08. helmikuu 2018
"Mulle sanoitukset eivät voi olla vitsejä. Niihin ei voi laittaa läppää."
Näin sanoo Johannes K., vuonna 1989 syntynyt helsinkiläistynyt porilainen, Intiaanikesä -yhtyeen laulaja ja biisintekijä, sanoittaja. Hän istuu levy-yhtiön neuvotteluhuoneessa, juo itse tuomaansa kahvia pahvimukista ja huokuu halua tulla ymmärretyksi. Hän lähettää popin ja rockin historian suurten tekijöiden tapaan ristiriitaisia viestejä olemuksellaan ja puheillaan, joten Intiaanikesän äärelläkin täytyy hieman vaivautua. Mutta vaiva palkitsee, ihan niin kuin rajusti tatuoidun, mutta "herkäksi runopojaksi" tunnustautuvan Johanneksen ajatusten kuunteleminenkin. Sillä sellainen kuin tekijä, sellaisia ovat myös laulut - niin Johanneksen ja Intiaanikesänkin tapauksessa.
Kysytään tarkennuksia, niin asiat selviävät. Ensinnäkin: mitä nuo ei-toivotut läpät ovat sanoituksissa?
"Sellaisia sanoituksia, jotka tiivistävät jonkun tunteen ikään kuin yhteen hashtagiin."
Ahaa... nythän tässä jo alkaa olla #sokkairti kuulijallakin. Ymmärrän. Mistä Soittorasia sai innoituksensa? Biisihän kertoo varsin runollisesti, avoimen aistillisesti fyysisesta rakkaudesta.
"Kuulin biisiä tehdessä Spotifystä jonkun laulun, jossa puhuttiin hirveän rumasti rakkaudesta ja seksistä. Halusin tuoda asiaan hieman toista tulokulmaa. Seksi koetaan populaarikulttuurissa hirveän mekaanisena suorituksena. Perse heiluu ja huudetaan kaksimielisiä lauseita. Se antaa kuitenkin hirveän väärän kuvan ihmisen seksuaalisuudesta ja siitä, kun on löytänyt toisen ihmisen, jota rakastaa sydämensä pohjasta. Pyrin löytämään kauniimman, nuoren rakkauden vaiheessa aidomman maailman. En halua sanoittajana luopua oikeudesta kirjoittaa maailmasta niin kuin sen koen. Kun kerran luen runoja ja olen kirjoittanut sanoituksia 11-vuotiaasta lähtien, tuntuisi kauhean vieraalta yrittää tiivistää asiat joihinkin iskulauseisiin."
Soittorasian voi kuunnella Spotifyn kautta tästä:
Mitä runous merkitsee sinulle?
"Runojen kieli on tapa purkaa minulle ulkopuolisuuden tunnetta. Runon kenoin voin välittää sen, miten koen maailman, kun kaikki ulkopuolinen on riisuttu siitä pois. Jos lähtisin nyt huutamaan niitä iskulauseita, tuntuu, että kuseittaisin itseäni ja samalla kuulijoita."
Käymme tätä keskustelua ison levy-yhtiön tiloissa. Koetko sanoitustesi viattomuudelle ja vilpittömyydelle on sijaa 2010-luvun musiikkiteollisuudessa?
"Minulle on muissa näissä isoissa levy-yhtiöissä sanottu, että olen vaikeaselkoinen. Totta kai minunkin täytyy tiivistää sanomaani ja pyrkiä tekemään siitä sellaista, että mahdollisimman moni sen ymmärtää. Se on mukava haaste enkä kärsi siitä. Olen saaanut aiemmissa bändeissäni tehdä sellaisia sanoituksia, jotka aukeavat vain, jos ymmärtää intertekstuaalisia viittauksia runouteen - ei sekään tehnyt loppupeleissä tehnyt onnelliseksi. Kun Soittorasian julkaisun jälkeen katsoi Instagramia, näki sinne tulleita yksityisviestejä, jossa biisiä kehuttiin. Haluan nyt tehdä sanoituksistani sellaisia, että mahdollisimman moni niitä tajuaa. Aiemmin ajattelin, että en muuta ilmaisuani enkä muutu, vaan kuulijoiden on muututtava. Mutta eihän ihmisiä voi muuttaa. Koen nyt, että en kuitenkaan hirveän paljon ole joutunut karsimaan mitään oleellista, vaikka jokaisessa biisissä ei olekaan viittauksia Eino Leinon tai Leif Färdingin runoihin. Koen, että bändi on aika onnekkaassa asemassa: olemme pystyneet tekemään mitä haluamme, mutta saaneet tueksemme ison levy-yhtiön."
Intiaanikesä perustettiin keväällä 2017 ja jo syksyllä julkaistiin biisi Neiti Kesäheinä. Olette edenneet aika nopeasti. Vai miltä teistä itsestänne tuntuu?
"Bändi itsessään on nuori, mutta olemme tehneet tätä pitkään. Istuneet studiossa ja miettineet, mitkä asiat ovat tärkeitä. Mitä kannattaa tehdä ja miten. Asiat ovat loksahtaneet paikalleen nyt hyvin. Olemme olleet ihan helvetin onnekkaita."
Neiti Kesäheinä -kappaleen voi kuunnella Spotifyn kautta tästä:
Johannes K:n lisäksi Intiaanikesä -yhtyeessä vaikuttavat kitaristi Tapio H, kosketinsoittaja Aleksi K, basisti Lassi K ja rumpali Antti K.
Miksi ette kerro koko nimiänne julkisuuteen?
"Tahdomme pitää yllä pientä mystiikkaa."
Teksti ja kuva: Pasi Kostiainen