30. syyskuu 2016
Kun Marko Jantunen oli nuori, jääkiekkoa harrastava lahtelainen, hän viehättyi Kummisetä -elokuvien tyylistä. Gangsterien arvomaailma kiehtoi kilttiä poikaa, ja oma myymälävarkauksien ja päihteiden värittämä elämä sai niin hienot kulissit kuin Lahdessa oli mahdollista. Jo varhain hän alkoi viihtyä hotelleissa, jossa asuminen maksettiin aluksi vanhemmilta varastetuilla šekeillä, myöhemmin muhkeilla pelaajapalkkioilla.
Hotellihuoneista sviitteihin ja kirjaimellisesti katuojaan kulkee Jantusen tarina toimittaja Marko Jantusen elämäkertakirjassa Läpi Helvetin (Otava 2016).
Kirja on hurjaa luettavaa. Se on tarina, jossa luonnonlahjakkuus Jantunen tahtoo rokkitähtimäiseksi viihdyttäjäpelaajaksi - ja omaksuu roolin huipulle päästyään kaikkia rock`n`rollin klisheitä myöten.
On nousu, on tuho - ja onneksi myös uusi nousu raitistumisen myötä.
Kirjassa on surullinen pohjavire Jantusen alati pahenevan ja lopulta pohjalle vievän päihdeongelman takia. Silti elämän onnenhetket, ajoittain onnistuva perhe-elämä, kiekkouran kohokohdat ja koomisiakin piirteitä saava sähläys viihdyttävät lukijaa - kunnes Jantunen on menettää kaiken. Henkensäkin perheen, omaisuuden ja terveyden jatkoksi.
Mutta nyt Jantunen istuu kustannusyhtiö Otavan perinteitä huokuvissa tiloissa ja antaa haastattelua Anakonda.fi:lle siistinä kuin myyntimies. Ja verrattoman tarinankertojaolemuksensa säilyttäneenä.
Ei uskoisi, että vain vuosi sitten hän oli aivan pohjalla ja hänet vietiin puoliväkisin kuntoutukseen.
On pakko lähteä liikkeelle kiekkoilusta. Siitä, olivatko kirjassa nuoren Jarnan idoleiksi mainitut, raikulipoikina tunnetut tähtipelaajat Matti Hagman ja Esa Tikkanen vääriä esikuvia - ja huonoa seuraa?
"Eivät. Päinvastoin. He olivat minulle esikuvia ennen kaikkea kiekkoilijoina. Hakki (pelasi Lahdessa yhdessä nuoren Jantusen kanssa) ei tosiaankaan ollut työntämässä meitä nuoria pelaajia kaupungin yöhön vaan pikemminkin repimässä meitä sieltä pois. Ja Tikin tapauksessa jo hänen isänsä oli minulle maajoukkueen huoltajana isähahmo. Näissä kahdessa ja Cridessä (Christian Ruuttu) ihailin ennen kaikkea heidän kokemustaan ja karismaansa, sitä, millaisia persoonia he olivat pelillisen osaamisen lisäksi. Tikissä katsoin tietysti sitä voittajuutta."
Kirjassa onkin mainio kertomus, jossa ystävä-Tikkanen on lentänyt Karsltadiin katsomaan varta vasten ratkaisevaa finaaliottelua, jossa Jantunen on voittamassa Färjestadin riveissä uransa ainoaa mestaruutta. Heti ottelun jälkeen ruotsalaisjoukkueen kopissa on ilo ylimmillään joukkueen - ja Tikin - kesken. Kun Jantunen ihmettelee, miten Tikkanen on päässyt niin yksityiseen paikkaan, NHL-legenda näyttää viittä Stanley Cup sormustaan ja ilmoittaa, että näillä pääsee mihin vain.
Jantunen ei syytä kohtalostaan ketään eikä mitään. Riippuvuus syntyi hänelle vähitellen.
Toki uralle mahtui pettymyksiäkin, kuten se, että maajoukkueeseen janonnut Jantunen jäi ilman Leijona-kutsua vuosina 1994 ja 1995, kun Suomen jääkiekkoilusta tuli ilmiö. Sitä ilmiötä Jantunen rakensi sitten osaltaan TPS:n huippujoukkueessa Saku Koivun ja Jere Lehtisen ketjukaverina. Ja Göteborgissa, jossa liukkaasta ja tehokkaasta hyökkääjästä tosiaan tuli tähti niin hallissa kuin yöelämässäkin. Ruotsista tie vei NHL:ään, mutta siellä taas vaadittiin Jantuselta vääriä asioita. Hän oli tottunut tähteyteen, elämä puurtajana bussiliigaksi mainitussa farmisarja AHL:ssä ei maistunut. Pienet kaukalot jäivät valloittamatta.
Göteborg, Karlstad, Helsinki, Timrå ja Lahti olivat vielä peliuran näyttämöitä. Kaupunkeja, joissa Jantunen opittiin tuntemaan myös hotelleissa.
Mutta uran loppumisen aiheuttamaan tyhjiöön jää liikaa tilaa päihteille. Lempinen kuvailee kirjassa värikkäästi, miten uhkaaviin tilanteisiin Jantunen huumevelkojensa takia joutui. Oma ja läheisten pää oli pölkyllä.
"Sillä maailmalla ei ole mitään tekemisen Kummisetä -elokuvan kanssa", Jantunen hymähtää nyt Anakonda.fi:lle.
Mutta nyt Jantunen on siis kuivilla. Ja kondiksessa. Ja koulutuksessa: hänestä tulee vielä jääkiekkovalmentaja, tähtäimessä on ammattivalmentajan tutkinto.
Päihdetyötä hän tekee jo, kiertää puhumassa tarinaansa ja valistamassa riippuvaisuuteen sairastuneita ihmisiä parantumisen mahdollisuudesta.
"Tahdon antaa takaisin molempiin maailmoihin, joihin voin ja joista olen saanut paljon. Haluan palata jääkiekkomaailman huipulle valmentajana tai valmennusryhmän jäsenenä. Ja sitten on tämä päihdemaailma."
Teksti ja kuva: Pasi Kostiainen