27. syyskuu 2016
Tämä on popin kuva, kaunein näky ja todiste popmusiikin vuosikymmen toisen perään jatkuvasta vetovoimasta ja huumasta.
The Beatles 1964, David Bowie 1973, Dingo 1985, New Kids on the Block 1990, Backstreet Boys 2000, Justin Bieber 2016. Vuosikymmenet vaihtuvat ja musiikkityylit muuttuvat, mutta popin keskeinen kuumentava lumovoima siirtyy isoisältä tyttärentyttärelle.
Puhun nyt fanien jättämistä vilttien, pahvien ja nakkien kasoista, joita järjestysmiehet lapioivat areenan ulkopuolella.
Kulttuuri ja hyvä musiikki puhuttelee. Se on upeaa ja siksi roskakasat ovat niin liikuttava, tavallaan tärkeä ilmestys.
“Kakskymppiä!” tummat huivitytöt tarjoavat yksinäiselle trokarille vielä kymmenen minuuttia ennen ilmoitettua konsertin alkua.
“Rasisti, vitun huora!” yksi heistä huutaa perään, kun kauppoja ei synny.
Muutoin areenan edusta on kovin tyhjä. Pasila on tyhjä. Tänne on tultu fanittamaan ja fiilistelemään hyvissä ajoin, koko rahan edestä.
Areenan käytävällä kaikuu jo Justin Bieberin lauluääni ja yleisön massiivinen kiljunta, vaikka keikkajärjestäjän ilmoittamaan aloitukseen on vielä muutama minuutti aikaa. Moni muukaan asia ei tänään noudata totuttua, mikä on virkistävää.
Where Are Ü Now’n laulusämple helähtää soimaan, kun pääsen lehdistöpaikalleni pelaaja-aitioon. Illan megatähti, keltaisessa t-paidassa, revityissä farkuissa, valkoisissa lenkkareissa lavalla säyseästi kuljeskeleva Justin Bieber vaikuttaa taas uskomattoman laiskalta, kovin flegmaattiselta.Vaikutelma on niin outo, että ristiriitainen tilanne muistuttaa soundcheckin ja hysteeristen fanien kohtaamista. Venäläiseltä meemi-Dimitriltä näyttävä Bieber liikehtii ja käyskentelee lavalla leppoisan puolihuolimattomasti kuin sunnuntaiaamuna kotona collegehousut jalassa.Hän esittää välillä laulavansa mikrofoniin, välillä ei edes yritä esittää vaan laulu soi nauhalta Bieberin keskittyessä aivan muuhun.
I'll Show Youn Bieber esittää katosta laskeutuneen valohäkkyrän sisällä.
Sielläkin laiskasti vetelehtien.
Huomattavasti kiinnostavampaa on se, mitä selkäni takana yleisössä tapahtuu. Harmi vain, etten en voi julkaista kuvaa takanani itkevistä ja henkeään haukkovista sadoista alaikäisistä teinitytöistä. Kaunis näky.
Kaikilla on kännykkä kädessä. Ihan kaikilla. Ajan kuva ja tapa olla.
The Feeling, sinällään kaunis laulu, soljuu esiin, mutta vieläkään keikka ei ota käynnistyäkseen. Onko tässä tosiaan Draken ohella maailman suurin miespoppari juuri nyt, täytyy oikein kysyä itseltä. Konsertin alku ei puolla käsitystä, jos show’ ta vertaa vaikkapa oman aikansa Justin Bieberin eli 2000-luvun alun Robbie Williamsin aikanaan täällä koettuun räjähtävään heittäytymiseen.
Kesähitti Cold Waterin avaamaa akustinen tuokio toimii heti paljon paremmin.Bieber istuu violetilla samettisohvalla, laulaa – nyt ilmeisen aidosti – ja näppäilee akustista kitaraa. Love Yourselfin Bieber soittaa Cold Waterin sointukulkua jatkaen. Tulos kuulostaa hieman oudolta, kokeellisuudessaan jotenkin tahattoman harhaiselta ja yhteislauluyhteydessä turhan taiteelliselta.Companyn aikana hallin katosta laskeutuu roikkuva pienempi lava, jonka keskellä on trampoliini. Siellä sitä kevyesti pompitaan.
Huomaan miettiväni, että jos kerran Bieber vetelehtii 12 000 ihmisen edessä, niin toimiiko hän yhtä poissaolevana esimerkiksi uuden kivan naisen tavatessaan? Onko se aina flegu? Onko se vain sen juttu?
No Pressure -kappaleessa Bieber hiplaa punatukkaista tanssijaa. Sekös yleisöä kiljuttaa.
Hallin valot syttyvät, seuraa hämmentävä tauko. Pitkä kuin oopperan puoliaika. Missä on kakku ja konjakki? Rapuleipä?
Arviolta triplamäärän energiaa kesän konserteissaan kuluttaneella Beyoncélla väliajan tarpeen olisi ymmärtänyt. Herra flegmaatikon tapauksessa tauko on vain outo. Ehkä tauko vauhdittaa tuotemyyntiä? Vai onko se oikeasti sairaana tänään? Selittäisi paljon.
Children -kappaleessa Bieberin tanssijat jalkauttavat kaksi neitiä yleisöstä tanssimaan lavalle. DJ Snaken hitti Let Me Love You avaa konsertin lopun dancehall-kavalkadin.
Kanye Westin lempikappaleekseen mainitsema What Do You Mean aiheuttaa kylmiä väreitä hienolla sävellyksellään. Komeat lavasteet muuttuvat skeittipuistoksi. Nyt alkaa lämmetä!
“Who wants to be my baby?” selvästi sähäkämpi Bieber huutaa mikrofoniin ja saa vastaan valtavaa kiljuntaa. Seuraava vanha helmi Baby on illan vetoavin ja hyväntuulisin numero.
Purpose -balladissa Bieber taitaa jopa laulaa aidosti kuten akustisen katkelman aikana.
Viimeisenä kuultava Sorry -nostatus avaa hanat jos ei tämän kriitikon silmäkulmista niin hallin katosta: komealta näyttävä sadeputous kastelee paitsi tanssijat, lopulta myös mustiin vaatteisiin vaihtaneen Bieberin itsensä.
Näin se kääntyy! Kanadalainen mister märkäpaita jättää riemastuneen fiiliksen, mutta toivottavasti tiistain toisessa konsertissa elämänmaku leikkaa esitykseen alusta pitäen.
Teksti: Aleksi Kinnunen, konserttikuva: J. Virtanen, jätekuva: Aleksi Kinnunen