02. tammikuu 2015
N.W.A. eli Niggaz wit Attitudes oli 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa pahamaineiselta Kalifornian Comptonin alueelta tullut hip hop -ryhmä. Sitä pidetään gangsta -räpin uranuurtajana ja ryhmän kappaletta Straight Outta Compton pidetään soundtrackinä 1990-luvun alun Los Angelesin rotulevottomuuksille.
N.W.A.:n jäsenten elämät ovat kulkeneet eri suuntiin: Eazy-E kuoli aidsiin jo vuonna 1995, Ice-Cubesta on tullut soolourallaan menestyvä tähtiräppäri ja Hollywood -elokuvien näyttelijä ja Dr. Dre on hankkinut mainetta omilla levyillään ja muun muassa Eminemin tuottajana.
Nyt väistämätön on tapahtumassa, ja N.W.A.:n ilmeisestä tarinasta ollaan saamassa elokuva. Straight Outta Compton tulee ensi-iltaan Yhdysvalloissa elokuun puolivälissä.
Kiinnostavaa on, että nuorta Ice Cubea näyttelee elokuvassa hänen poikansa O` Shea Jackson jr.
Elokuvaa markkinoidaan N.W.A.:n tyyliin sopivan lainsuojattomasti, Ruthless Propaganda on ladannut YouTubeen oheisen trailerin, joka näyttää salaa kuvatulta.
kuva: Eva Rinaldi, Ice Cube esiintyy SupaFestissä Sydneyssä, Australiassa

