11. toukokuu 2017
Elävä kivi on Jukka & Jytämimmeistä tutun Mara Ballsin alias Maria Mattilan jo toinen albumi.
Jytämimmit oli loistava livebändi, joka paloi nopealla liekillä ja hajosi nousukiidossa ilman edes kunnollista albumia.
Omillaan Mara on löytämässä pikkuhiljaa samanlaista maanista draivia, jota oli Jytämimmien soitossa. Asetelma on vain päinvastoin, tässä musisoi yksi nainen ja kaksi miestä - jos sukupuolijaolla nyt on mitään väliä.
Tamperelaiskolmikon viime vuoden esikoinen Vuorten taa oli selkeä harjoitelma Elävään kiveen verrattuna.
Nyt ajo on kovaa heti avausraidasta Ajan takaa lähtien. Siinä, missä Jytämimmit jytäsi, niin Mara Balls groovaa. Soitossa on Creamia, Hendrixiä, Zeppeliniä - ylipäätään klassisia rockvaikutteita.
Tuulee on levyn "helppo", herkkä singlevalinta - sitä, mitä Oo mun oma ensimmäisellä levyllä edusti.
Yli kymmenminuuttisella nimiraidalla Elävä kivi Mara pääsee huomattavasti lähemmäksi "maranormaaliuden" ydintä, kuin poppia tehdessään.
Kaiken yllä jyllää kuitenkin siloittelemattomuus, Elävä kivi on nimensä veroinen, rosoinen ja orgaaninen.
Rock ei olekaan kuollut, jos sitä tekohengittävät Mara Ballsin kaltaiset hahmot!
Kuuntele Anakonda.fi:n Viikon Indie Spotifyn kautta tästä:
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Tilaa Viikon indie -äänitteet osoitteesta http://stupidorecords.com/fi/.
Lue myös aiemmin julkaistut Anakonda.fi:n Viikon indiet tästä:
VIIKON INDIE: Viitasen Piia: Laulumaa - Lauluja kiitoksesta - ja ihmisen tuhovoimasta
VIIKON INDIE: Hellhound: Soitetaan rock`n`rollia - Punk-klassikon paluu
VIIKON INDIE: Autiomaa: Autiomaa: Hautaa surusi maahan - Katumusta katuojista
VIIKON INDIE: Teppo Vapaus: Lurjus - Vanhan liiton rokkari
VIIKON INDIE: Haikara: Haikara - Keräilyharvinaisuus taas saatavilla
VIIKON INDIE: Riistetyt valtion vankina - Punk-legenda Brasiliassa saakka
VIIKON INDIE: The Lieblings: Let Them Have It - Poppia särökitaroilla
VIIKON INDIE: Astrid Swan: From The Bed And Beyond - Kurkistus syöpäpotilaan kärsimykseen
VIIKON INDIE: Hanoi Rocks: Rebels On The Run - Kokoelma rönsyilevää luovuutta
VIIKON INDIE: Huora: Hukutaan paskaan - "HC-kiljumista ja hevielkeitä"