Elastinen teki Vares -kappaleen -katso video

Vares - Seriffi -elokuvan ensi-ilta on keskiviikkona 7. tammikuuta. Anakonda.fi esittää leffan loppukappaleen Eteen ja ylös, joka on myös esimakua Elastisen tulevalta levyltä.

Elastisen Eteen ja ylös on ensimmäinen sinkkulohkaisu hänen uudelta, huhtikuussa julkaistavalta albumiltaan. Levylle on hurjat odotukset, sillä Elastinen on kasvattanut suosiotaan viime syksyn Vain elämää -tv-sarjan sen soundtrack -levyn ja areena-konserttien ansiosta. Anakonda.fi on aiemmin spekuloinut, ettei olisi suurikaan ihme, jos Elastinen tekisi ensi kesänä cheekit ja esiintyisi Helsingin olympiastadionilla.

Vares - Seriffi -elokuva tulee ensi-iltaan keskiviikkona 7. tammikuuta. Kyseessä on Saksassa opiskelleen ja lähinnä ulkomailla uransa tehneen Hannu Salosen ensimmäinen Vares -ohjaus. Vareksena nähdään kuten neljässä leffasarjan neljässä edellisessäkin elokuvassa näyttelijä Antti Reini.

Elokuvan loppukappaleena kuultavan Eteen ja ylös -kappaleen video on katsottavissa ohessa.