05. maaliskuu 2015
Saksalainen heavy-veteraani esiintyy Hamina Bastionissa 31. heinäkuuta ja päivää myöhemmin Pietarsaaressa.
Yhtye juhlii tänä vuonna sitä, että ura alkoi jo 50 vuotta sitten. Silloin komppikitaristi Rudolf Schenker perusti bändin, jossa soitti ja lauloi. Tyylilaji oli silloin vähemmän nahkahousuinen, sillä saksalaisnuorukaiset soittivat Beatlesin vaikutuksesta beat-tyylistä poprockia. Ote muuttui raskaammaksi myöhemmin.
Suomessa Scorpions vieraili ensimmäisen kerran Wikipedian mukaan vuonna 1983 - siitäkin tulee siis kesällä kuluneeksi 32 vuotta. Tuosta kokoonpanosta viisijäsenissä bändissä on yhä mukana kolme ydinjäsentä: Schenker, laulaja Klaus Meine sekä 1970-luvulta lähtien soolokitaraa soittanut Matthias Jabs.
Bändi on ollut välillä lopettamassakin, mutta ihan niin kuin taksi-Mersut, saksalainen heavy-kone ei hetkessä hyydy. Päinvastoin keikkailijana yhtye on jopa aktivoitunut: kymmenen viime vuoden aikana Scorpions on esiintynyt Suomessa peräti 13 kertaa.
Nyt virtaa tuntuu riittävän paitsi kiertämiseen ja vanhojen muisteluun, myös uuden luomiseen: Scorpionsilta on juuri julkaistu uusi albumi Return To Forever. Sen voi kuunnella alla olevan Spotify -linkin kautta.

