17. syyskuu 2016
Mikko Koivu on ainoa pelaaja Suomen joukkueessa, joka oli mukana edellisessä World Cupissa vuonna 2004. Nyt 33-vuotias Koivu oli tuolloin 21-vuotias nuorukainen, joka oli isoveljensä Sakun huomassa ottanut vasta ensimmäiset askeleet kohti huippua.
"Lähtökohdat ovat tietenkin täysin erilaiset verrattuna tuohon turnaukseen. Joukkue on muuttunut kokonaan ja jäljellä niistä ajoista on vain hienot muistot. Peli itse on ainoastaan pysynyt samana", Koivu muistelee Urheiluviikolle 12 vuoden takaista turnausta, johon hän liittyi viime hetkellä loukkaantuneen Esa Pirneksen tilalle.
Turnaus on tulikaste Leijonien uudelle päävalmentajalle, 39-vuotiaalle Lauri Marjamäelle. Koivu on ensivaikutelman perusteella vakuuttunut.
"Hän on äärettömän intohimoinen. Joukkue näkee miten huolellisesti hän valmistautuu turnaukseen. Sen avulla hän ansaitsee auktoriteetin ja voittaa pelaajien kunnioituksen puolelleen", Koivu kuvailee uutta päävalmentajaa.
Vuoden 2016 World Cup on hyvin erilainen turnaus kuin mikään maajoukkueturnaus aiemmin. Keskustelua ovat herättäneet erityisesti kaksi uutta keräilyjoukkuetta Team North America ja Team Europe. Koivu ei ole vielä varma mielipiteestään asiaan.
"Suhtautuminen niihin selviää varmasti turnauksen aikana. Kyseessä on kuitenkin kaksi täysin erilaista ja nimivahvaa joukkuetta. Kuten muilla, myös heillä kaiken ratkaisee kuitenkin yhteen hitsautuminen."
"Olen jutellut asiasta joukkuekavereideni Nino Niederreiterin ja Thomas Vanekin kanssa. Heille joukkueeseen pääsy oli iso tavoite, ja molemmat olivat iloisia onnistuessaan siinä", Koivu kertoo.
Jääkiekon, erityisesti NHL:n, sanotaan olevan nykyään nuorten ja nopeiden peli. Suomen perinteiset vahvuudet pelitapaan tiiviisti sitoutuminen ja maalivahtipeli eivät ole enää yksin Suomen ominaisuuksia. Isompien on arvioitu kuroneen kiinni Leijonien jo ennestään vähäiset edut. Mikko Koivu ei näe asiaa kuitenkaan näin.
"Kaikki joukkueet ovat valmistautuneet aina heille parhaalla mahdollisella tavalla. Me pystymme yhä olemaan yhtenäisiä, se ei ole muuttunut mihinkään. Turha miettiä mitä muut tekevät."
Lopullinen Leijonaryhmä nimettiin toukokuussa. Kansan silmille pomppasivat välittömästi Patrik Laineen ja Sebastian Ahon nimet. Turnausta edeltävät kuukaudet ovat sisältäneet lähinnä kiekkoväen kädenvääntöä siitä, ovatko 18- ja 19-vuotiaat lahjakkuudet vielä epäkypsiä maailman parhaiden pelaajien turnaukseen.
Kapteeni on tuohtua epäilyksistä.
"Tuollaista on turha edes puhua. Kun katsoo heidän tekemistään täällä, on helppo huomata, että valmistautuminen on hoidettu hyvin. Kehitystä on tullut ja kehosta on pidetty huolta. Jokaiselle tulee antaa mahdollisuus keskittyä turnaukseen rauhassa."
Fakta: Jääkiekon World Cup. Turnauksen avausottelussa Suomi kohtaa Team North American maanantaina 19. syyskuuta kello 03:00 Suomen aikaa.
Teksti: Urheiluviikko, kuva: Aleksei Tšernjadjev
Lue Anakonda.fi:stä myös:
Pekka Rinne: "World up on ollut minulle haave ja tavoite!"