04. elokuu 2014
Suomalainen huomaa oman aarteensa usein vasta, kun ulkomaalainen sen hänelle osoittaa.
Tunnustan, kaljakellunnan suhteen minulle kävi juuri näin.
Menin vuosi sitten ihmettelemään kelluntaa Keravanjoelle, silloiselle lähtöpaikalle Tiedekeskus Heurekan kupeeseen. Ihmisiä oli tuhansia. Heitä oli vedessä, rannalla ja joen ylittävällä sillalla. Aurinko paahtoi, ympärillä oli todellinen kesäjuhla. Silti katselin touhua aluksi samalla mielellä kuin olin tottunut sen kuittamaan tapahtuman alusta, vuodesta 1997 lähtien - ihan älytöntä, turhaa ja typerää.
Mutta sitten kohtasin aasialaisen valokuvaajan. Hän laulatti moottoriperäänsä, toinen kamera roikkui olkalaukun päällä. Hän hihkui kuin suomalainen shoppailija Shibuyassa.
-Spectacular crazy, hän sanoi minulle ja pyöritti päätään.
Hetkeä myöhemmin näin varttuneen SPR:n vapaaehtoistyöntekijän paikkaavan miehen jalkaa. Lasinsiru oli viiltänyt haavan jo lähdössä. Mies, joka osoittautui tanskalaiseksi, oli huolestunut jalkansa tilasta.
-We have to cut it off, whole foot, virnisti harmaa SPR-pantteri rallienglannilla, ja tanskalainen ilahtui: täällähän on ensiapupalvelut viritetty samalle taajuudelle muun tapahtuman kanssa.
Hetken kuluttua tanskalaismies halasi suomalaista laastari ja sideharsoa jalassaan ja konkkasi kumiveneeseen. SPR:n kaverilla oli potilaalleen vielä yksi ohje huudettavaksi:
-Remember to drink lot of beer!
Aloin päästä jyvälle. Kaljakelluntahan on todellinen Peace & Love -tapahtuma. Anarkistista hippimenoa aikana, jolloin sitä tarvitaan ehkä enemmän kuin koskaan.
_ _ _ _ _
Aiemmin viranomaiset päivittelivät sitä, ettei tapahtumalla ole lainkaan järjestäjää. Siis sen takana ei ole ketään vastuullista ihmistä, yhteisöä tai yritystä. Kaljakellunta on sosiaalisen median aikana syntynyt tapahtuma, josta sana levisi alunperin IRC-galleriassa, sittemmin Facebookissa. Sana levisi, vaikka kukaan ei tunnu tietävän kuka sen alunperin laittoi liikkeelle. Nettitietojen mukaan tapahtuman oma nettisivusto suljettiin poliisin pyynnöstä vuonna 2008. Joku sivua pyöritti, mutta hänkään ei ollut järjestäjä.
Poliisin huolen toki ymmärtää. Vesi ja viina on periaatteessa huono yhdistelmä. Bisse ja uimapatja samoin. Vuonna 2011 poliisi muistutti kelluntaan osallistuneita tiedotteella, jossa käytiin läpi mahdolliset vaaratilanteet.
Tänä vuonna poliisi ja pelastuslaitos näyttivät alistuvan tilanteeseen. Kaljakellunta järjestetään ja heidän työhönsä kuuluu turvallisuuden ja järjestyksen valvominen. Viranomaiset partiovat Vantaanjoen silloilla ja rantatörmillä näkyvästi. Jokeen hyppivien nuorten miesten touhua pelastuslaitoksen urhot katselivat kuin vanhemmat villiintyneitä uhmaikäisiä lapsiaan: tekisi mieli huomauttaa, että nyt mennään ihan sietokyvyn rajoilla, mutta jotenkin se tuntuu turhalta.
Onneksi poliisin ja pelastajien läsnäolo riitti tänäkin vuonna. Kaljakelluntaan liittyvistä henkilövahingoista, saati pahoinpitelyistä ei ole uutisoitu. Tulkitsen tämän niin, ettei sellaisia ole ollut.
Kaveria ei ole jätetty pulaan kumiveneessä tai muuallakaan.
Se kertoo tapahtumasta jotain ylevää.
_ _ _ _ _
Voisiko olla niin, että kaljakellunta välttyy harmeiltä juuri siksi, ettei siellä voi ulkoistaa viihtymistä järjestäjälle?
Kun kukaan ei vastaa, on itse vastattava. Jokainen pumppaa tai rakentaa aluksensa, kantaa bissensä ja valitsee seuransa itse - ja suhtautuu muihin kellujiin mieluummin yhteishenkeä kuin konflikteja rakentaen.
Siltä se on parina vuonna rannalle näyttänyt. Iloinen ja värikäs tapahtuma. Älytön, turha ja typerä toki myös, mutta oikeastaan aika filosofisella tavalla: kaljanhuuruinen kelluminen, lipuminen joen virtauksen tahtiin manifestoi joutilaisuutta aikana, jolloin on yleensä pakko olla tehokas. Niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Kun elää yleensä kalenterin mukaan ja rentoutuu sykemittari kädessään, tarjoaa kaljakelluntaan osallistuminen retriitin ja vaihtoehdon kaikelle muulle.
