EO: Uusi Sherlock jatkuu erikoisjaksolla - Tapahtumat 1800-luvulla

Uusi Sherlock -tv-sarjan fanit joutuvat vielä odottamaan uutta tuotantokautta, mutta vuoden lopussa saadaan erikoisjakso. Siinä Holmes ja tohtori Watson ratkovat tapausta viktoriaanisella aikakaudella, kertoo elokuvamedia EmpireOnline.

Uusi Sherlock on ollut tämän vuosikymmenen parhaita uusia brittisarjoja. Se on tuonut paitsi klassikko-etsivät uudelle vuosituhannelle ja uudistanut tv-ilmaisua, tehnyt myös sarjan pääosan esittäjistä tähtiä. Holmesina nähtävä Benedict Cumberbatch (kuvassa) sai roolista vauhtia uralleen ja oli jopa Oscar -ehdokkaana pääosasta elokuvassa Imitation Game. Watsonia esittävä Martin Freeman on näytellyt Hobitti -leffoissa.

Englantilaiseen tyyliin Uusi Sherlock on valmisteltu huolellisesti - ja vain kolmen jakson tuotantokausina. Niitä on tähän mennessä saatu kolme.

Hiljaa on hyvä tullut, sillä taso ei ole laskenut.

Sarjan fanit odottavat uutta tuotantokautta kuumeisesti, mutta vielä tänä vuonna taidetaan joutua tyytymään yksittäiseen erikoisjaksoon. Toinen sarjan luojista, skotlantilainen käsikirjoittaja Steven Moffat kertoi Austinin SXSW -tapahtumassa EmpireOnlinelle, että loppuvuodesta nähtävä uusi jakso on "oma pieni kuplansa", ei osa uutta kolme jakson satsia.

"Se on oma erillinen juttunsa", Moffat sanoi ja kertoi jakson ajoittuvan viktoriaaniseen aikaan, 1800-luvulle.

"Halusimme tehdä tämän, mutta sen on oltava erikoisjakso, omillaan oleva kokonaisuus."