitsi

 

 

Lue lisää Anakonda.fi:stä:

AC/DC:n keikalle myyty jo yli 40 000 lippua

Hämeenlinnan uusi tapahtumapuisto avaa komeasti: AC/DC

Päivän levy: AC/DC: Rock or Bust - Uudet riffit, vanha meno