Teemu Selänne:"Tämä oli tärkein maalini!" - katso videolinkki

Ari Mennanderin kirjoittamassa Teemu Selänteen elämäkertakirjassa ja sen julkaisutilaisuudessa muisteltiin maalia, jonka syntyminen ratkaisi sen, millainen kuva jääkiekkotähden urasta jää historiaan.

Oli toukokuun 20. vuonna 2007, NHL:n Läntisen konferenssin viidettä finaaliottelua pelattiin Detroitissa. Jatkoajalla vierasjoukkue Anaheim Ducks karvasi kiekon hyökkäysalueella itselleen ja se ajautui Selänteelle, joka huomasi äkkiä olevansa kahdestaan maalivahdin kanssa. Nopea harhautus, maalivahti jäihin ja kiekko maalin kattoon.

- Jos sitä maalia ei olisi tullut, se olisi voinut muuttaa urani ihan täysin, Selänne arvioi.

- Se harhautuskin onnistui miljoonien toistojen ansiosta.

Niin onnistui ja Detroitin kotiyleisö vaikeni. Sen oma joukkue Red Wings oli ollut kiinni voitossa ihan ottelun viime hetkille saakka, Scott Niedermayer oli tasoittanut viimeisellä minuutilla Anaheimin pelatessa ilman maalivahtia. Selänteen 2-1 -maali ratkaisi sitten koko matsin.

Jatkossa Anaheim Ducks voitti koko ottelusarjan, samoin finaalit - ja Selänne pääsi juhlimaan koko uransa suurinta menestystä Stanley Cupin, koko NHL:n voittoa.

Selänteen uransa tärkeimpänä pitämä maali ja kooste tuosta Detroit - Anaheim -ottelusta löytyy tämän linkin takaa.

Maajoukkueuran tärkeimmät maalit olivat puolestaan Naganon olympialaisten osumat puolivälieräottelussa Ruotsia vastaan.

- Ruotsilla piti olla silloin kisojen paras joukkue, Selänne muisteli.

Suomi voitti - ja selvisi välierään Venäjää vastaan. Lopulta Suomi voitti Naganosta pronssia.

Uran katkerin ottelu oli puolestaan Helsingin MM-kisojen puolivälierä Ruotsia vastaan. Suomi johti jo 5-1, mutta hävisi 5-6.

- Tuntui siltä, että kuulin vaihtopenkille jokaisen ihmisen hengityksen Hartwall Areenan ylimmiltä riveiltä saakka.

Anakonda.fi oli paikalla, kun urheilutoimittaja Ari Mennanderin kymmenen vuotta valmistelema Teemu -kirja julkaistiin näyttävästi Tennispalati 1:ssä Helsingissä torstaina.

Kirjasta odotetaan jättimenestystä, sen ensipainos on poikkeuksellisen suuri, peräti 50 000 kappaletta.

Perusteellinen teos ei kuitenkaan välttämättä sisällä Selänteen koko jääkiekkouraa, hän jätti julkaisutilaisuudessa edelleen itselleen mahdollisuuden palata kaukaloon ja Jokerien KHL -joukkueeseen.

NHL-ura lienee lopullisesti ohi, vaikka hän sanoo kirjassa, että pelaisi edelleen, mikäli Anaheimia valmentaisi joku muu kuin Bruce Boudreau. Tämä antoi Selänteen mukaan hänelle liian vähän peliaikaa viime kaudella, edes onnistuminen Sotshin olympialaisissa ei lisännyt vastuuta, vaan päinvastoin.

Selänteen suorasanainen kritiikki Boudreauta kohtaan on jo huomattu myös Pohjois-Amerikassa. Los Angeles Timesin artikkeli kirjasta löytyy tästä.