Flow, kiitos Iggy - ja kiitos Teppo!

Flow Festival on Helsingissä taas loppuunmyyty. 80 000 kävijää hakee elämyksiä musiikista, ruuasta, seurasta ja näyttävästä festivaalialueesta. Anakonda.fi:n Pasi Kostiainen kertoo blogissaan, mikä häntä säväytti festarin avauspäivänä.

Elää odotusten kanssa. Siinä sitä on haastetta nykyihmiselle usein. Myös festivaalien suhteen: Flow on tarjonnut Helsingissä viime vuosina elämyksiä niin moninaisesti, että aina uuden juhlan aluksi ranneketta sovitellessaan jännittää, voivatko odotukset täyttyä.

Niin kävi nyt.

Esiintyjälista näytti taas kerran nimekkäältä. Luvassa olisi jo avausiltana kiinnostavia uusia ja vanhoja tuttavuuksia. Meiltä ja muualta. Aikatauluun oli tehnyt toiveikkaita merkintöjä, mitä kaikkea katsoisi ja kuuntelisi.

Ja niin taas kävi, ettei suunnitelmassa pysynyt millään. Eihän siihen osannut etukäteen kirjata kaikkia kohtaamisia ja lankeemuksia ruoka- ja juomakojujen äärelle.

Sorry siis Töölön Ketterä, tulen keikallesi varmasti.

Ja tulisin mielelläni myös Paperi-T:n, Pekka Kuusiston ja Samuli Kosmisen keikalle, jos te vielä joskus jossain yhdessä esiinnytte sellaisessa tilassa, että katsomoon mahtuu.

Mutta takaisin festivaalin alkuhetkiin, jolloin vielä pelokkaasti epäili, vieläkö Flow tuntuisi siltä kuin parhaat festarit tuntuvat.

Ja nyt seuraa blogin erityisen henkilökohtainen osuus. Jos se ei kiinnosta, voi hypätä kursivoidun tekstin yli. Oli muutenkin tuntunut, että on vastoinkäymisiä. Henkilökohtainen fiilishän sanelee kulttuurielämyksiäkin. Ja tämä koskee tietysti ketä tahansa taiteesta nauttijaa, myös kriitikoita - ja kritiikin vastaanottajia. Kokemus näyttelystä, konsertista tai vaikkapa tanssiesityksestä on aina henkilökohtainen. Kolmena päivänä Flow Festival tarjoaa siis mahdollisuuden 80 000 tulkintaan siitä, onko tapahtumassa kaikki kohdallaan vai ei.

No, istuin sitten visuaalisesti viehättävän Bright Balloon 360° Stagen katsomoon - ja annoin Teddy`s West Coastersin viedä. Aurinko lämmitti, tuuli tuiversi ja rumpali Teppo Mäkysen johtama, suomalaisista terävimmän kärjen jazz-muusikoista koostuva kokoonpano soitti.

Puolen tunnin jälkeen se tapahtui. Tuli kappale Those Summer Days - ja siihen kuuluva Mäkysen rumpusoolo.

Musiikki tuli, huuhteli laskiämpärissä kastautuneen (agraari-Suomen vertaus menköön, selityksenä vaikka sen ristiriitaisuus urbaanin Flow Festivalin kanssa) mieleni (ja tätä älköön dramatisoitako - monet vellovat viemärissä jatkuvasti, en rinnasta pieniä vastoinkäymisiäni kenenkään vakavampiin kärsimyksiin enkä varsinkaan vähättele kenenkään muun tuntemuksia) ja olin kuin uusi ihminen!

Musiikki tuli, musiikki voitti.

Kiitos, Teppo Mäkynen. Soittosi, olemuksesi ja yhtyeesi hehkuu musiikin ja elämän juhlaa!

Enkä enää epäillyt Flow Festivalin mahdollisuuksia tyydyttää hemmoteltua mieltäni.

Teddy`s West Coastersin Those Summer Daysin voi kuunnella Spotifyn kautta tästä:

Olin valmis kaikkeen!

Sinnen hampurilainen oli mainio. Söin sen. Good Life Coffeen kanelipulla ja brownie olivat herkullisia. Jaoin ne rakkaitteni kanssa. Kauramaitoon tehdystä lattesta ei juoma paljon parane, tosin se saman kahvilan suodatinkahvikin on mainiota. Join ne. Aleksi tarjosi lonkeron, join senkin. Kiitos, Aleksi.

Sitten olikin Iggy Popin vuoro. Se ei pelottanut yhtään. Ei, vaikka hän on 68-vuotias, kuten joka paikassa on muistutettu. Iho saattaa roikkua, mutta mikään muu ei sitten roikukaan.

Jos maailmassa on vielä taiteilijoita, jotka eivät petä, Iggy Pop on sellainen.

"Vitun natsi", hän totesi järjestysmiehelle, joka ei päästänyt lavalle yrittänyttä fania perille saakka.

Mahtavaa puberteettisuutta ja punk-henkeä, mutta sitähän oli äijän koko esiintyminen.

Vai voiko sitä edes kutsua esiintymiseksi? Iggy Pop hyppäsi lavalle Stoogesin kanssa 1960-luvun lopulla. Alkoi riehua, antoi mennä. Ja sen jälkeen hän on  pitänyt siitä muutamia taukoja lavan ulkopuolella. Siviilielämässähän Iggy Pop toki pystyy ystävälliseen, sivistyneeseen ja fiksuun kanssakäymiseen, mutta lavalla hän muistuttaa rock`n`rollin kapinan, uhman ja normeja haastavan eläimellisyyden olevan edelleen ajankohtaista ja toimivaa.

Olisipa elämä kuin ruotsalainen aikakauslehti, hän lauloi. Mutta ei se ole. Siksi heti keikan aluksi kuultu tyrmäävä klassikkoputki I Wanna Be Your Dog, The Passenger ja Lust For Life oli tyrmäävä klassikkoputki.

Iggy Pop kuulosti samalta kuin vuonna 1977, jolloin tämä Spotifystä löytyvä taltiointi on tehty.

Kiitos Iggy.

Kiitos Flow Festival. Olihan siellä toki muutakin heti avauspäivänä. Massive Attack. Eevil Stöö. Jamie XX. Kaikenlaista, oman tarinansa arvoista. Mutta ne tarinat kertokoon joku muu.

Pasi Kostiainen

Kirjoittajan aikaisempia blogeja voi lukea tästä.