09. joulukuu 2016
Varoitus ja lupaus: Madonna twerkkaa oheisella videolla. Hän myös puhuu asioita, jotka saattavat olla tulkittavissa loukkaaviksi.
"Halusin olla nunna", hän muun muassa tunnustaa - ja perustelee toivettaan tavalla, joka sopii uskonnollisuuden ja seksuaalisuuden tabujen rikkojan tyyliin.
Mutta on vain yksi Madonna. Ja juuri hän istuu Yhdysvalloissa tv-showllaan tähtijuontajaksi nousseen James Cordenin Carpool karaokessa. Carpool Karaoke on Cordenin ohjelmaosuus, jossa ovat aiemmin vierailleet muun muassa Adele (katsottu You Tubesta tätä kirjoitettaessa 136 miljoonaa kertaa), Chris Martin (26 miljoonaa kertaa), Sia (70 miljoonaa kertaa), Red Hot Chili Peppers (27 miljoonaa kertaa) ja presidentin puoliso Michelle Obama (47 miljoonaa kertaa). Carpool eli kimppakyyti on nimensä mukainen osio, jossa Corden ottaa kyytiin sitä tarvitsevia.
Adele ja kumppanit ovat toki saaneet samalla jutustella ja laulaa, ja antaa itsestään tavallista haastattelua perusteellisemman, usein varsin myönteisen kuvan.
Ja paljon antaa itsestään Madonnakin. Kun ajellaan hänen kotikaupunkinsa New Yorkin katuja, hän saattaa vaikuttaa neuvoineen apukuskilta helvetistä, mutta toisaalta - Madonnan ikikapinallisessa asenteessa on ripaus New Yorkin muualla maailmassa arrogantiksi koettua attitydeä.
Laulaa Madonna osaa yhä - samoin James Corden.
Anakonda.fi jakaa Madonnan Carpool Karaoke -videon The Late Late Show with James Cordenin YouTube -tililtä tähän:
Kuva: Kuvakaappaus YouTube -videosta