Bowie-kalenteri 13/24 - Let`s Dance

On Lucian päivä ja Bowie-kalenterissa nähdään blondi.

David Bowien Let`s Dance on kaupallinen hittilevy, jonka sinkuista nimikappale, Modern Love ja China Girl ovat jääneet soimaan nostalgisilla radiokanavilla. Kun Let´s Dance vuonna 1983 ilmestyi, levy merkitsi jälleen yhtä käännettä Bowien uralla. Ja fanithan eivät aina pysyneet artistin äkkiliikkeiden vauhdissa: levyä edeltänyt Berliini-trilogia sekä vuoden 1980 albumi Scary Monsters edustivat "taiteellisempaa" ilmaisua, ja siihen mieltyneitä Bowien loikka kaupalliseen, hittihakuiseen tanssihitti-soundiin ihmetytti.

Levyn tuottajat Bowie ja Chic -yhtyeen kitaristi, muun muassa Diana Rossin ja Madonnan tuottajana urallaan ansioitunut Nile Rodgers tiesivät kuitenkin mitä tekivät. Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin saa olla aikamoinen puristi, jos ei löydä Let`s Dance -levystä samaa kunnianhimoa kuin Bowien muustakin tuotannosta. Esimerkistä käyköön vaikka soittajien ja eri musiikkityylien yhdisteleminen: nimikappaleessa kuuluu paitsi Rodgersin maineikas komppirämpytys, myös tuolloin nousevan kitarasankarin, itsensä blues-kitaran legendaksi lyhyen elämänsä aikana vonguttaneen Stevie Ray Vaughanin (1954 - 1990) sielukas soitto.

Oheisella live-taltioinnilla Vaughanin -sooloa varioi Bowie pitkäaikainen kiertuekitaristi Earl Slick.

Taltiointi on Let` Dance -albumia seuranneelta Serious Moonlight -kiertueelta. Bowie on siinä tuon ajan vaaleassa kampauksessaan, joten juuri tämä video olkoon sopiva joulukuun 13. päivän liveveto Anakonda.fi:n joulukalenterissa eli Bowie-kalenterissa.

Anakonda.fi:n vuoden 2016 Lucia-henkilö olkoon siis vuoden 1983 David Bowie!

David Bowie: Let` Dance