"Espoon ensimmäinen panimo" ja muut pienpanijat esillä

Helsinki Beer Festival kutsuu viikonloppuna Kaapelitehtaalle. Vaikka tapahtuman teemamaa on Itävalta, Anakonda.fi kannustaa tutustumaan kotimaisiin pienpanimoihin, joita on myös paikalla kiinnostava otos.

Helsinki Beer Festivalin tiedotustilaisuudessa laskeskeltiin perjantaina, että Suomessa on tällä hetkellä 49 pienpanimoa.

"Buumi näyttää jatkuvan, sillä tulossa on kymmenkunta uutta yrittäjää, kunhan ne vaan saavat luvat ja muut kuntoon", festivaalijohtaja Markku Korhonen arvioi.

Ihan vasta juuri ennen Helsinki Beer Festivalia on toimintansa saanut käyntiin Fat Lizard. Se on todellinen pienpanimo, sillä viiden miehen firma tuottaa toistaiseksi vain 500 litraa olutta viikossa.

"Olemme Espoon ensimmäinen panimo milloinkaan", Fat Lizardin kaksikko Hessu ja Topo (pääkuvassa) kertovat.

Pienpanimoiden perustamiseen ajaa olut- ja ruokakulttuurin kehittyminen. Lehdistötilaisuudessa paikalla ollut itävaltalaistoimittaja muistelee ensimmäistä visiittiään Suomeen, kuinka täkäläinen oluttarjonta oli "kauheaa". Tarjolla oli vain muutama ison panimon aika lailla toinen toisensa kaltainen laimea lager. Helsinki Beer Festival on leikkaus siihen, missä mennään nyt: festareilla myydään noin 500 eri olutta - ja sivuluisuna on tyrkyllä maistettavaksi myös noin 50 siideriä sekä "terävä kattaus" viskiä ja muita tisleitä. Eikä itävaltalaisenkaan tarvitse normilageriin tyytyä, viiteensataan olueen mahtuu ties mitä IPAA, APAA ja vaikka mitä Black Lageria.

"Me markkinoimme sitä, että olut on elämys. Hyvän oluen nauttiminen on laatuaikaa", tuusulalaisen Maku Brewingin Jussi kuvailee.

Maku Brewing on toiminut viime kesästä lähtien.

Fat Lizard, Maku Brewing ja muut tapahtumassa esilläolevat pienpanimot (lista näytteilleasettajista löytyy tästä) painii yritystensä kasvattamisessa alkoholiyrittäjien usein mainitsemien ongelmien kanssa: tuotteiden saaminen myyntiin niin Alkoihin kuin keskiolutvahvuisten juomien tapauksessa kauppaketjuihinkin on vaikeaa - eikä suoramyyntiä sallita. Helsinki Beer Festivalissa harvinaisiakin oluita pääsee maistelemaan niin, että jatkossa niitä voi sitten vaatia myytäväksi Alkossa.

FAKTA: Helsinki Beer Festival Helsingin Kaapelitehtaalla 10.-11. huhtikuuta.

Lue Anakonda.fi:stä myös:

On oluella hintaa: 157 euroa/pullo!

Markku Korhonen