Viron pienpanimot tulivat kylään Helsinkiin

Uteliaan olutharrastajan kannattaa suunnata helsinkiläiseen Bryggeri -olutravintolaan, jonka Viron pienpanimoviikoilla on noin 60 erilaista olutta.

Niissä on hauskat ja/tai tyylikkäät etiketit, et todennäköisesti ole nähnyt niitä aiemmin - etkä maistanutkaan. Ja niiden nimet ovat näin suomalaisittain aika hauskoja: Tuulispask, Ära Nisu Näkku, Lumelausuja, Ajukraan, Muraste Murdja, Turbahunt, Jää vabaks! tai vaikkapa Lumepimedus. Ja toki etiketteihin on painettu ihan laajemmin kansainvälisesti toimivia nimiä, esimerkiksi BarbarBush.

Ne ovat virolaisia pienpanimo-oluita, ja niitä saa nauttia Helsingissä runsaan viikon ajan.

Lista Bryggerin Viron pienpanimoviikkojen oluista löytyy kokonaisuudessaan tästä. Hanaoluina saatavana ovat nämä juomat.

Craft Beer on sanapari, joka saa suut napsamaan näinä aikoina kaikkialla. Kun pienpanimoita on viime vuosina syntynyt runsaasti Ruotsiin ja Suomeen, niin Viro ei ole jäänyt yhtään huonommaksi. Bryggerissä tarjolla on noin 60 pien- ja kiertolaispanimo-olutta Virosta.

Ovatko pienpanimot sitten kilpailijoita keskenään? Miten jonkinlaista jalansijaa saaneet pienpanimot suhtautuvat kiertolaispanimoihin, jotka piipahtavat tuottamassa vain yhden erän olutta heidän laitteillaan? Aiheuttaako se mustasukkaisuutta?

Ei isossa kuvassa, vastaavat virolaiset ja suomalaiset olutihmiset, mutta hyvästä tuotteesta ollaan kyllä hivenen mustasukkaisia. Siis itseään kannustavalla, omaa toimintaa eteenpäin ajavalla tavalla.

Osoitus kyvystä yhteistyöhön ovat paitsi useat oluttapahtumat, myös Bryggerin Viron pienpanimoviikkojen erikoistuote Union Imperial pils, 7,0 -prosenttinen juoma. Sen ovat yhdessä panneet Bryggeri Helsinki ja tallinnalainen Põhjala.

Fakta: Viron pienpanimoviikot ravintola Bryggerissä 20. helmikuuta saakka. Lisätietoja tästä.

Lue Anakonda.fi:stä myös:

Onko pienpanimoiden suosio pois isoilta?

"Espoon ensimmäinen panimo" ja muut pienpanijat esillä