09. marraskuu 2017
Viime helmikuussa neljällä Emma-pystillä syystä palkittu Vesala on Suomen tämän hetken ykköstaidepoppari sekä maan johtavia nykytaiteilijoita.
On ollut kaunista seurata, miten Vesalan tekemisissä taiteellinen laatu ja kansansuosio ovat sulautuneet yksiin.
Vaikka laulaja-näyttelijä-biisintekijän (ja mitä ikinä) eri tuotokset maistuvat luontevilta, vastaavat lähestyttävyyden ja isosti paiskautuvan antoisuuden liitot tuntuvat olevan aivan liian harvassa.
Vesalan kaltaisia monipuolisesti suoltavia taitajia tarvitaan siis kaiken muun hyvän ohella osoittamaan vääräksi se havainto, että taide on joko isoa, suosittua ja latteaa tai massoille etäiseksi jäävää korkealentoista ja usein pienimuotoista nysväystä.
Uskallan väittää, että juuri Vesalan musiikin edustama taiteellinen populaarikulttuuri tai populaari taide on taiteista jalointa. Kysykää vaikka Chaplinilta. Tai Mozartilta. Tai Loirilta. Lordilta ei ehkä kannata kysyä, mutta Lordelta, tämän vuoden hienoimman poplevyn tekijältä, taas suorastaan pitää!
Taide kumpuaa tekijänsä minuudesta, minkä lisäksi Vesalan tapauksessa hänen nykytuotantonsa raikkaan ja reippaan eklektisyyden sekä aiemman taideuran - PMMP:n sekä monipuolisten opintojen (musiikki, teatteri, elokuva, televisio) - välillä on helppo nähdä yhteyttä. Pannaanko tänään menemään elektronista, räppiä, teatteria, näyttelemistä, kansanmusiikkia, runoutta, bailautusta? Ja mitä seuraavaksi?
Jos pitäisi ennustaa, veikkaan, että meillä monilla tulee olemaan ilo seurata Vesalan ulostuloja taiteen, kulttuurin ja yhteiskunnallisten aiheiden tiimoilla hamaan loppuun asti. Kovia meriittejä vasten Vesala on perin nuori, ainoastaan 35-vuotias.
Kävin kesän ja syksyn mittaan Vesalan neljässä erityyppisessä konsertissa, jotka kaikki olivat omalla tavallaan hienoja vetoja.
Tutut laulut venyivät Ruisrockin revittelevästä rempseydestä järvenpääläisen elokuvateatterin hienovaraiseen uniharsoon.
1. Ruisrock, Turku 9.7.
Ruisrockin päälavat, nuo suomalaisen festarikesän ainakin henkisesti suurimmat jättiareenat, ovat tulleet Vesalalle tutuiksi PMMP -vuosien mittaan.
Vaikka laulajan puolentoista vuoden takainen debyyttisoolo on harvinaisen komea ja kunnianhimoinen suomalainen taidepoplevy, albumin materiaali ei aivan kantanut jättiyleisön edessä.
Toisaalta tilanne on vaikea. Jokainen, joka ei esitä Major Lazer -kokoluokan ilotulitusta, alkaa olla nuorisofestarin päälavoilla heikoilla.
Eräs promoottoriystäväni kertoi todistaneensa viime keväänä Kaliforniassa Coachellan megafestivailla pääesiintyjä Radioheadin keikalla laimeaa meininkiä. Radioheadin! Nuoriso diggaili samaan aikaan sivulavalla paikallista räppäriä, ja meno oli ollut hillitön.
Niinpä ymmärrän, ettei humalaisessa kaveriporukassa kymmenen tuhannen ihmisen päässä lavasta jaksa keskittyä Niin sä päästät mut menemään –balladin tapaisiin haikeiluihin keskellä festarihumua.
Vesalan sinällään kunnianhimoinen festariveto kaipaisi muutamaa vielä hulvattomampaa ja vielä ronskimpaa soolokappaletta kuin toistaiseksi on tarjolla.
2. Meidän festivaali, Järvenpää 26.7.
Tämä konsertti herätti ennakolta ristiriitaisia odotuksia. Kuinka syvälle kansanmusiikin syövereihin Vesala uppoutuisi Pekka Kuusiston johtaman Meidän festivaalin elokuvateatterikeikalla Järvenpäässä?
Onneksi harmonia ja lyömäsoittimia hoidelleen Aili Järvelän ja kanteletta soittaneen Jutta Rahmelin kanssa syntynyt esitys oli vuoden fantastisimpia taidekokemuksia – häkellyttävän hieno esitys, johon omalla kohdallani lisäväriä toi se, että lapsuuteni nuukahtaneeseen lähiöelokuvateatteriin liittyy paljon muistoja.
Rahmel kaivoi kanteleestaan syviä bassonkaltaisia ääniä, kaikua, tehosteita. Yhdessä lyömäsoitinten ja aavemaista tunnelmaa henkineen harmonin kanssa esitys oli unenomaisen harsoinen matka Vesalan lauluihin.
3. Tavastia, Helsinki 28.7.
Kaksi päivää Meidän festivaalista piti piipahtaa katsomassa meininki Tavastia-klubilla. Vesala yhtyeineen oli tietenkin enemmän kuin kotonaan ja sali ennakolta loppuunmyyty. Kahdeksi illaksi.
Tavastian-konsertti eteni kuin juna. Varmaotteisena, läheisenä, komeana, mutta ilman Meidän festivaalin ja seuraavan kokemani vedon kokeellista yllättävyyttä.
4. Kulttuuritalo, Helsinki 27.10.
Onko lavalla Suomen St. Vincent?! Vesala seisoo Kulttuuritalossa soitin- ja konearsenaalin ympäröimänä kirkkaanpunaisessa asussaan – joka sinällään jo luo päässä yhteyden syksyn merkittävimpään ulkomaiseen taidepoptähteen Anne Clarkiin.
Mitä enemmän Kultsalla kuultiin kokeellisuutta - jota piisasi - sitä hauskempaa ja kiinnostavampaa jälkeä syntyi. Vesala kun osaa kuljettaa kappaleita ja tunnelmia taitavasti.
Taidan silti olla mieltymykseni kanssa vähemmistössä. Näppituntumalta valtaosa popkonserttivieraista kaipaa esitykseltä mahdollisimman paljon levyversiota mukailevaa tuttua kokemusta?
5. Yhteenveto
Hämmästyttävimmän ja raikkaimman elämyksen Anakonda.fi:n Vesala -kierroksella tarjosi Meidän festivaalin riisuttu ja poikkeava triofantasia. Se todisti, että kyllin taitavien tekijöiden kesken vähemmän voi olla enemmän. Ja että rohkea seikkailu ja uuden valloittaminen voi avata huikeita elämyksiä.
Seuraavaksi eniten vaikutuin Kulttuuritalon keikasta, jossa monitahoinen lunastus soi intiimistä ja kokeellisesta rennon riehakkaaseen tutun bändin tukemana.
Tavastian ja Ruisrockin tuoppi kädessä –keikoilla taas tuntui siltä, että oli tuoppi kädessä -keikalla. Konsertit toimivat loistavan musiikin voimasta, mutta tilaa hengittävälle esitykselle jäi vähemmän.
FAKTA: Vesala konsertoi M/S Viking Gracella pe 10.11.-la 11.11., Ikaalisten kylpylässä pe 17.11. ja Helsingin The Circusissa la 18.11.
Teksti: Aleksi Kinnunen Kuvat: Aleksi Kinnunen ja Maarit Kytöharju / Meidän festivaali