20. maaliskuu 2015
Se on keskiolutta ja sitä pannaan ihan perikunnan luvalla, kertoo Länsi-Savo. Saimaan panimo on alkanut tehdä 4,2 -prosenttista Kekkosta.
Länsi-Savon haastattelema Kekkosen pojanpoika, suvun vanhin Timo Kekkonen on mielissään, että Kekkosiin on oltu hankkeesta yhteydessä. Se ei olisi Länsi-Savon mukaan edes välttämätöntä, koska Suomen presidenttinä vuosina 1956 - 1980 toiminut Urho Kaleva Kekkonen (1900 - 1986) on historiallinen henkilö.
"Minuun on otettu juomatehtaalta yhteyttä ja kerrottu, mitä on aiottu tehdä, ja olen saanut tutustua myös tuotteen etikettiin etukäteen. Asiaa on viety eteenpäin hyvässä hengessä ja pilke silmäkulmassa", Timo Kekkonen kommentoi Länsi-Savolle.
Saimaan juomatehtaan sivulla Kekkosta kuvaillaan näin:
"Kuparinpunertava ja suodatettu pohjahiivaolut valmistetaan käsityönä parhaista maltaista ja humalista. Täyteläinen Kekkonen Keskiolut vaahtoaa lasissa kuin Saimaan kanava."