03. lokakuu 2015
Kesä 1996 oli Lontoossa kuuma monin tavoin. Kaupungissa pelattiin jalkapallon EM-turnausta, ja ilmassa hehkui vahvasti Uusi Englanti. Jalkapallo ei luokkayhteiskunnassa kiinnosta kaikkia, mutta silloin kotikisojen aikaan jätkäpelaaja Paul Gascoignen tähdittämään joukkueeseen kiteytyi paljon enemmän kuin futis: työväenluokan perinteisesti suosiman lajin huuma nähtiin osana Työväenpuolueen nousua. Konservatiivit olivat olleet vallassa 1970-luvulta saakka, ja nuoren johtajansa Tony Blairin vetämänä monet muutosta toivoneet olivat voimansa tunnossa.
Uusi Englanti näkyi taiteessa. Damian Hirstin johdolla tehtiin uutta ja kumouksellista - sittemmin Hirstin töistä on tullut maailmankuuluja ja valtavan kalliita.
Uusi Englanti kuului musiikissa. Elettiin brittipopin kulta-aikaa. Niin 1960-luvun Beatlesilta ja Rollareilta, 1970-luvun punkilta ja uudelta aallolta kuin 1980-luvun lopun Madchester -soundiltakin vaikutteita ottaneet englantilaiset yhtyeet olivat suosionsa huipulla.
Juuri tuona kesänä ystäväni asui ensimmäisiä kuukausiaan Lontoon Belsize Parkissa. Naapuruston pubin viimeisenä kappaleena soi koko kesän Oasisin She` s Electric.
_ _ _ _ _
Kappaleeseen kiteytyi tuon kesän kuumuus ja Uuden Englannin toiveikkuus.
Oasis oli näyttänyt (What` s The Story) Morning Glory? -albumillaan, että jo silloin pirstaloituneiden kulutus- ja viihtymistottumusten keskelläkin oli yhä isoja, yhteisiä ilmiöitä jaettavaksi asti. Gallagherin veljekset Liam ja Noel nousivat superjulkkiksiksi nokitellessaan toisiaan ja kilpailijabändi Blurin Damon Albarnia. Tuona kesänä Oasis esiintyi kahdesti Knebworthissä peräti 125 000 ihmiselle. (What` s The Story) Morning Glory? oli nouseva vuosikymmenen myydyimmäksi albumiksi koko Britanniassa.
She` s Electric ei kuulunut edes levyn sinkkulohkaisuihin, mutta niin vain juuri tuo melodinen rallatus soi Pohjois-Lontoon yössä kerta toisensa jälkeen.
Oasis, Blur, Pulp ja muut brittipopin nuoret, rajattomalla itseluottamuksella ladatut yhtyeet porskuttivat hitistä hittiin, yhtä aikaa kapinallinen ja englantilaista omanarvontuntoa uhkunut rock soi kaikkialla. Oli jotenkin sopivaa, että tuossa pubissa instant-klassikkolevyltä oli löydetty jotain omaa, komea biisi yhteiseksi omaisuudeksi muuttuneiden wondewallien keskeltä.
Seuraavana vuonna Työväenpuolue voitti vaalit ja Noel Gallagher näytti voitonmerkkiä Tony Blairin rinnalla.
She` s Electric on niin epäpoliittinen kuin rocklaulu voi olla, mutta se ja muu (What`s The Story) Morning Glory? -levyn musiikki soi soundtrackina, kun Britannia vaihtoi suuntaa, oli nuoren voimansa tunnossa.
Noel Gallagher osti ruskean Rolls-Roycen, vaikka hänellä ei ole edes ajokorttia.
_ _ _ _ _
Samantyyppinen epäpoliittisen musiikin valjastuminen yhteiskunnallisten virtausten taustamusiikiksi ja jopa katalysaattoriksi on nähtävillä Suomessa.
Cheek on 2010-luvun suosituin suomalainen artisti. Hänen parhaiden iskelmien tavoin suomalaiset tavoittava räppinsä pyörii artistin elämänkäänteiden ympärillä, bailaamisessa nousuineen ja laskuineen sekä työteliäisyyden korostamisessa: kun on itseään säästämättä ja muiden pilkkaa kuunnellen jaksanut painaa hommia, menestys on ansaittu. Jäähallit, stadionit, festivaalikentät... ne kaikki ovat täyttyneet vasta Cheekin vuosien uurastuksen jälkeen.
Cheekin autojen vaihtumista on suomalaisessa mediassa seurattu myös siinä missä Gallagherienkin kyydityksiä 1990-luvun brittilehdissä. Räppäri on nähty niin Bentleyn kuin "ökyksi" kuvailtujen Mercedes-Benz -mallienkin ratin takana.
