29. syyskuu 2015
Suomalaisen jalkapalloilun kulta-aikaa elettiin karkeasti ottaen 1990-luvun puolivälistä viime vuosikymmenen loppupuolelle. Silloin ei puhuttu "Huuhkajista", vaan tavoiteltiin Antti Muurisen ja Roy Hodgsonin valmennuksessa paikkaa jalkapallon arvoturnauksiin.
Maajoukkueen avauskentällistä kutsuttiin jo silloin nimellä "Kultainen sukupolvi" - ja sitä se voittamatta jääneistä mitaleista ja saavuttammattomista arvokisapaikoista huolimatta oli: lähes kaikille pelipaikoille löytyi pelaaja, joka sai peliaikaa jossain Euroopan huippusarjojen joukkueista. Esimerkiksi Englannin Valioliigassa oli 2000-luvun alussa peräti kymmenkunta suomalaispelaajaa, jopa kolme maalivahtia yhtä aikaa.
Tuota kelpaa muistella nyt, kun Veikkausliigassa pelaava Petri Pasanen on ilmoittanut lopettavansa uransa tähän kauteen.
Uutta "Kultaista sukupolvea" odotellessa Anakonda.fi listaa Pasasen ympärillä häärineen kaikkien aikojen joukkueen tärkeimmät pelaajat - ja heidän nykykuulumisensa. Kaksi heistä ei ole ilmoittanut lopettavansa, mutta vain toinen heistä pelaa yhä ammatikseen.
Maalivahdit:
Antti Niemi, 43, listattiin vuosituhannen alussa jopa Valioliigan parhaaksi maalivahdiksi. Pelasi Fulhamissa ja Southamptonissa. Lopetti peliuran 2010. Toimii nykyisin maalivahtivalmentajana.
Jussi Jääskeläinen, 40, astui ykkösmaalivahdiksi maajoukkueessa 2005, kun Niemi jäi vapaaehtoisesti sivuun. Oli silloin jo arvostettu veskari Boltonissa, josta siirtyi 15 kauden jälkeen West Hamiin. Pelaa yhä, nykyinen joukkue ykkösliigan Wigan.
Kenttäpelaajat:
Petri Pasanen, 35, lopettaa tähän kauteen. Uran huippuvuosina puolustaja pelasi Bundesliigaa Werder Bremenin nimekkäässä joukkueessa.
Sami Hyypiä, 41, lopetti 2011. Kaikkien aikojen menestynein suomalaispelaaja Jari Litmasen ohella. Voittanut muun muassa Mestarien liigan. Siirtyi pelaajauralta suoraan valmentajaksi, tällä hetkellä FC Zurichin päävalmentaja.
Hannu Tihinen, 39, lopetti 2010. Viime vuosikymmenen luottopelaaja maajoukkueessa - ja seuroissaan Belgiassa ja Sveitsissä. Työskentelee Suomen palloliitossa kehityspäällikkönä.
Aki Riihilahti, 39, pelasi Crystal Palacessa viisi kautta kovana keskikenttäpelaajana - ja kirjoitti kolumneja Timesiin. Lopetti 2011 HJK:ssa, jonka toimitusjohtaja nykyisin on.
Mika Nurmela, 43, lopetti Oulussa vasta 2014. Hänet muistetaan Litmasen ruokkijana maajoukkueesta. Uran huipentuma olivat vuodet Kaiserslauternissa Bundesliigassa. Nykyisin Nurmela työskentelee Palloliiton Pohjois-Suomen valmennuskeskuksen johtajana.
Teemu Tainio, 35, Tottenham, Sunderland, Ajax, Red Bull New York... Vain 17-vuotiaana Valkeakosken kautta Ranskan Auxerreen siirtyneen tornialaisen pelaajaura oli komea. Se päättyi vasta tänä keväänä.
Jari Litmanen, 44, on Suomen ykkösfutaaja, Kuningas. Mestarien liigan voittaja, maalikuningas siellä täällä. Seuroina Ajax, Barcelona ja Liverpool, muun muassa. Sanoi tuoreessa muistelmateoksessaan, ettei lopeta jalkapalloa, vaikka ammattilaisura onkin ohi.
Joonas Kolkka, 40, jäi ehkä aikansa kirkkaampien tähtien varjoon, mutta harvalla suomalaispelaajalla on ollut sopimus seuraavien seurojen kanssa: PSV, Panathinaikos, Borussia Mönchengladbach, Crystal Palace, Feyenoord... Lopetti uransa 2012.
Jonatan Johansson, 40, teki parhaalla kaudellaan (2000-2001) Valioliigassa Charltonille peräti 14 maalia. Hyökkääjä edusti myös muun muassa Glasgow Rangersia. Lopetti 2010, toimii juniorivalmentajana Skotlannissa.
Mikael Forssell, 34, pelaa yhä. Hän treenaa HJK:n kanssa ja on valmis lähtemään ulkomaille, kun saa sopimuksen. Viime kausi meni VfL Bochumissa, Saksassa. Forssell on kautta aikain lahjakkaimpia suomalaisia maalintekijöitä. Uraa ovat häirinneet loukkaantumiset. Seuralista on kuitenkin vakuuttava: Chelsea, Birmingham, Crystal Palace, Borussia Mönchengladbach ja Leeds.
Shefki Kuqi, 38, muistetaan "Kosovon härkänä", jyräävänä hyökkääjänä, jonka joukkueita olivat muun muassa Sheffield Wednesday, Ipswich, Crystal Palace ja Fulham. Valmensi viime kaudella Veikkausliigan Honkaa.