Blogi: marssin väkivaltaa ja natseja vastaan - surullisena

Se, että Suomessa vastustetaan väkivaltaa ja natseja, pitäisi olla itsestäänselvyys, kirjoittaa Anakonda.fi:n Pasi Kostiainen.

Suomi nousi kansainvälisen huomion kohteeksi lauantaina 25. syyskuuta. Muun muassa arvostettu brittimedia Guardian kirjoitti näyttävästi rasismia ja väkivaltaa, erityisesti poliittista väkivaltaa eri puolilla Suomessa järjestyistä mielenilmauksista, ja lähinnä Helsingin päätapahtumasta. Se järjestettiin uusnatsien lentolehtisten jakamisen yhteydessä tapahtuneen pahoinpitelyn ja sitä seuranneen kuoleman seurauksena. 

Lauantaista arvioidaan tulevan käännekohta suomalaiseen keskustelukulttuuriin. Nyt ns. "hiljainen enemmistö" puhalsi pilliin: "Peli poikki!"

Tällä tarkoitetaan sitä, että yleensä vaikenevat, katseensa vaikeuksista ja "ääripäiden yhteenotoista" pois kääntävät suomalaiset osoittivat kantansa: väkivaltaa ei hyväksytä eikä varsinkaan poliittista väkivaltaa.

Suomalaiset eivät ole natseja eivätkä hyväksy natseja.

Suomalaiset eivät ole rasisteja.

Ministereitä ja kansanedustajia oli mukana tapahtumassa ilman puolueiden tunnuksia pahoinpitelyn seurauksena kuolleen omaisten pyynnöstä. Koska heitä - ja kansalaisia - oli joka tapauksessa paikalla koko poliittisen kentän leveydeltä, tapahtuma oli vahva näyttö suomalaisten arvomaailmasta. Siihen kuuluvat itsestäänselvinä muun muassa ihmisoikeudet ja toisen koskemattomuuden kunnioittaminen.

Pääministeri Juha Sipilä osallistui Ilta-Sanomien mukaan rasisminvastaiseen tapahtumaan Kuopiossa.

"Mielenosoittajat ovat oikealla asialla", Sipilä sanoi lehden mukaan.

Päätilaisuudessa Helsingissä puhui presidentti Tarja Halonen.

Ulkomaiset mediat, Guardianin lisäksi muun muassa Al-Jazeera, Aftonbladet, Bloomberg ja Spiegel saivat kerrottavakseen tarinan "vahvasta reaktiosta äärilikkeiden väkivaltaa vastaan", kuten Aftonbladet muotoili otsikkonsa.

* * *

Olin siellä minäkin. Tuhansien kaltaisteni valkoihoisten, keski-ikäisten luterilaiseen kirkkoon kuuluvien heteromiesten kanssa. Ja naisten. Ja muunlaiseen ihonväriin syntyneiden, toisenlaista seksuaalisuutta toteuttavien ja monessa tapauksessa erilaista uskonnollista vakaumustakin tunnustavien kanssa.

Tunnelma oli kepeä. Jo tapahtuman aikaan ihmiset tiesivät muun muassa iltapäivälehtien ja Yleisradion live-seurannasta, että juuri "Peli poikki!" -mielenosoitus oli vastamielenosoituksiaan vähintäänkin tuhatkertaisesti suositumpi tapahtuma.

Iloisten pillinvihellysten ja samanmielisten joukon keskellä tunsin myös yllättävää surumielisyyttä.

On tietysti hienoa, että suomalaisten enemmistö on väkivaltaa, poliittista väkivaltaa ja äärioikeistolaisia, demokratiaa uhkaavia natsi-yhdistyksiä vastaan.

Mutta se, että asia on uutinen vuonna 2016 on masentavaa.

Se, että tällainen, YK:n ihmisoikeusjulistuksen perusperiaatteita noudattava itsestäänselvyys joudutaan osoittamaan joukkovoimaa uhkuvalla marssilla on surullista.

Se on myös karmaiseva kuva tyhmistyvästä ajastamme.

* * *

On ikävää, että suuri suomalainen enemmistö joutuu tuhlaamaan energiaansa muistuttaen oikeudenmukaisuudestaan sellaisten asioiden ja arvojen osalta, joiden pitäisi olla sivistyksemme kivijalka. Eikä siis vain länsimaisen sivistyksemme, vaan kaikkien YK:n 193 jäsenvaltion hyväksymä kansalaistensa ja kaikkien ihmisten perusoikeuksien kiteytys.

Ehkä on niin, että viestinnän digitalisoitumisen myötä, yhä pienemmät joukot saavat merkitystään suuremman huomion. Ehkä siksi Pekka Siitoin oli 1980-luvulla medioissa silloin tällöin esiintyvä kylähullu suomalaisena natsina muutamine seuraajineen. Vaikka ääriliikkeiden tapahtumiin osallistuu nykyisinkin melko vähän väkeä, ne ovat onnistuneet luomaan vaikutelman isoista kansanliikkeistä. Ja toki viimeistään kuolemaan johtanut pahoinpitely osoittaa, että liikkeiden väkivaltaisuuteen on syytä suhtautua vakavasti.

Natsit ja väkivalta ansaitsevat kaiken vastustamisen eikä Suomessakaan ole sijaa rasismille.

Mutta voisiko kansalaisten aktivoituminen johtaa myös vaikeampien arvokysymysten ja poliittisten ongelmien yhä julkisempaan ja avoimempaan kansalaiskeskusteluun?

Suomessa esimerkiksi Euroopan Unionin ja Yhdysvaltain suunniteltu vapaakauppasopimus TTIP on jäänyt huomattavan vähälle julkiselle huomiolle. Vuosi sitten Berliinissä TTIP:tä vastustettiin mielenosoituksella, joka keräsi muun muassa Talouselämän uutisen mukaan jopa 250 000 ihmistä.

Kauppasopimuksesta on saatavilla monenlaista, keskenään ristiriitaista tietoa, mutta sen on sanottu muun muassa huonontavan kuluttajansuojaa ja eurooppalaisten tuotteiden kilpailumahdollisuuksia kilpailussa yhdysvaltalaisten kanssa.

Asia on epäilemättä vaikea, monisyinen ja ihan suoraan sanottuna tylsä - eikä siitä varmaankaan saa helposti raflaavaa Facebook -päivitystä. Tai aiheesta ei voi tehdä lehteen uutista, jossa Jethro Rostedt kertoo mielipiteensä sopimuksesta.

Olisiko kuitenkin mahdollista, että itsestäänselvän ("vastustan natseja") äärellä aktivoituneet ihmiset perehtyisivät myös TTIP -sopimukseen ja muodostaisivat kantansa ("puolesta"/"vastaan") ?

Aktivoituminen on toki suotavaa monessa muussakin asiassa - jokainen keksii niitä varmasti tykönään.

Jos näin käy, lauantaina vihellettiin yksi peli poikki ja uusi alkuun. Uusi aktiivisempien, enemmän hereillä olevien suomalaisten peli.

Teksti ja kuva: Pasi Kostiainen