24. syyskuu 2015
Pienpanimoiden suosio kasvaa kaikkialla. Esimerkiksi Ruotsissa oli Spirit Museumin olutnäyttelyn mukaan viisi vuotta sitten 30 pienpanimoa - ja keväällä 2015 niitä oli jo 150.
Sama villitys näkyy Suomessa. Kuten Anakonda.fi kertoi keväisen Helsinki Beer Festivalin yhteydessä, nyt pannaan olutta ympäri Suomea autotalleissa ja makuuhuoneissa. Keväällä Suomessa oli noin 50 pienpanimoa.
Mutta miten pienpanimovillitys vaikuttaa perinteisiin isoihin panimoihin? Kysyimme asiaa vuonna 1842 perustetun tsekkiläisen Pilsner Urquellin kaupalliselta johtajalta Lubos Kastnerilta.
"Näen, että pienpanimoiden suosiosta on hyötyä koko olutalalle", Kastner sanoo.
"Jotkut isot firmat eivät ajattele niin, mutta me suhtaudumme oluen panemiseen intohimoisesti kuin pienpanimossa. Vaikka olemmekin iso yritys, koemme olevamme käsityöläispanimo. Ja arvaapa mitä, harrastan oluen tekemistä itsekin. Minulla on välineet kotonakin."
Kastner oli Suomessa julkistaakseen Pilsner Urquelin vaalean lagerin uuden etiketin ja pullon - itse juomaan ei ole koskettu. Muotoilunkin vaihtaminen on iso muutos maailman juoduimman tsekkioluen globaalille asiakaskunnalle.
Kastnerin mielestä uudessa etiketissä näkyy tämän hetken tärkein suuntaus, kuluttajien jano autenttisuuteen.
"Ihmiset tahtovat aitoja asioita ja tarinoita."
Teksti ja kuva: Pasi Kostiainen
KORJATTU: kirjoitusvirhe