25. huhtikuu 2015
Suomenlahden vilkkaassa meriliikenteessä nähdään vappuviikolla kummajainen: Kon Tiki -tyyliin somistettu kelluva, purjeella varustettu laituri Kon-Kari! Kon Tiki oli alunperin norjalaisen tutkimusmatkailijan Thor Heyerdahlin alus vuonna 1947.
"Jos tuulet ovat suotuisat, onnistuu matka Tallinnasta Helsinkiin vuorokaudessa, ehkä kahdessa", aluksen kippari Kari Nurmi sanoo.
Elokuva-alalla työskentelevä, mutta "Seikkailun suolainen maku" -hankkeessaan ihan osuvasti seikkailijana esiintyvä Nurmi on kokeillut rajojaan ennenkin. Hän on muun muassa kiertänyt Huippuvuoret lasikuituveneellä ensimmäisenä purjehtijana.
Seikkailija Nurmi tunnustaa siis olevansa, mutta ei uhkarohkea huimapää.
"Merta en lähde uhmaamaan yhtään", hän sanoo.
Siksi matkan tarkka aikataulu on vielä avoin. Kon-Kari rahdataan lauantaina Espoosta Tallinnaan, josta merimatka Suomeen alkaa, kun tuulet ovat suotuisat. Sopivaa myötätuulta tarvitaan, sillä aluksen ohjattavuus on heikko. Tämän takia Nurmi toivoo myös sitä, että risteily- ja rahtialukset huomaavat kohdattaessa pienen tasapohjaisen laiturin, joka matkaa Helsinkiin ilman saattajavenettä.
Kun vaaratekijöitä on ilmassa näin paljon, on pakko kysyä: miksi? Miksi Nurmi on lähtenyt huimapäiseen hankkeeseen?
"Seikkailun lisäksi kyse on huomion kääntämisestä Suomenlahden tilaan. Purjehdus ei kerää rahaa mihinkään, mutta yritän saada huomiota sille, miten huonossa tilassa Suomenlahti on, ja miten paljon laivaliikennettä sillä kulkee."
Fakta: Kari Nurmen purjehdusta seuraava Seikkailun suolainen maku -Facebook -sivu löytyy tästä.
Teksti ja kuva: Pasi Kostiainen