Lemmy Caution oli esi-James Bond - Kirja leffojen tärkeydestä 1950-luvun nuorille

"Kaikki oli kielletty kotona, kaikki oli kielletty kodin ulkopuolella. Elokuvissa sai nauttia vapaudesta." Näin sanoo Viidakosta villiin länteen - Helsingin pojat leffassa -kirjan tekijä Ilmari Vesterinen. Anakonda.fi vinkkaa Helsingin Kirjamessujen tapahtumista - ja kirjoista niiden takana.

Ilmari Vesterisen kirja on mainio kuvaus lapsuus- ja nuoruusvuosista Helsingistä sodanjälkeisinä vuosina ja vuosikymmeninä.

"Silloin oli nuorisokulttuuria ensimmäisen kerran", hän sanoo.

Helsinkiläiskodeissa oltiin 1950-luvulla tilanteessa, että vapaa-aikaa oli, muttei vielä televisiota. Niinpä elokuvissa käyminen oli tapa. Kortteliteattereihin mentiin vähintään viikoittain.

Tapa vaikutti niin elokuvatuotantoon kuin kaupunkirakenteeseenkin: maailmalla tuotettiin elokuvasarjoja nuoren yleisön tarpeisiin ja niitä esitettiin teattereissa, joita Helsingissäkin oli noin 50 - eikä nykyaikaisina viihdekeskuksina, vaan kortteliteattereina. Vesterinen vie paitsi Zorron, Tarzanin ja "James Bondin edeltäjäksi" kutsumansa ranskalaisetsivä Lemmy Cautionin (Eddie Constantine) maailmaan, myös vanhaan Helsinkiin. Aikamatkaan auttavat paitsi Vesterisen kiinnostavat kertomukset ja historialliset selvitykset, myös runsas kuvatarjonta. Pääosa kuvista on japanilaisen Chujo Watanaben otoksia, hän vietti aikaa Helsingissä olympialaisten aikaan, mutta kuvasi myös paljon muuta kuin kisatapahtumia.

Kasvavan Helsingin ja mielikuvitusta ruokkivien elokuvien keskellä kasvoi Vesterinen, joka on rajannut henkilökohtaista lämpöä hehkuvan tietoteoksensa lähinnä töölöläiseen Bio Hesperiaan.

"Sen tarjonta kuvaa tuon ajan tarjontaa laajemminkin."

Fakta: Viidakosta villiin länteen: Helsingin pojat leffassa (Jalava) on juuri julkaistu. Ilmari Vesterinen esiintyy Helsingin Kirjamessujen Kirjakahvilassa 22. lokakuuta klo 11.00. Lisätietoa 22.-25. lokakuuta järjestettävistä Helsingin Kirjamessuista löytyy tästä.

Kuva: Juliste Lemmy Caution -sarjan elokuvasta Tämä mies on vaarallinen - Cet homme est dangereux (1953)