Jopa muut kreisit supisuomalaiset kesätapahtumat sisältävät jonkinlaiset kilpailun. Vaikka potkittaisiin sinänsä mainiosti viihtyen potkupalloa suolla, niin siinäkin on kyse MM-tittelin tavoittelusta - toisilla toki vakavammin kuin toisilla. Eukkoa kannetaan kilpaa juosten. Saapas yritetään heittää muita kauemmas. Löylyssä sinnitellään, kunnes "kaveri" kuolee.
Mutta kaljakellunnassa vain kellutaan. Repikää siitä.
_ _ _ _ _
Julkisuudessa kaljakelluntaa käsitellään lähinnä kahdesta näkökulmasta.
Ensinnäkin on viranomaisten mielipide, huoli järjestäjän puuttumisesta ja raportointi tapahtumaan liittyvistä sattumuksista.
Toiseksi on kauhistelu siitä, miten kellujat jättävät vuosittain jokirannat ja muun ympäristön törkykuntoon. Näin asiasta uutisoi YLE sunnuntaina sosiaalisessa mediassa paljon jaetussa nettipätkässään.
Kolme vuotta sitten taisi olla paremmin. Silloin tapahtuman jälkien siivoamiseen perustettu vapaaehtoisryhmä palkittiin Vantaan Vuoden kaupunkiteko -palkinnolla. Vantaan Sanomien juttu aiheesta löytyy tästä.
Tänä vuonna Kaljakelluntaan osallistui poliisin arvion mukaan enemmän ihmisiä kuin koskaan ennen. Monet veivät roskansa pois, osa ei vienyt kerran käytettyjä aluksiaankaan. Kaikkien juhlijoiden vastuullinen asenne ei vielä näköjään veny hauskanpidosta ja sosiaalisuudesta jälkisiivoukseen. Ehkä mallia pitäisi ottaa tästä Mikko Kososen aluksesta, jossa oli oma jätteiden lajittelupiste, omat paikat kierrätettäville ja muille tölkeille ja pulloille sekä sekajätteelle.
Jälkisiivouksen hoitaminen on tällä hetkellä kaljakellunnan suurin haaste. Jos sitä ei saada hoidettua, yleinen mielipide kääntyy koko tapahtumaa vastaan. Nähdään vain älyttömyys, turhuus ja typeryys - ei iloisia ihmisiä kesäistä lepohetkeä lillumassa. Ja tämän seurauksena koko kaljakellunnan tulevaisuus saattaa olla uhattu. Joku pykälä tai järjestyssääntö kyllä löydetään tai tehdään tapahtuman kieltämiseksi ainakin nykyisen kaltaisena vapaasti organisoituna karnevaalina.
_ _ _ _ _
Kontroilloimaton Kaljakellunta koetaan perinteisissä kuvioissa mieluummin uhkana kuin mahdollisuutena. Vaikka vesilelu- ja olutkauppiaat hierovat tyytyväisenä käsiään tapahtumaa edeltävinä päivinä, sen mahdollisuuksia ei ole hyödynnetty nimeksikään. Esimerkiksi Vantaan kaupunki ei ole mitenkään yrittänyt omia tapahtumaa tai ottaa siitä hyötyä itselleen ja alueellaan toimiville yrityksille. Nyt näyttääkin siltä, että koko kellunta lipuu Helsingin puolelle. Takavuosina kellunta alkoi siis Tikkurilasta Heurekan luota, nyt Tammistosta Vantaan- ja Keravanjoen risteyksestä.
Olisi ehkä syytä kuunnella kansainvälisiä kannanottoja. Eilisessä jutussamme kerroimme, että tänä vuonna kellujia oli ainakin Englannista, Virosta, Venäjältä, Saksasta ja Uudesta-Seelannista. He jättivät Suomeen taatusti euron jos toisenkin, iloitsevathan esimerkiksi Hyrynsalmen yrittäjät siitä, että 5000 ihmistä tulee potkimaan sikäläiselle suolle palloa - ja ostamaan paikallisista kaupoista noin 50 000 tölkkiä olutta.
Maailmalla Oulu tunnetaan vielä Nokian kaupungista lähdön jälkeenkin siitä, että juuri siellä järjestetään vuosittain Ilmakitaransoiton MM-kilpailu.
Vantaalla on nyt mahdollisuus nähdä Kaljakellunta vähintään tilaisuutena tiedottaa avarakatseisesta, kotimaista ja kansainvälistä kansainvälistä monikulttuurisuutta hehkuvasta kaupunkikuvastaan.
Kaljakellunta olisi Vantaalle sopiva Guggenheim, puhallettava ja yllätyksellinen. Ja käytännössä ilmainen.
Se ei kärsisi imagotappioita muista uutisista eikä se toisaalta omaa elämää elävänä villinä tapahtumana vahingoittaisi kaupungin kunnianhimoisiakaan hankkeita. Suurkaupunkeihin mahtuu monenlaista, sen tietävät jo helsinkiläisetkin. Mutta riittääkö Vantaalla kanttia samanlaiseen näkemykseen?
Lainaan loppuun vielä Facebook-kaverini Markon Kaljakellunta -aiheisen päivityksen:
"Asun lähes Vantaanjoen rannassa. Minusta on kivaa, että meillä tapahtuu jotain edes yhtenä päivänä vuodessa. Tapahtuma on hyvähenkinen ja omaehtoinen. Bonuksena bikinipimut."
Pasi Kostiainen
Tämä toimittaja Pasi Kostiaisen toinen blogi Anakonda.fissä. Ensimmäisen voit lukea tästä.