Irina on valmiina Tähdet, Tähdet -konserttiin - "Harvoin pääsee vetämään jäähallissa"

Tähdet, Tähdet -suosikkiohjelman tähdet kohtaavat lauantaina vielä kerran yhteiskonsertissa Helsingin jäähallissa.

Tähdet, tähdet -ohjelmassa monipuolisuudellaan vakuuttanut Irina on innoissaan esiintymisestä jäähallissa.

-Harvoin sitä näissä Suomen kuvioissa jäähallin lavalle pääsee - ellei sitten ole Cheek, laulaja nauraa Anakonda.fi:lle.

Hän odottaa, että keikka on jatkoa sille hienolle kokemukselle, joka tv-ohjelmakin oli: resursseja oli kerrankin yltäkylläisesti.

- Vielä tällä kertaa pääsee isolle lavalle tanssijoiden kanssa. Se on kyllä tosi siistiä. Ohjelmassa oli komeaa, kun oli niitä tanssijoita, gospel-kuoro, puhaltajia ja vaikka mitä.

Irina laulaa omilla levyillään suomeksi, mutta Tähdet, tähdet -kokoelmalla hän osoittaa, että äänialan lisäksi myös lausuminen riittää myös englanniksi tulkitsemiseen. Heinolan kultakurkku päästelee River Deep, Mountain High -klassikon siihen malliin, ettei versio häpeä lainkaan Tina Turnerin alkuperäisen rinnalla. Se on kova suoritus!

Irina suostui mukaan ohjelmaan ihan mielellään, mutta yllättyi silti iloisesti.

- TV-ohjelmista ei koskaan tiedä etukäteen, hän sanoo.

- Paperilla monet ideat voivat näyttää paremmilta kuin mitä ne sitten käytännössä ovat.