BMW täytti 100 vuotta - Muistatko nämä automallit?

Harvaan automerkkiin suhtaudutaan yhtä intohimoisesti kuin bemareihin. Anakonda.fi juhlistaa 100-vuotiaan BMW:n taivalta muistelemalla harvinaisia automalleja.

Maaliskuun 7. tuli kuluneeksi sata vuotta siitä, kun saksalainen Franz Josef Popp perusti Bayerische Motorenwerken eli BMW:n. Yhtiö otti logokseen saman tien sittemmin miljoonia autoja, moottoripyöriä ja muun muassa lentokonemoottoreita koristaneen sinivalkoisen neliön, jonka värit se lainasi Baijerin osavaltion lipusta.

Anakonda.fi juhlistaa suuria tunteita herättävän laatuauton historiaa muistelemalla menneitä. Näitä malleja ei välttämättä näe Suomessa liikenteessä päivittäin.

1. BMW Z8

Kun on BMW, on varaa toimia vaikkapa näin: maksetaan miljoonia tuotesijoittelussa James Bondissa, mutta sijoitetaan leffaan harvinaisuudeksi jäävä automalli. No, ainakin 007:n syrjähyppy Aston Martineista huomattiin vuonna 1999, kun Pierce Brosnanin esittämä agentti Z8:lla. No, tulipa ainakin BMW:n brändi tutuksi leffan nähneille. Z8:sta tuli harvinaisuus, sillä mallia tehtiin vuosina 2000 - 2003 vain 5703 kappaletta. Auto on harvoin sijoitus, mutta Z8 todennäköisesti on, sitä on turha kuvitella hankkivansa alle 200 000 eurolla - jos myynnissä olevan auton löytää, hinta on todennäköisesti paljon enemmän. Suomessa ei juuri nyt kaupata yhtään Z8:ia, mutta saksalaisella Mobile.de -sivustolla myytävien mallien hinnat vaihtelevat rajusti: 249 000 - 398 000 euroa.

2. BMW Isetta

BMW tunnetaan toki lähinnä urheilullisista autoistaan, mutta vuosina 1955 - 1962 BMW valmisti alunperin italialaista Isettaa. Auto oli eräänlainen pienen kaupunkiauton ja moottoripyörän risteytys, 1950-luvun "mopo-auto", joka menestyi helposti pysäköitävänä ruuhkautuvissa kaupungeissa. Isettaa valmistettiin sekä kolmi- että nelipyöräisenä. Nykykatsannossa on koomista, että Isettan teki tarpeettomaksi Mini - nykyisin Minin valmistuksesta vastaa BMW!

3. BMW 2000

Tämä korimalli oli mahdollista nähdä Suomessakin 1970- ja vielä 1980-luvullakin - ja sittemmin autoharrastajien tapahtumissa. Vuosina 1962 - 1972 tuotannossa olleen korimallin moottori vaihteli niin, että kuvassa olevan 2000-mallin lisäksi samannäköistä autoa myytiin myös nimillä 1500,1800, 1800 TI, 1800TI/SA,1600, 2000 TI, 2000 tilux ja 2000 tii. Ennen kaikkea tämä Neue klasse -malli näytti BMW:lle suunnan: juuri tällä mallilla yhtiö lanseerasi menestystuotteensa ja tavaramerkkinsä vuosikymmeniksi, tämä oli markkinoiden ensimmäinen massatuotantoon valmistettu urheilullinen sedan.