Päivän kuva: yhden miehen urakka

Kuva vantaalaiselta rakennustyömaalta on Anakonda.fi:n Päivän kuva.

Hän ajoi paikalle isot työkoneet rekalla. Hän käytti koneita. Hän pakkasi koneet ja lähti pois.

Seurasin yksin työskennellyttä, anonyymiksi jäänyttä miestä vantaalaisella pientalorakennustyömaalla parin päivän ajan. Hän sai koneineen aikaan sen mitä pitikin - ja toimi siis koko ajan yksin. En huomannut, että hän olisi juurikaan pitänyt taukoja. Ahkera ammattilainen siis, ilmeisesti urakkahommissa.

Koneet ovat mullistaneet monenlaisen työn. Väkeä tarvitaan vähemmän niin toimistoissa kuin rakennuksillakin.

Kevään sumussa urakkamies näytti toimivan kuin lavasteissa. Mutta totta se oli. Kohta hänen työmaansa on muuttunut jonkun kodiksi.

Teksti ja kuva: Pasi Kostiainen