29. tammikuu 2017
"Kun tapasimme puoli vuotta sitten, emme ehkä kumpikaan uskoneet, että kohtaisimme Australian avointen loppuottelussa."
Näin sanoi kiitos- ja voitonpuheessaan Roger Federer, 35, voitettuaan Raphael Nadalin, 30, vuoden ensimmäisen Grand Slam -turnauksen loppuottelussa.
Vaikka kumpikin kuuluu tenniksen legendoihin ja viimeisten 15 vuoden ehdottomiin huippuihin, molemmat ovat kärsineet loukkaantumisista ja joutuneet louvuttamaan paikkansa ATP-sijoituslistoilla. Melbournessa alan pitkäaikainen ykköspelaaja oli sijoittetu vasta 17. parhaaksi, Nadal oli sentään yhdeksäs.
Mutta niin vain maailman tennisfanit vietiin ajassa taaksepäin. Sillä juuri Federerin ja Nadalin ottelut muun muassa Wimbledonissa ovat olleet lajin moderneja klassikkokohtaamisia.
Ja klassikkoainesta oli sunnuntaina päivällä Suomen-aikaa käydyssä finaalissa tälläkin kertaa. Taistelu oli kovaa ja korkeatasoista. Kuvaavaa ottelulle on, että sen pisin palloralli - 26 lyöntiä - käytiin vasta viidennessä erässä! Ottelu päättyi 3-2 (6-4, 3-6, 6-1, 3-6, 6-3).
Federerin paluuta huipulle sopii ihmetellä vielä enemmän kuin Nadalin. Hän pääsisi pelaamaan jo veteraanisarjoissa - ja edellisestä Grand Slam -turnauksen voitosta on kulunut peräti viisi vuotta. Mutta ottelun jälkeen juuri hän sai nostella voittopokaalia ja pyyhkiä onnenkyyneleitä.
Huippu-urheilijat uskovat itse tietysti aina kykyihinsä, mutta tuskin Federerin mahdollisuuksista vuoden 2017 Grand Slam -turnauksissa pisti omaisuuttaan pantiksi kovin monii muu esimerkiksi Helsingin Hartwall Arenassa syksyllä 2015, kun Federer pelasi kunniavieraana Jarkko Niemisen uran päätöstapahtumassa, muun muassa yhdessä lätkälegendojen Teemu Selänteen ja Peter Forsbergin kanssa. Federer oli viihdyttävässä illassa yhä loistava pelaaja ja mainio herrasmiesviihdyttäjä, mutta hänen edellinen Grand Slam -voittonsa tuntui olevan kaukana takana - seuraava olikin lähempänä edessä.
Anakonda.fi luettelee Roger Federerin komean comebackin kunniaksi hänen kaikki 18 Grand Slam -voittoaan:
2003: Wimbledon
2004: Australia, Wimbledon, US Open
2005: Wimbledon, US Open
2006: Australia, Wimbledon, US Open
2007: Australia, Wimbledon, US Open
2008: US Open
2009: Ranskan avoimet, Wimbledon
2010: Australia
2012: Wimbledon
2017: Australia
KUVA: Tatjana, kuvassa Roger Federer vuonna 2015