Jussi69 palkitaan viskinmyynnistä - Riff on ollut menestys

Rokkiravintola Riffin suosio ylitti omistajansa Jussi69:n mukaan odotukset ensimmäisen vuotensa aikana.

Helsingin Iso-Roballa oleva Riff on houkutellut The 69 Eyesin suomalaisia ja ulkomaisia faneja istumaan iltaa jopa enemmän kuin yhtyeen rumpali  Jussi69 ja  ravintolan muut omistajat odottivat.

"Odotukset tuplaantuivat", Jussi69 kertoo Anakonda.fi:lle.

Kun on rokkihenkinen ravintola, myös rokkihenkiset tuotteet käyvät kaupaksi. Riff myy maahantuojan mukaan enemmän Jack Daniel` s -viskiä kuin mikään muu ravintola Suomessa asiakaspaikkojen määrään suhteutettuna. Tämä poikii palkintomatkan.

"Olen lähdössä Tennesseehen tutustumaan Jack Daniel`sin valmistamiseen", Jussi69 sanoo.

Helsingissä juhlittiin torstaina Jack Daniel´s -viskin 150-vuotista taivalta. Tislaamo on sijainnut noin pitkään Lynchburgissa, Tenneesseessä. Vuosien mittaan juomasta on tullut maailman eniten myyty amerikkalainen viski.

Kuulun bourbon -viskin rokkihenkisyyttä ovat pitäneet yllä useat hedonistiset rocktähdet ehkäpä tunnetuimpana Motörheadin viime talvena kuollut keulakuva Lemmy Kilmister.

Lemmyn varjoon on ehkä jäänyt se, että alunperin viihdetaivaalla Jack Daniels -lasin kohotti ilmaan vähän sliipatumpi tähti, Frank Sinatra. Sinatran muistoksi Jack Daniel´ s on tehnyt jopa oman tuotteen, Sinatra Selectin.

Kuva: Pasi Kostiainen - Jussi69 toimi dj:nä Jack Daniel´sin 150-vuotisjuhlassa.