Suomessa lähes kaikki yhteiskunnallinen musiikki on mielletty vasemmistolaiseksi - varsinkin sotien jälkeen. 1970-luvun poliittinen laululiike oli julistavan vasemmistolainen, vaihtoehtoja kapitalismille tai sen kovimpiin ratkaisuihin on myöhemmin tarjottu niin punkissa, suomi-reggaessa kuin suomi-räpissäkin.
Ehkäpä vastailmiönä tälle iso osa ns. epäpoliittisesta musiikista vetoaa oikeistolaisen maailmankuvan kannattajiin. Yhtenä harvoista artisteista kokoomuslaista Sauli Niinistöä presidentiksi kannattanut Cheek on Suomessa ollut sankari menestyksensä vuoksi. Menestyksen, jonka hän itse on kappaleisiinsa dokumentoinut.
Miksi Englannissa on sallittu menestyksen merkit työväenluokkaisille tähdille, mutta Suomessa monet menestyjät asemoivat itsensä automaattisesti tätä väkeä ylempiin kansankerroksiin? Cheekin poliittisen vakaumuksen aitoutta ei tarvitse epäillä, mutta se ei selitä eroja eri kulttuurien välillä.
_ _ _ _ _
2010-luvulla suomenkielinen musiikki iskelmästä poppiin on Suomen suosituinta musiikkia. Se näkyy ja kuuluu areena- ja jäähallikonserteissa, kun loppuunmyytyjä ovat paitsi Cheekin, myös muun muassa Elastisen, Haloo Helsingin ja Vain elämää -tv-sarjan tähtien sekä monien muiden konsertit - niihin myydään enemmän lippuja kuin useimpien Suomeen saapuvien ulkomaisten artistien ja bändien.
Suomipop on 2010-luvulla vastaavassa myötätuulessa kuin Brittipop oli Englannissa 1990-luvulla.
Mitä Oasis ja kumppanit sitten jättivät perinnöksi? 1990-luvun Uuden Englannin hengestä on jäljellä varsin vähän. Britanniassa on taas konservatiivihallitus, jota syytetään sisäänpäinlämpiäväksi - ystäväni jopa muutti pois Englannista 20 vuoden siellä asumisen jälkeen, koska hänen mielestään Lontoon ilmapiiri on ummehtunut. Damien Hirstin taiteen arvo on noussut, mutta Oasis on hajonnut.
Onneksi bändin musiikki elää. (What` s The Story) Morning Glory? on yhä loistava rocklevy ihan "taiteellisesti", jos rokkilevystä nyt niin ylipäätään voi sanoa. Siinä kuuluu ensilevyllään onnistuneen bändin voimakas usko kykyihinsä ja hillitön halu läväyttää oma erinomaisuus koko maailman tietoon. Biisit ovat mainiota, tulkinnat intohimoisia, soitto ajatonta ja tuotanto onnistunut. Ei ihme, että levy nousi 1990-luvun äänikuvaksi.
_ _ _ _ _
Epilogiksi kerrottakoon vähän outo tarina musiikin voimasta.
Suomessa Oasis -yhtyeen suosio on hämmästyttävästi nousussa, kertoo yhtyeen nimissä kerhotapahtumia jo 1990-luvulla järjestänyt Pertti Ylikojola. 3. lokakuuta Oasis vuosijuhlaan Helsingin Lepakkomieheen on tulossa satoja ihmisiä, joista iso osa oli vaippaikäisiä (What` s The Story) Morning Glory? -albumin julkaisun aikaan.
Kun Oasis -huuma oli 1990-luvulla huipussaan, Ylikojolan vetämä Liam & Patsy Recreation Clubin tilaisuuksissa oli juhlapaikat täynnä ja pitkät jonot ovilla. Mutta muutama vuosi sitten oli hiljaisempaa. Silloin Ylikojolan seuraksi löytyi hädin tuskin muutama Oasis-henkinen kaveri juhlimaan bändin kokoelmalevyn julkaisua. Vanhat kerhokaverit eivät vastailleet puhelimeen, kun Ylikojola lähestyi.
Mutta nyt kaikki on siis toisin. Ison Suomipop-huuman marginaalissa juhlii Brittipoppia pieni, mutta kasvava joukko suomalaisia.
Onko se nähtävissä yhteiskunnallisena kannanottona? Tuskin, riittää että on Cheekin sanoin Fileis, Oasisin versiona Feeling Supersonic!
Fakta: Oasis -vuosijuhla 2015 järjestetään Helsingissä ravintola Lepakkomiehessä 3. lokakuuta klo 20.00
Pasi Kostiainen
PS. Ohessa Spotify -linkki syksyllä 2014 julkaistuun, remasteroituun versioon (What` s The Story) Morning Glory?-albumista. Liam Gallagher tosin on kannustanut Hollywood Reporterin mukaan Twitterissä kuuntelemaan alkuperäistä albumia. "Let it be. Miten voi uudelleenmasteroida sellaista, joka on jo masteroitu?"